Kansikuva

Naiset peittoavat miehet monipuolisuudessa - "Epätäydellisyys on kiehtovaa"

Tenniksen Ranskan avoimissa on nähty naisten sarjassa paljon dramatiikkaa. Urheilulehden Janne Eerikäinen pohtii naisten ja miesten sarjan eroja.

Janne, naisissa on jo varmistunut puolivälieräpari Angelique Kerber vastaan Sara Errani. Monella tapaa erikoinen ottelupari. Miksi naisissa nähdään tällaisia hyvin erilaisia menestyjiä, mutta miehissä ei niinkään?

Ei nyt mennä tässä ihan ihmisbiologiaan, mutta tietynlainen karkea tiivistykseni tästä asiasta on se, että miesten sarjassa pelaaminen on melko täydellistä ja evoluutio hiottu huippuunsa. Se tuo tullessaan pelillistä yksipuolisuutta ja tylsyyttä. On tehtävä asioita ennen muuta riittävän voimakkaasti, että voi pärjätä. Ja huipun kova taso syö variaatiota. On pakko pystyä tiivistämään asioita oleelliseen. Esimerkiksi maailman kaksi parasta pelaajaa Rafael Nadal ja Novak Djokovic pelaavat lähes pelkästään voimakasta peruspeliä, jos asia äärimmilleen kärjistetään. Kumpikin kyttäilee hyvällä liikkumisellaan ja fysiikallaan sitä, miten paljon riskiä tarvitsee ottaa, missä kohtaa tarvitsee hyökätä. Pidetään peruspeli kovana ja kovennetaan taktista pelaamista tarvittaessa. Mutta ei kovenneta sitäkään nyansseilla, vaan tekemistä koventamalla.

Naisissa taas peli ei edelleenkään ole ihmisen äärirajoille vietyä. Peli muistuttaa tässä mielessä Suomen kansallisen tason miesten tennistä, joka on kaikissa luokissa, A-luokka mukaan lukien, kaukana maksimiin viedystä. Silloin erikoisasioilla voi päteä ja voi peittää omia heikkouksiaan tekemällä tiettyjä asioita hyvin. Siksi Errani pärjää naisten maailmanluokassa puhtaalla tuuppaamisella ja sitkeydellä. Miesten sarjassa hänen kaltaisensa tuuppari ei edes mahtuisi tälle tasolle pelaamaan, naisissa hän on erikoisosaaja.

Ja jos taas Kerberiä ajatellaan, niin hän on itse asiassa pelaajana vähän kuin Jarkko Nieminen miehissä. Siksi heissä näkyykin herkullinen ero. Kerber voi naisissa taistella Grand Slam -tittelistä ja olla kymmenen kärjessä, mutta Nieminen on miehissä enemmänkin alakulttuuripelaajia omilla erikoisuuksillaan. Kerber on Niemisen tavoin melko heikko syöttäjä mutta loistava taistelija. Ja kummallakaan ei ole maailman rennoimmat lyönnit. Mutta naisten sarjassa Kerberin monipuolisuus ja kova taistelu sekä vasenkätisyys antavat tiettyä etua, jota Nieminen ei saa miesten sarjassa.

Mutta eikö naisissakin kuitenkin ole paljon huippuunsa hiottuja voimapelaajia ja vastaavia?

Tietenkin on, mutta ei samalla tavalla kompaktia tekemistä kuin Djokovicilla ja Nadalilla. Kenellä tahansa naisten sarjan huipuista löytyy heikkouksia. Victoria Azarenka voi olla joskus uskomattoman sekaisin. Maria Sharapova on ollut kautta vuosien huipuksi huono liikkuja. Petra Kvitova on epätasainen. Agnieszka Radwanska on nykyisestä asemastaan huolimatta hieman pehmeä.

Caroline Wozniackin pelillinen henkilökuva on tragedia, olkoonkin että hän on ollut maailmanlistan ykkönen. Mutta hän on niin pehmeä tuuppari, että on menettänyt sen takia Grand Slam -voittoja. Toki sitten taas Errani voidaan tuupparina nostaa sankaritarinaksi, mutta se johtuukin statuserosta Wozniackiin verrattuna. Wozniackilta odotetaan enemmän kuin Erranilta.

Ja toisaalta kun tuuppaamisen ja puolustamisen tekee Wozniackia kovemmalla tavalla, voi sillä jopa voittaa. Viime vuoden Ranskan avointen voittaja Li Na on lähes puhtaasti puolustaja ja vastahyökkääjä. Ja taas miehissä tällainen pelaaja Andy Murray on kyllä huippu, mutta on suurissa vaikeuksissa voittamisen suhteen. Kaikki nämä vivahde-erot johtuvat siitä, että naisten sarjassa pelaamista ei ole viety absoluuttisen maksimiin. Miehissä on, ja siksi koko kärkikolmikko, Nadalin ja Djokovicin lisäksi Roger Federer, ovat joutuneet parin viime vuoden aikana lisäämään peliinsä puhdasta brutaalia kovuutta. Naisissa taktinen variaatio ja yksittäiset asiat, kuten hyvä tuuppaaminen, hyvä taistelu, temponvaihtelut ja muu sellainen perinteinen kiehtova tennistekeminen, ovat voimissaan. Tämähän on mielenkiintoa tuova seikka, epätäydellisyys on kiehtovaa, koska se luo rosoja, joihin tarttua.