M. Wuorela
Lisää aiheesta
Ilman perjantain penkkaan ajoa Kimi Räikkönen olisi hyvinkin voinut kerätä jopa MM-pisteitä.
"Tämä oli rohkaiseva tapahtuma, joka opetti paljon. Kisan alusta loppuun tunsin, että opin kokoajan lisää. Se oli tietysti myös odotettua, koska pääsimme viettämään autossa enemmän aikaa", Räikkönen muotoilee.
"Tietysti vielä jäi opittavaa, sillä tämä on kokonaisuudessaan niin täysin erilaista kuin Formula 1. Olen silti jo saanut hyvän ajatuksen siitä, miten käyttää nuotitusta ja ymmärrän myös tätä autoa hieman paremmin", Räikkönen lisää.
Ruotsin rallin voitti Fordin Mikko Hirvonen, toinen oli Citroënin Sebastien Loeb ja kolmas Fordin Jari-Matti Latvala. Räikkönen jäi voittajan ajasta 37.47,2. Tuloslistalla hän oli kisan 30:s.
"Halusimme täällä oppia autosta enemmän, mutta erityisesti päästä maaliin. Me siis saavutimme kaiken mitä halusimme tänä viikonloppuna."
Seuraava MM-ralli ajetaan täysin toisenlaisissa olosuhteissa. Maaliskuun alussa ralliautot ajavat Meksikossa.
"Odotan innolla ajamista soralla seuraavassa rallissa Meksikossa. Uskon, että sen täytyy olla minulle hieman helpompaa."
- Lex Hollo: Voi Jesus!MTV3
- Porttila: Urheilijoita vai kisaturisteja?MTV3
- Barcelona pimeni kuin Helsinki vuonna 2005 - katso kuvat!MTV3
- Kangas: Kova harjoitusjakso teki hyvää PitkämäelleYle
- Europa League: MYPA:lle kunniakas tappio, Interille karmea selkäsaunaMTV3
- Honkaa nöyryyttäneellä Bangorilla maalirikas Madeiran-reissuMTV3
- Fulham vahvisti Mark Hughesin uudeksi päävalmentajakseenSportti
- Perjantain etapin avaa "maailman hienoin paikka"MTV3
- Näin kärkikuskit kommentoivat "mustan hevosen" nousua ykköseksiMTV3
- Hyvinkään Tahko parempi Kiteen PalloaSportti
- Ennätyshelteen uhri: ”Nyt lyödään kovaa”
- Raju ukkonen tulee
- Poliisilla sakkorysä Neste Rallissa: 20 kilpailijaa narahti
- Helle-ennätys paukkui Venäjälläkin
- 37 astetta meni rikki!
- Kaksi vauvaa kuoli oudosti nukkuvien vanhempiensa väliin
- Helle-ennätystä seuraa ukkonen
- Suomalaissotilas tyri teltassa - kuusinumeroinen lasku
- Venäjältä hirveä haju: ”Suomen annettava heti nootti”
- Mies löytyi kuolleena pellettisiilosta - ei rikosta









Kommentit (0)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus