Kansikuva

Miksi loukkaantunut vastustaja haittaa peliä? - "Nieminen ei ollut todellakaan ainoa"

Miksi loukkaantunut vastustaja haittaa peliä? - "Nieminen ei ollut todellakaan ainoa"

Andy Murray selvisi kiipelistä. Kuva: Getty Images

Tenniksen Ranskan avoimissa on nähty useita tilanteita, joissa loukkaantunut vastustaja on tuottanut harmaita hiuksia. Urheilulehden Janne Eerikäinen ei pidä tätä suurena ihmeenä.

Janne, ainakin Serena Williams ja Jarkko Nieminen ovat hävinneet Ranskan avoimissa ottelunsa vajaakuntoista vastustajaa vastaan. Samoin Tomas Berdych jäi sunnuntaina keskeytyneessä ottelussaan Juan Martin Del Potroa vastaan tappiolle erin 1-2, vaikka Del Potro kärsi selvästi polvivammastaan. Onko tähän jotain selitystä, että köysissä oleva vastustaja ei välttämättä kaadu?

Asia on hyvä ottaa esille. En usko, että tässä on mitään ihmeellistä kenellekään sellaiselle, joka on itse pelannut tennistä kilpaa yhtään enemmän. Mutta suuri yleisö kokee varmasti, että asia on kummallinen. Kyllähän esimerkiksi Jarkko Niemisen olisi pitänyt pystyä käsittelemään paremmin se tilanne, kun Andy Murrayn selkävaiva alensi pelitasoa, mutta ei se silti mitenkään ainutkertaista ole, että ottelu jää voittamatta tuollaisessa tilanteessa. Me suomalaiset seuraamme urheilua ja tennistä usein liiankin suomalaisvoittoisesti, ja paljon jää vivahteita huomaamatta maailmalta - ja huomaamatta se, että samoja asioita tapahtuu muillekin kuin meille. Jarkko  Niemiselle on tapahtunut urallaan paljon asioita, jotka ovat täysin arkipäivää tenniksessä, mutta jotka tulevat suomalaisille sillä tavalla uutisina, että ikään kuin elettäisiin umpiossa.

Asiaa voi lähteä purkamaan etenkin sitä kautta, että ei ole helppoa pelata siinä tilanteessa, kun ottelun psykologia ja pelinkuva muuttuvat.

Mutta mikä siitä hommasta voi tehdä vaikeaa, jos toinen ei ole täysillä mukana?

Analysoin tätä nyt sellaisella tasolla, että yritän avata asiaa ihmisille, jotka eivät ole kisatenniskentälle astuneet. Siksi selittämisessä on ehkä hieman rautalangasta vääntämisen leimaa. Ensinnäkin vastustajan loukkaantuminen aiheuttaa pakon tunteen. Tulee olo, että on pakko voittaa, on pakko hyödyntää tämä, on pakko muuttaa peliä sellaiseksi, että hyödyn tästä. Ei ole mitenkään ihmeellistä, että näin käy. Se, pitäisikö ammattilaispelaajan osata käsitellä tilanne, on sitten toinen kysymys, mutta kyllä hekin voivat ajautua tähän paniikkiin. Kun pelataan yksi pelaaja yhtä vastaan, on toisen loukkaantuminen aivan eri juttu kuin vaikkapa 11 miehen jalkapallojoukkueessa yhden pelaajan vajavaisuus. Ei siihen joukkuetasolla tarvitse sen kummemmin reagoida, mutta yksilö yksilöä vastaan tilanne tulee suoraan kasvoillesi. Hyödynnät tämän sauman tai et, kaikki riippuu itsestäsi, kukaan ei auta, ja on vaan pakko tai muuten epäonnistut nololla tavalla.

Yhtäkkiä omasta lyömisestä ei tulekaan mitään, kun sitä vaivaa pakon tunne. Omien virheiden määrä kasvaa helposti. Jos rupeaa lyömään koko ajan laidasta laitaan ja stoppareita, joilla pyrkii liikuttelemaan loukkaantunutta vastustajaa, pienenevät siinä myös pelin marginaalit. Mitä sitten pitäisi tehdä? Täytyisi kyetä olemaan muuttamatta mitään. Pitäisi vaan jatkaa omaa peliä, olla ajattelematta loukkaantunutta vastustajaa. Kun palloa lyödään ja liikutaan normaalilla tavalla, tulee vamman vaikutukset kyllä esiin, jos ovat tullakseen. Mutta tämä ei ole mitenkään helppoa, koska voittamisen pakon tunne syntyy niin helposti ja se on äärimmäisen hankala käsiteltävä tilanne pelaajalle, kun se tulee yhtäkkiä. Ylipäänsä se, että joutuu ajattelemaan jotain ylimääräistä elementtiä, haittaa pelaamisen fokusta.

Esimerkiksi Niemisen ja Murrayn ottelussa muutos oli dramaattinen. Nieminen lähti otteluun altavastaajana ja hyvällä hengellä. Sitten yhtäkkiä voitto oli varma ja se piti vain ottaa. Se sekoitti pasmat. Samalla pelaajan mieli koki asian varmasti niin, että kohta vastustaja luovuttaa, ja on pakko iskeä juuri nyt naulaa arkkuun, että lisää luovuttamisen pakon tunnetta. Jälleen tästä syntyi yksi pakko lisää itselle ja tilannetta oli hankala käsitellä. Puhumattakaan sitten, kun Murray alkoi toipua ja pelata normaalia tennistä. Yhtäkkiä varma voitto vietiinkin taas ja piti pystyä reagoimaan niin, että olisi palattava ottelun alkuasetelmaan.

