Urheilulehden ralliasiantuntija Miika Wuorela uskoo Kimi Räikkösen ottavan uransa ensimmäiset MM-pisteet viikonloppuna ajettavasta Meksikon MM-rallista.
MM-rallikauden toinen osakilpailu ajetaan viikonloppuna Meksikossa. Urheilulehden Miika Wuorelan mielestä sorarallien voittaminen olisi Mikko Hirvoselle erittäin tärkeää.
Kimi Räikkönen aloittaa torstaina MM-ralliuransa ensimmäisen Meksikon rallin.
Jari Ketomaa voitti SM-sarjan kisan Mikkelissä, mutta Kosti Katajamäki pysyi sarjan piikkipaikalla.
MM-ralleihin tällä kaudella satsaava Suomen mestari Jari Ketomaa piti voittoisasti yllä kilpailutuntumaa, kun hän kilpaili lauantaina uudella kilpurilla kotikisassaan Mikkelin Vaakuna-rallissa.
Kosti Katajamäen aikomukset ovat selvillä. "Eiköhän sitä taas kärkivauhtiin yritetä."
Kimi Räikkönen painottaa Ruotsin MM-rallin jälkeen sitä, että keräsi kisasta paljon tärkeää oppimateriaalia.
Mikko Hirvonen voitti Ruotsin MM-rallin selvällä erolla mestaruutta puolustavaan Sebastien Loebiin.
Fordin Mikko Hirvonen johtaa Ruotsin rallia lauantain jälkeen.
Ruotsin ralli avaa MM-kauden. Urheilulehden Miika Wuorela uskoo, että Marcus Grönholmin meriitit ja voitontahto kertovat myös kuskin vaarallisuudesta.
Citroën-kuskit pärjäsivät Ruotsin-rallin testierikoiskokeella, mutta Urheilulehden rallianalyytikko Miika Wuorela uskoo Ford-kuski Mikko Hirvosen ajamiseen.
Ford-kuski Mikko Hirvonen uskoo Ruotsin rallin olosuhteiden olevan verrattain haasteelliset.
Rallin puolustava maailmanmestari Sebastien Loeb ei halua ottaa ennakkosuosikin viittaa harteilleen torstaina alkavassa Ruotsin rallissa.
Ruotsin MM-rallissa paluun ralliautoilun MM-sarjaan tekevällä Janne Tuohinolla on vain yksi tavoite.
Ruotsin ralli aloittaa MM-rallikauden torstaina. Mukana on myös Red Bullin ja Citroënin Junior -tiimissä ajava Kimi Räikkönen.
Rallikuljettaja Teemu Armisen kilpailukalenteri täyttyy tällä kaudella Italian rallikilpailuista.
Urheilulehden rallianalyytikko Miika Wuorelan mielestä Kimi Räikkösen vauhti Tunturirallin erikoiskokeilla oli huomattavasti parempaa kuin ennalta odotettiin.
Paluun ralliautoilun SM-sarjaan neljän maailmalla vietetyn kauden jälkeen tekevä Jarkko Miettinen lähtee kartturinsa Mikko Lukan kanssa Lapland Rallyyn.
Auton moottorin ylikuumeneminen oli aiheuttaa suomalaiskuskille moottoririkon.
Kimi Räikkösen MM-rallikauden avaus on jo lähellä. Sitä ennen tuntumaa Citroënin WRC-autoon haetaan Arctic Lapland Rallysta.


