Kovalaisella sama polku edessä - ”Jotain saattaa tapahtua”

Heikki Kovalainen on realisti menestystoiveidensa suhteen Hockenheimin F1-kisassa. Silti erityisesti muutama päänahka olisi kiva kuitata.

”Odotukset ovat korkealla, mutta todennäköisesti kuljemme samaa polkua kuin edellisissäkin kisoissa. HRT ja Marussia ovat takanamme ja me yritämme kaikin keinoin tavoittaa edellämme olevia - erityisesti Toro Rosson kuljettajia”, Kovalainen hymyilee.

”Mitä omaan tekemiseeni tulee, niin tulokset puhukoon puolestaan. ”

Kovalaisen F1-jatko on pitkään ollut puheenaiheena. Jatkopesti Caterhamilla ei ole poissuljettu vaihtoehto.

”Syyskuuhun mennessä saattaa tapahtua jotakin. Markin (Webber) jatkosopimus selvensi tilanteita vähän, mutta siellä on monta muuta nimeä, joiden päätökset, tai heidän talliensa päätökset, voivat vaikuttaa minun jatkooni. Lähtökohtaisesti toivon, että Caterham ottaa sen verran merkittävän hyppäyksen suorituskyvyssä eteenpäin, että voisin jatkaa tallissa. Jos sitä ei tapahdu, niin silloin on katseltava muita mahdollisuuksia”, Kovalainen tietää.

Erkki Mustakari, Hockenheim

 

urheilulehti plus