Kansikuva

Suuri muodonmuutos - "Huippumallista huippu-urheilijaksi"

Maria Sharapova voitti naisten Ranskan avoimet. Urheilulehden Janne Eerikäinen arvioi, että kyse on muuttuneesta naisesta.

Janne, Maria Sharapova löi Italian Sara Erranin erin 6-3, 6-2. Finaali oli ilmeisen yksipuolinen?

Ei nyt ihan tyystin. Numerot eivät aina kerro tenniksessä kaikkea. Ottelussa taisteltiin oikeinkin kovasti, ja Sharapova joutui tekemään paljon töitä, että sai hyvän pelaamisensa palkinnoksi selvät numerot. Puolitoista tuntia noilla numeroilla kertoo kuitenkin oleellisen siitä, millä tavalla tässä pelattiin. Ottelu oli yllättävänkin sitkeä näin selvänumeroiseksi peliksi. Se pitää aina kuitenkin muistaa, että juuri tenniksessä numerot ei todellakaan kerro kaikkea. Peli voi olla aivan minkälaista tahansa, vaikka peli päättyisi 6-0, 6-0.

Ja Sharapovalle on nostettava hattua siitä, että hän sai hommasta uudelleen otteen sen jälkeen, kun Errani löysi parhaan tasonsa avauserän Sharapovan johdossa 4-0. Tuosta eteenpäin ottelu olisi voinut olla Sharapovalle erittäin hankala, mutta myös hän nosti tasoaan, mikä ei ole koskaan mitenkään automaattisesti, kun on tottunut pelaamaan jollain tietyllä tasolla ottelun alkuhetkillä.

Mihin ottelu sitten ratkesi?

Erranin peli oli lopulta liian tehotonta pallonpyörittämistä yläkierreveiveillä. Errani ei saanut hyödynnettyä Sharapovan voimaa niin kuin arvelin hänen hyödyntävän. Päinvastoin, kävi niin, että Erranin tehottomassa pyörittelyssä Sharapovalla oli tarpeeksi aikaa liikkua ja oli riittävästi kärsivällisyyttä viljellä tarvittaessa 4-5 kovaa lyöntiä pistettä kohti, että homma tuli kotiin. Erranin peli oli lopulta pelkkää roikkumista ja reagoimista Sharapovan tekemisiin. Sen hän kuitenkin teki ihan hyvin ja sitkeästi, mutta monipuolisuutta, esimerkiksi lyöntien pituuden vaihtelua ja temponvaihteluita, olisi tarvittu. Samoin liikuttelun olisi pitänyt tapahtua terävämmin, että Sharapova olisi tullut ahdistetuksi.

Sharapova sai nyt tehtyä sen, mitä muut kovat pelaajat eivät saaneet aikaan Errania vastaan. Hän rakensi peliä kylmän viileästi ja kärsivällisesti kovia lyöntejä riittävän monta kertaa lähelle rajoja paukutellen. Toki Erranin syöttämisen tehottomuuskin oli sellaista, millä ei voiteta Grand Slam -finaalia. Sharapova hyödynsi hienosti italialaisen syöttämisen pehmeyden.

Sharapovasta tuli historiallinen pelaaja; hän nousi niiden joukkoon, jotka ovat voittaneet kaikki Grand Slam -kisat. Mitä sanot tästä?

Minusta tässä Sharapovan värisuorassa on erikoista se, että hänellä on kädessään yksi kortti kutakin maata. On aina erikoista, kun joku on riittävän hyvä voittamaan kaikki arvokisat, voittaakin ne, eikä ole voittanut yhtään niistä kahdesti. Näin hyvän pelaajan pitäisi ilman muuta voittaa joku kisa kahdesti. Se nyt ei tässä katsannossa ole tietysti oleellista, vaan erikoinen kuriositeetti.

Mutta kyllähän se kertoo kaiken oleellisen pelaajasta, jos hän tähän temppuun kykenee. Sharapovassa on ihailtavaa se, miten hän on aina kaikissa olosuhteissa luottanut omaan peliinsä. Hänhän pelaa vähän kuin vaikkapa Juan Martin Del Potro tai Tomas Berdych miesten sarjassa. Pohjustelee ja ratkoo syötöllä ja pommittaa koko ajan kummallakin peruslyöntipuolella. Liikkuminen tai massaliukuminen eivät koskaan ole olleet venäläisen vahvuuksia, mutta hän ei ole siitäkään välittänyt, vaan on rakentanut omanlaistaan tennistä yhä paremmaksi. Ja hän liikkuu kyllä tänä päivänä jo riittävän hyvin, jopa siis voittaaksen Ranskan avoimet massalla.

Se on ihailtavaa, millä sitkeydellä hän on taistellut vaikeuksien läpi. Olkapäävammasta ja -leikkauksesta toipuminen tähän pisteeseen, että tulee tämä hänelle vaativin Grand Slam -voitto ja paluu maailman ykköseksi, on todella huikeaa.

Onko Sharapova nyt sitten vihdoin ennen muuta urheilija eikä malli?

Hän on kyllä ollut ennen muuta urheilija jo jonkin aikaa, joitain vuosia. Minusta hänessä näkyy selkeästi sellainen pienen vivahteen muutos, jossa keimailu ja mallin kaltainen toiminta on jäänyt vähemmälle ja sen tilalle on tullut entistä rautaisempi huippu-urheilija. Sharapova on hienosti keskittyvä ja hommansa hoitava pelaaja. Hänen mielenlaatunsa kentällä on erittäin tasainen, hän tekee omaa juttuaan ja on tehnyt kovasti töitä. Tuntui, että joskus takavuosina - etenkin aivan uran alussa - homma meni vähintään puoliksi ja puoliksi urheilemisen ja kauneuskuningattaren hommien välillä, mutta nyt hän on ihailtavalla tavalla aikuinen nainen ja huippuunsa hiottu huippu-urheilija, eikä mikään huippumalli.

Ja tämä on aivan loistavaa, että tämä hieno pelaaja palasi huipulle kiusaamaan uuden polven supertähtiä. Tämä takaa naistennikseen paljon sähköä ja mielenkiintoa lähiaikoina.