Räikkönen ei kanna kaunaa Ferrarille, mutta ei syty huhusta

Kimi Räikkönen lähti Unkarin F1-kisaan Ferrari-uutisen siivittämänä. Hän oli lopulta kisassa toinen. Palkintopallilla hän väläytti vain pienen hymyntapaisen.

Unkarin GP:n voiton vei jälleen paalulta lähtenyt McLaren-kuski Lewis Hamilton.

”Me yritämme aina voittaa. Välillä pääsemme todella lähelle ja silloin harmittaa”, Räikkönen selvittää.

”Tiedämme, että ongelmamme ovat heikot aika-ajot. Niiden myötä olemme tehneet asiat itsellemme vaikeiksi. Kunhan laitamme itsemme jatkossa parempiin lähtöpaikkoihin, niin meillä on paremmat mahdollisuudet taistella voitoista. Paremmat tulokset ja paremmat pisteet tulevat sitä myöten sitten”, Räikkönen muistuttaa.

Unkarin GP -viikonlopun kuumimpia puheenaiheita oli se, että Ferrari haluaisi Räikkösen takaisin. Asiaa ei ole missään kiistetty eikä myönnetty.

”Minulla ei ole lainkaan huonoja fiiliksiä Ferrarin suuntaan. Vietin siellä kolme hienoa kautta ja voitin myös maailmanmestaruuden. Lopussa asiat olisivat voineet toki mennä vähän mukavamminkin, mutta elämä jatkuu. Sitä ei koskaan tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olen onnellinen tässä tallissa ja asiat ovat menneet mukavasti. Koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta nyt olen tyytyväinen siihen, missä olen. Mitä tuohon mainittuun huhuun tulee, niin siitä pitää kysyä niiltä, jotka sellaisen ovat laittaneet liikkeelle”, Räikkönen murjaisee.

Räikkönen on ollut tällä kaudella jo kolmasti toinen, voittoja ei ole Lotus-kuskille vielä kertynyt yhtäkään. Siitä huolimatta hän on MM-taistossa mukana.

”Totta kai sitä haluaa mieluummin voittaa kuin tulla toiseksi, mutta kausi on vielä pitkä ja mahdollisuuksia on yhä.”

Sunnuntain GP sujui Lotukselta mallikkaasti, sillä kisan kolmonen oli Räikkösen tallikaveri Romain Grosjean.

Erkki Mustakari, Unkari

 

 

urheilulehti plus