Edelleen olen sitä mieltä, että Niemisen kaltaisen ammattilaisen pitäisi kaikkeen tuohon pystyäkin, mutta ei ole silti mitenkään maailman suurin ihme, että tällaisia sulamisia tapahtuu. Etenkin, kun vastustaja vielä muutti pelinkuvaa.

Miten Murray sitä muutti?

Ottelussa pelattiin pitkä jakso, jossa Murray ainoastaan lämäili läpilyöntiyrityksiä. Hän vielä onnistui niissä huikealla prosentilla. Normaalistihan tilanteen pitäisi olla se, että noita lyöntejä karkailee ja sen olisi pitänyt helpottaa Niemistä, mutta näin ei käynyt. Niemiselle siis tuli yksi massiivinen haaste lisää. Pitikin yhtäkkiä pelata kuin jotain John Isneria vastaan. Täytyi olla valmiina pelkkään pommittamiseen, kun ottelun lähtökohta oli ollut täysin päinvastainen eli sitkeiden ja pitkien pisteiden vääntäminen. Ja kun Murray syötti suomalaisen D-luokan pelaajan syöttöjä, niin sekin on yhtäkkiä aika outo tilanne. Kun lyö palautuksia täysin voimattomaan palloon, täytyy todellakin olla tarkkana, ettei palautukset karkaile. On itse asiassa helpompaa palauttaa normaalia, pehmeäksi jäävää kakkossyöttöä kuin sellaisia työntöjä, joita Murray siveli.

Tässä tullaan tietenkin siihen, että se mainittu normaalin tenniksen jatkaminen olisi voinut riittää pitkälle. Eli hyvillä leveyssuunnan marginaaleilla palloa vaan pitkänä keskelle kenttää, niin kyllähän Murray hyvän pituisista lyönneistä olisi ollut vaikeuksissa lämäily-yrityksineen. Mutta tilanne hämmensi Niemisen ja hän ei kyennyt hyvään peruspeliin.

Eli loukkaantuneen vastustajan teloittaminenko ei ole mikään köysissä olevan nyrkkeilijän tyrmäämisen kaltainen tilanne?

Se voi sitä olla ja sen pitäisi sitä olla, mutta niin ei välttämättä ole. Tenniksessä ei voi voittaa ketään, jos ei itse saa palloa kenttään. Tuo tilanne tuo usein sen pakonomaisen tunteen, joka vie pieneen paniikkiin. Silloin lyönti voi jäykistyä ja virhesuma iskeä tai lyöntejä jäädä lyhyeksi ja sitten vastustaja lämäilee kuten Murray. Näin kävi Niemiselle, näin kävi myös Williamsille, jossain mielessä Berdychillekin. Williamsilla jäätyminen näkyi siinä, että hänen epävarmempi lyöntipuolensa eli kämmen suli täysin. Etenkin syötönpalautukset katosivat kipsin myötä ja hän teki valtavan määrän suoria virheitä niillä. Niemisellä kipsi taas näkyi väkinäisinä läpilyöntiyrityksinä ja liikana tuuppaamisena, kun hän yritti toivoa Murrayn virheitä. Molempien tapaus oli täysin inhimillinen, ja suomalaistenkin on hyvä muistaa, että tällainen asia kävi myös multivoittaja Williamsille, ei vain sille ainoalle pelaajalle, jonka kautta me suomalaiset koemme ihmeellisyyksiä tenniksessä.

Nyt kun on näihin psykologisiin aspekteihin päästy, niin miten koet Murrayn mentaalipuolen asiat nyt, kun hän selvisi tuosta kiipelistä Niemistä vastaan ja voitti seuraavan ottelun jopa helposti?

Tässä lienee käynnissä tilanne, jossa hän pelaa kuin varmalta kuolemalta välttynyt. Mikään ei tunnu miltään, asioita osaa arvostaa. Normaalistihan Murraylla on Grand Slameissa hirmuiset paineet ja odotukset siitä ensimmäisestä arvovoitosta. Nyt kaikki on jo kertaalleen menetetty ja on varmasti helppoa pelata. Siksi uskon hänen menevän kyllä välierään Rafael Nadalia vastaan. Asia erikseen on sitten, että minkä verran siinä ottelussa mikään henki enää auttaa. Sitten pelillinen haaste on valtava. Mutta sitä ennen Murray tuskin sortuu - ja se on pitkälti tuon haudan partaalla käymisen ansiota.

Tällaista tennis on. Jatkoon menemistä joskus ihmeellisten tapahtumien kautta, joskus jatkosta putoamista ihmeellisyyksien takia. Tämä on laji, jossa on tärkeintä edetä kaaviossa - keinolla millä hyvänsä. Williams ja Nieminen eivät voi muuta kuin miettiä, mitä olisi voinut käydä, jos painetilanteesta olisi selvinnyt. Murray taas saa leijailla varman tappion voitoksi kääntymisen tuomalla ilmaisella energialla.

Lisää aiheesta