Jari, maaottelu alkaa. Mitä mietit?
Olen tehnyt kevyttä tutkimusta siitä mitä maaottelu on nykyään. Tulin tällä 80-luvun kaavalla junalla-laivalla-junalla. Ajattelin että saisi ehkä jutun maaotteluturisteista. Mutta mitä hittoa, laivalla ei ollut yhtäkään Suomi-fania! Kännisiä Hakkaa Päälle-huutoja karjuvia finskapekkoja ei nyt ehkä niin ikävä olekaan, mutta jotenkin tästä touhusta on huuma poissa – vaikka urheilijoilla hyvä meininki on ja telkkariinkin ihan kohtuullista viihdettä syntyy.
Miten Finnkampen näkyy Ruotsissa?
Nyt ollaan viimeistä kertaa Göteborgissa, ensi vuonna palataan Tukholmaan. Ja hyvä niin. Vaikka Göteborg on upea yleisurheilukaupunki, tämä tapahtuma jää täällä jalkoihin. Aamun paikallisessa lehdessä oli pieni juttu Finnkampenista, mutta sivutolkulla tarinaa Hissingenin lähiöjoukkue Häckenin tuhkimotarinasta tämän kesän Allsvenskanissa. Muutenkin ruotsalaismediassa on sama suunta. Futis kiinnostaa, yleisurheilu ei. Sivutolkulla siirtoikkunan umpeutumisen ihmettelyä ja Zlatania, edes Carolina Klüftin päätöskisa ei saa aikaan kuin pieniä mainintoja.
Pidät siis maaottelun siirtymistä Tukholmaan hyvänä asiana?
Kyllä. Yksi asia, mikä Ruotsin yleisurheilussa pistää koko ajan silmään, on realiteettien tunnustaminen. Ei täällä itketä jalkapallon suuruutta ja yleisurheilun pienuutta. Lähdetään siitä että pienikin voi olla suurta ja mennään niihin olosuhteisiin jotka ovat luontevan kokoisia. Yleisurheilu ei ole Ullevin stadionin kokoluokkaa, mutta Tukholman vanhalle stadionille mahtuu juuri sopiva määrä ihmisiä nostamaan tunnelman hyväksi. Ja maaottelua auttaa aina, että laivat Suomesta tulevat parin kilometrin päähän. Paikkakunnan vaihto on ilman muuta hyvä asia.
