Virheet vesittäneet Räikkösen kautta – ”Jatkossa ei voi enää mokata”

Jälleen kerran Lotus ja Kimi Räikkönen pääsivät lähelle voittoa. Vieläkään sitä ei tullut. Urheilulehden Erkki Mustakarin mukaan Räikkönen on kuitenkin yhä MM-taistelussa mukana.

Eki, mikä on Räikkösen tila MM-taistelussa? Voittoa ei kauden ensimmäisellä puoliskolla tullut.

No, tilanne jopa parani hieman Unkarissa, sillä Räikkönen ajoi  siellä maaliin ennen Fernando Alonsoa, Mark Webberiä ja Sebastian Vetteliä, jotka kaikki ovat Räikkösen edellä kuljettajien pisteissä. Lewis Hamilton nousi Unkarin voittonsa ansiosta Räikkösen edelle, mutta vain yhden pisteen turvin (117-116). Piste-ero kärkimies Alonsoon on nyt 48 pistettä. Osakilpailuja on vielä yhdeksän ajamatta ja pisteitä paljon jaossa. Onnistumalla kauden loppupuolella, Räikkönen on ihan kärkitaistossa mukana. Mutta jatkossa ei voi enää mokata.

Mitä nyt alkava kuukauden mittainen tauko tarkoittaa mestaruustaistelulle?

Vaikuttaa siltä, että tauon alkaessa siinä on mukana enää viisi kuljettajaa. He ovat Alonso, Webber, Vettel, Hamilton ja Räikkönen. Kuudentena oleva Mercedeksen Nico Rosberg on pudonnut Alonson kyydistä jo 87 pistettä. Mercedes GP:n auton vauhti on sellainen, ettei Rosberg enää ota eroa kiinni. McLarenin Jenson Button on vielä pisteen Rosbergiakin kauempana kärkimiehestä ja vaikka hänellä on nyt parempi ja kilpailukykyisempi auto, niin kannu on jo saletisti mennyt sivu suun. Räikkösen kohdallakin mestaruustaistelussa pysyminen vaatii siis voittoja. Siinä mielessä tilanne on herkullinen, että heti kesätauon jälkeen ajetaan Räikkösen lempiradalla Spassa. Odotukset ovat siis silloin taas todella kovat.

Uskotko siihen, että Lotus pysyy myös loppukauden kärkitallien kyydissä kehitystyössään?

Lotuksella on, yllättävää kyllä, tehty koko ajan erittäin hyvää työtä. Auto on suhteellisen helppo säädettävä, vaikka nykyiset renkaat ovatkin tehneet työstä paljon aikaisempaa vaativampaa. Kaikilla kärkitalleilla on täsmälleen sama ongelma ja kun katsoo miten kauden 11 ensimmäistä kisaa on saatu ajetuksi, niin Lotus on koko ajan ollut suhteessa yhtä vahva kuin muut. Kehitystyö on siis ollut tuloksellista. Virheet, niin kuljettajien kuin tallinkin tekemät, ovat vieneet heiltä paljon pisteitä, mutta niillä ei ole ollut juurikaan tekemistä auton suorituskyvyn kanssa. Monilla radoilla Lotus on ollut koko joukon nopein auto, mutta harmilliset virheet ovat maksaneet pisteinä paljon. Virheettömämmällä työllä Lotuksella olisi voinut olla jo kolmekin voittoa taskussa.

 

 

urheilulehti plus