Lisää aiheesta
Jari, hiihtomies on Suomen parhaan kestävyysjuoksijan valmentajana. Mitä ihmeen järkeä tässä on?
Tässä on ilman muuta riskinoton makua. Mutta hyvä niin. Keskisalo kaipaa uutta sykettä harjoitteluunsa, eikä sitä olisi millään perinteisellä valmentajavalinnalla saatu aikaan. Myös Urheiluliittoa voi onnitella: kerrankin oli rohkeutta olla pelaamatta varman päälle.
Minkälainen mies Hämäläinen on?
Hiihtopiireissä opittiin kolme asiaa yli muiden. Hän on äärimmäisen lojaali ja sitoutunut, myös vaikeina hetkinä. Samalla hän on itsepäinen kuin ääriperkele. Ja lisäksi hän on korkean paikan harjoittelun erikoiskysymyksiin paneutunut tutkija. Hiihtoon hän tuli juuri vuoristofysiologian ymmärtämisen vuoksi ja sama on taustalla myös tässä valinnassa. Niin ovat ajat muuttuneet, että Suomen yleisurheilu joutuu hakemaan vuoristo-oppia muista lajeista. Mutta hyvä on että oppia nöyrrytään hakemaan.
Entäpä jääräpäisyys, onko se ongelma?
Tämä valinta johtaa muutamiin räiskyviin tilanteisiin, niin Keskisalon treeneissä kuin liiton palavereissa. Mutta juuri sitä kaivataankin. Valistunut jääräpäisyys on hyve, jota SUL on turhan usein varonut. Nyt on uskallettu palkata jo kaksi uutta jääräpäätä, se toinen on tietenkin keihään lajivalmentaja Kimmo Kinnunen. Hienoa!
Mikä riski tässä on?
Tietenkin se, että riittääkö Hämäläisen pätevyys kaikkeen siihen mitä tehtävä eteen tuo. Vielä isompi kysymys on se, miten hän onnistuu lunastamaan uskottavuuden. Vaikka moni nyt kehuu valinnan rohkeutta, on eri asia mitä tapahtuu kun tulee eteen ensimmäinen arkinen erimielisyys. Riittääkö hiihtomiehen sanan paino? Keskisalo osaa olla pahimmillaan kohtuullisen jääräpäinen kaveri, vastapuolelta vaaditaan silloin tahtoa, taitoa ja uskottavuutta.
Jos näin on, oliko tämä viisas valinta?
Vaikka valinta on yllättävä, on sen taustalla logiikka. Keskisalo on uravaiheessa, jossa hän ei etsi valmentajaa, joka vastaa kaikesta. Keskisalo osaa jo itse pitää huolen itsestään, hän tarvitsee muutamien erityisalojen erikoisosaamista sekä tutor-hahmoa, joka tarvittaessa uskaltaa ja pystyy kyseenalaistamaan toimintaa. Tämä oli Risto Ulmalankin tärkein rooli.
Onko Ismo Hämäläisestä siihen rooliin?
Hiihtopiireissä Hämäläinen tuli tutuksi miehenä, joka ei sorru ihailemaan omia urheilijoitaan. Jos asenne siirtyy Keskisalon tiimiin, on se hyvä asia. Sitä asennetta tarvitaan myös lajiryhmän leireillä.
Riittääkö hiihtomiehen osaaminen estejuoksun huipulla?
Ei riitä, jos hän vastaa yksin kaikesta mitä Keskisalo tekee. Nyt on ratkaisevaa minkälainen tiimi Keskisalon ympärille rakentuu. Hämäläisen lajiosaaminen ei huippua ole, mutta hän on huippumies fysiologisissa ja biomekaanisissa haasteissa. Ja juuri niissä Keskisalo kaipaa tukea, ei vähiten loukkaantumisherkkyytensä vuoksi, mutta myös suorituskykynsä kehittämisen vuoksi.
Näytät silti mietteliäältä. Miksi?
Keskisalo kaipaa vuoristoharjoittelun erikoisosaamista, ja kieltämättä Hämäläisellä sitä on. Mutta Hämäläisen käytännön kokemus ohuessa ilmassa harjoittelusta tulee hiihtopuolelta ja juoksijoiden leirityksiin verrattuna erityyppisiltä leireiltä. Hämäläisen pitää olla itselleen kriittinen ja ymmärtää lajien eroavuuksia. Ei tämä kuvio tähän kaadu, mutta herkkänä pitää olla.
Entä liiton lajivalmentajuus? Onko Hämäläisestä siihen?
Työnjako ratkaisee. Hämäläinen ei voi olla kestävyysjuoksun ylin auktoriteetti, mutta tärkeä asiantuntija sekä asennekasvattaja hän voi olla. Ymmärtääkseni SUL:ssa ei haluta vanhan mallin mukaisia lajidiktaattoreita, vaan painopiste on asiantuntijoiden vuorovaikutuksessa. Sellaisessa tiimissä Hämäläinen voi toimia hyvinkin.
- Söderling vakuuttava, Cilic putosi yllättäjälleYle
- Price jatkaa Montrealin maalillaSportti
- Jokerit kutsui Tommi Kovasen ItävaltaanYle
- Federer jatkoon, Davydenko putosiSportti
- USA kohtaa Angolan, Serbia ja Kroatia vastakkainSportti
- Uusi euroliiga suunnitteluvaiheessaJatkoaika
- MM-koripallo: USA porskutti lohkovoittoonYle
- Kovanen auttaa JokereitaSportti
- Davidenkosta korkeimmalle sijoitettu putoajaMTV3
- Federer eteni jatkoon, Davidenko laulukuoroonYle
- Poliisi: Spekulointi seis – Enon rekka mahdoton pysäyttää 12 metrissä
- Ei kai taas - Meksikonlahdella jysähti
- Oho, kokoomukselta katosi 200 000-600 000€
- Katkaistulla haulikolla varustettu asemies poliisin haaviin
- Poliisi nappasi etsityt Audi-miehet
- Poliisi löysi etsimänsä asemiehen
- Nyt puhuu hylätty toimittaja: ”Olen rikoksen uhri”
- 2-vuotias lopetti tupakanpolton
- Varo tätä tilinumeromokaa
- Shokkiluku Suomen rikoksista – Yksi ryhmä hyppää silmille









Kommentit (1)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus