Kansikuva

Rajua kritiikkiä stadionin kaarteille - "Ne eivät ole normaaleille ihmisille"

Rajua kritiikkiä stadionin kaarteille - "Ne eivät ole normaaleille ihmisille"

Jonathan Åstrandin EM-urakka henkilökohtaisilla matkoilla päättyi karsiutumiseen 200 metrin välierissä.

Kolmosradalla tykittänyt närpiöläinen jäi aikaan 21.27, mikä jää miehen ennätyksestä yli puoli sekuntia. 

”Mielestäni harjoituskausi on mennyt ihan hyvin. Pitäisi olla samassa kunnossa kuin viime vuonna. Nivusissa ja lonkissa on ollut ongelmia, mutta viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet täydellisiä.

Åstrand pisti huonon juoksunsa pitkälti stadionin paljon parjattujen kaarteiden piikkiin.

”Ensimmäiset 60-70 metriä kulkivat hyvin. Sen jälkeen tuli kuin uusi startti. Kaarteesta ei saanut yhtään vauhtia mukaan suoralle.”

”Noita kaarteita ei pysty normaali ihminen juoksemaan. Radat vitosesta eteenpäin ovat ihan ok, mutta sitä sisemmät radat ovat ihan järkyttävät. Nämä ovat liian epätasa-arvoiset kaarteet arvokilpailutasolle”, Åstrand tykitti.

Pikajuoksijan urakka jatkuu jo lauantai-aamuna 4x100 metrin viestillä. Åstrand ennakoi hankalaa kilpailua.

”Voin luvata, että siinä kilpailussa nähdään vielä enemmän ongelmia kuin tänään. Toivottavasti pääsemme maaliin.”

Lisää aiheesta