Miika, aamun Shakedownissa taisteltiin kymmenyksistä, jatkuuko sama meno rallissa?
Yleensä Shakedownin perusteella pystyy vetämään hyviäkin johtopäätöksiä kisan nopeimpien kyydistä. Niin nytkin. Mikko Hirvonen pystyi puristamaan pohja-ajan, mutta jätti Loebia ja Latvalaa vain 0,1 ja Ogieria 0,2 sekuntia. Hyvä. Se enteilee todellakin sitä, että Hirvosen tai Latvalan ehdottoman täydellinen suoritus voisi tuottaa voiton myös tänä vuonna. Tässä tapauksessa juoni on ehkä enemmänkin Hirvonen vastaan muut, koska Latvala ohjastaa Fordiaan edelleen tiukkojen tallimääräysten alaisuudessa tiimin kakkoskuskina. Huomenna aamusta näemme, kuinka hyvin ennustukset toteutuvat.
Entä Kimi Räikkönen, miten hänen pullansa ovat sijoittuneet uuniin?
Ei kenties niin hyvin kuin voisi toivoa. Räikkönen jäi Shakedownissa 3,6 sekuntia, mikä rallissa tarkoittaa helposti yli sekunnin tappiota kilometrillä kärjen vauhdille. Uskoisin, että Räikkösen kyvyt riittävät tällä kertaa ajamaan sijoista 7-8. Toivottavasti ei kotiyleisön yltiöpäisen kannatuksen johdosta intoudu vetäisemään autoaan kankaalle. Ehjä ajo Räikköseltä olisi nyt osoitus hallita hermot myös ralliauton ratissa. Varsinaiset kovat tulokset tullaan tekemään vasta loppukauden asfalttikisoissa, kuten Katalonian rallissa.
Kuinka käy legenda Juha Kankkusen?
Kankkunen ajelee kenties vielä MM-pisteille, eli kymmenen joukkoon. Kyllä se vain niin on, että kun on useamman vuoden pois näistä kehistä, niin ei edes nelinkertaisen maailmanmestarin selkärangasta löytyvillä taidoilla paikata poissaoloa. Kankkunen vanhana taktikkona kyllä tietää oikean vauhdin kisan läpiajamiseksi. Siitä ei ole huolta; Kankkunen puksuttelee läpi rallin reitin samalla nautiskelutaktiikalla kuin Hannu Mikkola (1993), Markku Alén (2001), Timo Salonen (2002) ja Ari Vatanen (2003). Uskoisin, että näiden taiteilijoiden 50-vuotisjuhlakisan tuloksia vertailtaessa Kankkunen voi viedä pisimmän korren.
- Seksiskandaalissa ryvettynyt Rooney mukana Sveitsi-ottelussaSportti
- Sarkkinen: Mitali on realistinen tavoite MM-paineistaYle
- Suomen korismiehille uusi tilaisuus päästä EM-kisoihinYle
- Suomi mukaan EM-koripallon lisäkarsintaanHS
- Suomen korismiehillä loistotilaisuus lunastaa EM-kisapaikkaSportti
- Korismiehille yllätyssauma ensi vuoden EM-kisoihinMTV3
- Talliväki murtui Moto2-kuljettajan kuolemastaMTV3
- Wawrinka passitti Murrayn laulukuoroonSportti
- "Tapa jolla Moldova-tappio tuli oli pelottava"Yle
- Tuomiselle finaalitappio KolumbiassaYle
- Karhua piiritetään Nelostien varrella - jahti jatkunut koko yön
- Suomalaiset hullaantuivat - nyt ostetaan autoja
- IL: Naapurin käärme piinaa lapsiperhettä
- Andy Murray romahti Yhdysvaltain avoimissa
- Tekstiviesti kehottaa mellakoimaan Mosambikissa
- Vaarallista karhua etsitään Haapajärvellä
- Lehti: Tämän takia raiskaustuomioita on mahdoton tarkkailla
- 29 prosenttia äänesti - presidentinvaali hylätään
- IL: He ovat suosikit Suomen johtajaksi
- Saksassa tekeillä 300 milj. €:n ydinvoimalatemppu









Kommentit (0)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus