Valikko

Tilaa lehti

Vain Jari-Matti Latvala voi pelastaa Tommi Mäkisen häpeältä

Henri Inki 13.12.2016 13:33
Vain Jari-Matti Latvala voi pelastaa Tommi Mäkisen häpeältä

© All Over Press

Jari-Matti Latvala solmi vuoden mittaisen sopimuksen rallin MM-sarjaan palaavan Toyotan kanssa, jonka tallipäällikkönä toimii nelinkertainen maailmanmestari Tommi Mäkinen. Viime kaudella WRC2-luokan voittanut Esapekka Lappi toimii tallin kolmantena kuljettajana.

Tommi Mäkisen johtama Toyota Gazoo Racingin ensimmäinen kuljettajarekrytointi oli 35-vuotias Juho Hänninen, jonka sopimuksen talli tiedotti lokakuussa. Kun Volkswagen vetäytyi yllättäen MM-sarjasta marraskuun alussa, tallipaikat menivät osittain uusisiksi, kun hallitseva maailmanmestari Sébastien Ogier sekä Jari-Matti Latvala jäivät ilman työpaikkaa ensi kaudeksi.

Ogier testasi Toyotan uutta ralliautoa, mutta ei lopulta päässyt sopimukseen tallin kanssa. Ranskalaiskuljettaja pettyi Yaris WRC:n suorituskykyyn ja keskenkeräisyyteen, kun hän testasi autoa Espanjassa. Lopulta Ogier valitsi ensi kauden tallikseen M-Sportin, jossa hän hyppää Fordin rattiin.

Urheilulehden tietojen mukaan Ogier sopimus Toyotalle olisi rahallisesti ollut ylivertainen verrattuna muihin tarjolla oleviin vaihtoehtoihin. Tämä kertoo karua kieltään siitä, kuinka keskeneräinen Toyotan uusi WRC-projekti on. Keskeneräisyyttä on kuitenkin turha syyttää ajalla – sitä on ollut riittämiin.

Toyotan uuden auton kimppuun on lähestulkoon pääsetetty kaikki halukkaat, jotka ovat kävelleet Puuppolan rallipajan ovista sisään. Jos Toyota olisi pitänyt projektinsa Saksassa, olisi asiantuntevaa työvoimaa ollut enemmän tarjolla.

Latvalalla ei lopulta ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä sopimus Toyotan kanssa, muuten hän olisi pitkälti joutunut omasta rahapussista maksamaan tulevan vuoden MM-sarjaan osallistumisensa.

Latvalan ja Lapin sopimuksien myötä viime vuosina huimaa nousua rallin huipulle tehnyt Teemu Suninen jäi ilman WRC-tallipaikkaa. Sunisen neuvottelut Toyotan kanssa olivat jo hyvin pitkällä. Urheilulehden tietojen mukaan yhteydenottoja on kuitenkin nuoren suomalaiskuljettajan suuntaan ollut.

Tällä hetkellä on paljon kysymysmerkkejä Toyotan kohdalla. Kyse on nyt siitä, kuinka paljon auto on hitaampi kärkitalleihin verrattuna. Vaikka kokoajan on ollut selvää, että Toyota ei pysty haastamaan MM-sarjan parhaita autoja, niin heikko suorituskyky ollut yllättävää.

Toyota on testannut autoaan tiiviisti viime aikoina. Testeistä kantautuneiden tietojen mukaan Mäkinen ei voi kiittää liikaa Latvalan panosta uuden auton suhteen. Latvala on pystynyt tuomaan näkemyksiään ja auttavaa kättä Toyotan uuteen autoon – jopa niin paljon, että testikilometrit ovat hänen myötä nousseet uusiin sfääreihin.