Jenson Button on tehnyt McLarenin F1-tallin kanssa monivuotisen kuljettajasopimuksen. Sopimuksen uskotaan olevan kolmivuotinen. McLaren esiintyy F1-sarjassa näin kahden brittikuljettajan voimin, kun tallin toisena kuljettajana jatkaa Lewis Hamilton. Tallilla on nyt kuljettajinaan kahden peräkkäisen vuoden F1-maailmanmestarit.
Buttonin sopimus päättää kuljettajan seitsemän vuoden yhteistyön edellisessä tallissa, joka 2003 tunnettiin BAR-Hondana. Viime vuonna kun Honda vetäytyi F1-sarjasta, tallin hankki Ross Brawn ja siitä tuli Brawn GP. Tallin menestys oli huikea tällä kaudella. Se kuittasi sekä valmistajien että kuljettajien mestaruudet.
"On aina vaikeaa tehdä päätös lähteä jostain tallista, mutta elämä on täynnä haasteita. Tärkeintä on kuitenkin aina haastaa oma itsensä", Button selvittää.
"Siksi päätin siirtyä McLarenille. Tämän tallin mahtava historia on todella vaikuttava historia. Olen seurannut McLarenin toimintaa ihan pikkupojasta asti ja tuntuu uskomattomalta vihdoin olla osa sitä."
Myös Ferrarilta ennen aikojaan lähtemään joutunut Kimi Räikkönen neuvotteli pitkään McLarenin kanssa kuljettajan paikasta, mutta tiistaina neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Räikkönen kaavailee pitävänsä välivuoden F1:sistä.


Kommentit (1)
Kirjoita kommentti