Suomalaisurheilijalla huikea tunne - ”Tuntuu että voisin juosta ME:n…”

Suomen Naiset rynnivät historialliseen maaotteluvoittoon. Iloisten suomalaiskasvojen seassa loisti erityisesti kympin kokeilukisassaan onnistunut Sandra Eriksson.

Suomen joukkue teki onnistuneen taktisen vedon. Sandra Eriksson jätti päämatkansa 3000 metrin esteet väliin ja keskittyi itselleen ylipitkiin vitoseen ja kymppiin.

Vitoselta tuli kakkostila Johanna Lehtisen kantapäillä ja kympiltä taktiikkakisan jälkeisellä kirillä voitto.

”Tämä oli taktiikkakisa, aika ei siksi paljoa kerro. Riitti että juostiin viimeinen satanen täysillä. Sinänsä aika 34.12 oli aika hyvä, mutta jos satsaisin kymppiin täysillä, uskoakseni voisin vetää 33 minuutin tienoille.”

Vaikka ylipitkät matka kulkivat hyvin, ei Eriksson aio vaihtaa lajiaan.

”Varmasti juoksen näitä silloin tällöin, palvelevat esteharjoittelua. Mutta onhan tämä ihan eri hommaa. Pitää oppia kaikenlaista. Sinänsä kyllä hauska kokemus, jää hyvä maku kaudesta.”

Yksi oppi on se, että kymppiä ei voi ihan minkälaisissa kengissä ja sukissa juosta. Erikssonin jalat menivät niin rakoille, että hän seisoskeli kisan jälkeen pitkään sukkasillaan vesilammikossa.

Eriksson luonnehti mennyttä kauttaan päämatkansa 3000 metrin esteiden osalta silti vähän pettymykseksi.

”Olen kyllä sitä mieltä, että minun pitäisi juosta esteet aivan eri luokan lukuihin. En ole vielä oikein koskaan saanut kapasiteettieni esiin estekisassa. Kun kaikki osuu kohdilleen, tippuu ennätyksestä vielä paljon. Tolkuttomasti. Sanoin joskus nuorempana että ME pitää joskus juosta. En tiedä siitä, mutta periaatteessa minulla on mahdollisuus kehittyä kyllä aivan eri tason juoksijaksi. Pitää vaan treenata enemmän, minulla on valtava halu näyttää että pystyn aivan eri tason aikoihin.

Eriksson naurahtaa, että juuri nyt on sellainen olo että hän on sählännyt niin paljon että esteiden pitäisi oikeastaan voida kulkea minuutti nopeammin. Se olisikin sitä ME-tahtia.

Erikssonin kohdalla on riittänyt jankutusta estetekniikasta. Miten aiot satsata siihen?

”Siitä asiasta on puhuttu vähän liikaakin. Uskoakseni tarvitsen nyt vain lisää kisoja, kokemusta ja vauhtikestävyyttä. Sitä kautta paranee itseluottamus, kyky hallita kisoja. Sieltä se esterytmi löytyy. Tärkeintähän ei ole se miltä esteiden ylitys näyttää, vaan se miten juoksu jatkuu esteen jälkeen.”

 

urheilulehti plus