Wayne Rooney on tällä hetkellä pitelemättömässä vireessä. Hänen pysäyttämistään vaikeuttaa se, että Rooney liikkuu laajalla säteellä ja uskaltaa pelata myös syvällä. Sieltä hän hiipii myös sunnuntaina ratkaisemaan ottelun.
Man City otteet heilahtelevat liikaa. Joukkueelta löytyy edelleen hurja määrä ratkaisuvoimaa, mutta sen puolustuspelaaminen on edelleen pahasti tuuliajolla. Fulhamin hyvin organisoitua pakkaa vastaan tilanteet ovat kortilla.
Chelsea on Mestarien liigasta putoamisen jälkeen sekavassa tilassa, mutta sen onneksi Blackburn joutuu antamaan sille tasoisusta loukkaantumisten myötä. Etenkin kakkosmaalivahti Jason Brown on suuri kysymysmerkki maalipuiden välissä.
Urheilulehden Petteri Sihvosen valmentama HPK:n B-juniorijoukkue eteni SM-sarjassaan aina finaaliin asti.
Lahden Pelicans ei pelaa tänä keväänä pudostupelejä. Urheilulehden Petteri Sihvonen näkee, että palaajapakka on avainasia tilanteeseen.
Aleksei Eremenko Junior on hankalan pelaajan maineessa. Urheilulehden Timo Innanen näkee, että paluu oman isän valmennukseen voi jopa pelastaa pelaajan uran.