Nick Heidfeld
Lisää aiheesta
Nick Heidfeldin, 31, uran jatko F1-talli BMW-Sauberilla on epävarmaa. Saksalainen on MM-sarjassa kuudentena, mutta hän on tämän tästä jäänyt tallikaveriaan Robert Kubicaa jälkeen. Puolalainen on sarjassa tiukasti kärkikolmikon kannoilla neljäntenä.
"Puhetta Heidefeldin tulevaisuudesta on ollut paljon. Onnistumiset ovat jääneet maksimissaan toisiin sijoihin GP:ssä ja voitot antavat edelleen odottaa itseään. Vaikka hän on hyvä kuljettaja ja Williams-aikoina Patrick Head kiitteli varsinkin hänen teknistä osaamistaan, niin voitot tekevät kuninkaan", Urheilulehden Erkki Mustakari pohtii."BMW:llä Kubica on lunastanut odotukset moninkertaisesti, Heidfeld ei ole pystynyt samaan."
Tällä kaudella Heidfeld on päässyt parhaimmilaan aloittamaan osakilpailuun viidennestä lähtöruudusta.
"Heidfeldillä on ollut samaa ongelmaa kuin Ferrarin Kimi Räikkösellä renkaiden kanssa aika-ajoissa. Kun renkaat eivät toimi, hyvää lähtöruutua on vaikeaa kuitata. F1-sarja on nykyään sellainen että takariveistä, tai edes letkan keskeltä, voittoon ei enää nousta, ellei kilpailussa satu jotain odottamatonta, kuten kolareita, sadesäätä tai varikkokäyntiongelmia.""Kun autojen aikaerot alkavat olla 3-4 sekuntia, niin kärjen kiinni saaminen on todella hankalaa", Mustakari lisää.
BMW:n kausi on kuitenkin ollut hyvä. Talli on valmistajien sarjan kolmas ja Kubica pystyi osakilpailuvoittoon Kanadassa. Saksalaisvalmistaja hakee silti nousua tuloslistalla myös ensi kaudelle, siksi kuljettajaehdokkaaksi on nousemassa maailmanmestarinimi, Fernando Alonso."Heidfeldin mielessä tilanne taitaa olla aika selvä, sillä hänen ja Force Indian välillä on jo avattu keskusteluyhteys. Voi hyvin olla niin, että Heidfeld on ymmärtänyt, ettei pesti BMW:llä välttämättä enää jatku ja näytöt on nyt annettu.""Sen sijaan Renaultilla tällä kaudella kisojen keskikastin tuntumassa ajanut Alonso voi hyvinkin olla tyrkyllä BMW:lle. Talli hakee voittajakuljettaa Kubican rinnalle ja Alonsolla näytöt ovat kohdillaan. Jälleen kerran ollaan siis tilanteessa, jossa Alonso on monen sopimuskeskustelun tulppana", Mustakari hymähtää.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------Urheilulehti juhlistaa 110-vuotiasta taivaltaan etsimällä tulevaisuuden urheilijoita. Ilmoita lahjakas nuori mukaantästä.
- Rukajärvi päivän suomalaisnimi TTR-kiertueella – Piiroinen kuudesHS
- Piiroinen ja Rukajärvi slopestylen suomalaisnimet US OpenissaYle
- Väyrynen avauksessa murskavoitossaSportti
- Köln ja Mönchengladbach tasapeliinSportti
- Miamin WTA-kisalle jälleen takaiskuYle
- Williams vertaa Hülkenbergiä HamiltoniinSportti
- Ferrari syö eniten bensaaSportti
- Jankovic harppasi kohti kauden ensimmäistä turnausvoittoaanYle
- Klitshko ja Chambers iskevät jättiyleisön edessäMTV3
- UCL-arvonnat tehty: Viime vuoden finaali mahdollinenMTV3
- Kaksi ydinvoimalaa? - ”Käsittämätöntä!”
- Selvitys: Kuka äänestäisi Vasemmistoliittoa?
- Kovia paljastuksia: Tällainen on lakkokenraali Räty
- Ylen vaivat: ”Lähes 1000 työntekijää liikaa”
- Maailman vahvin olut - 41 prosenttia!
- Fiat-perheen perintöriita ratkesi
- ”Tämä on suomalaisen keittotaidon helmi”
- Islantilaispankkiirit huijasivat miljoonia
- Suurhuijari hakattiin vankilassa
- Vanhanen: ”Lakko vei Suomen luotettavuuden”









Kommentit ()
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus