Eerikäinen: Federerin ja Nadalin kohtalonhetket

Toimitus 29.6.2010 20:12
  19   9 Kommentoi

Urheilulehden Janne Eerikäinen arvioi, että Roger Federer ja Rafael Nadal ovat puolivälierissä Wimbledonin kriittisimmässä vaiheessaan.

Janne, naisten puolivälieräpäivää et pitänyt ennakkoon huikeana. Mitä ovat miesten vastaavan päivän kanssa ennakkoajatukset?

Kyllä tämä on jopa yksi kaikkien aikojen päiviä miesten tenniksessä. Aivan hillittömät otteluparit ja jokaisessa ottelussa on jollain tavalla mielenkiintoinen asetelma. Silkkaa tenniksen juhlaa neljän ottelun verran.

Mitä ajattelet Roger Federerin tilanteesta, kun hän kohtaa Tomas Berdychin?

Federer on nyt saanut kahdella edelliskierroksella pelattua itsensä jo parempaan iskuun. Jürgen Melzer oli taktisesti täysin lapanen, eikä yrittänyt sotkea peliä, joten Federer sai ikään kuin hiottua taas lyöntejään. Olen ajatellut pitkin kisaa niin, että Federerin kohtalonhetki on edessä sitten, kun vastassa on tarpeeksi kova tempopelaaja. Nyt se päivä on koittanut. Tämä on hänelle koko Wimbledonin kriittisin ottelu, ajatellen jopa kisan loppuun asti. Jos hän selviää Berdychistä, hän voi selvitä kaikesta, vaikka aloittikin kaikkea muuta kuin vakuuttavasti.

No miten tässä sitten käy?

Pakko kai tässä on itseään uskoa, vaikka jonkunlainen väärien povauksien mestarikin osaan olla. Vahva ajatus on se, että kova pommittaja on Federerille tällä erää ja nykyvireellä liikaa. Berdych pystyy sellaiseen lyöntimyllyyn - kämmenten pommittamiseen sisältä ulospäin, kummaltakin puolelta pallon jakamiseen voimalla pitkin linjaa, ja kovaan syöttämiseen - että Federer on helisemässä. Jos tshekin kuula kestää tilanteen, hän voittaa. Veikkaan Berdychiä voittajaksi erin 7-6, 7-6, 0-6, 7-6.

Jatkaako Taiwanin ihmemies Yen-Hsun Lu temppujaan myös Novak Djokovicia vastaan?

Lun haaste kovenee nyt siksi, että Djokovic on paljon kovempi puolustamaan kuin Andy Roddick. Lun hyökkäämiseltä ja tempopeliltä vaaditaan enemmän kuin Roddickia vastaan. Djokovicin kannalta tärkeintä on varma peruspeli ja hyvä ohittaminen ja kontraaminen. Uskon, että Djokovicin puolustus ja varmuus riittävät tämän miehen lyömiseen, vaikka Lu onkin mestari pelaamaan loistavasti aina itseään parempia vastaan. Hänen pelaamistaan on hienoa katsoa, kun hän lyö niin imevällä tempolla ja pelaa koko kentän peliä. Mutta Djokovic vie 6-4, 7-5, 6-4.

Andy Murray ja Jo-Wilfried Tsonga muodostanevat hyvän otteluparin?

Kyllä. Pelityyleissä on iso ero. Tässä nähdään kyllä sellaista kontrastien juhlaa, ettei paremmasta väliä. Tsonga on aina ollut potentiaalinen pelaaja pärjäämään Wimbledonissa kovine syöttöineen ja lyönteineen sekä koko kentän pelillään. Mutta Murrayn perusvarmuus ja puolustus sekä syöttäminen ovat sellaisella tasolla, että kyllä hän on nyt suosikki. Hän selvisi Sam Querreya vastaan tsongamaisesta haasteesta. Tsongakin kuuluu siihen pelaajatyyppiin, jolle Murray yleensä häviää Grand Slameissa - ja on hävinnytkin Tsongalle - mutta liian kova Murray on nyt peruspeliltään Tsongalle. Murray vie 4-6, 7-6, 7-5, 6-3.

Onko Robin Söderlingillä nyt toisella tapaa jakoa Rafael Nadalin kanssa kuin Ranskan avointen finaalissa?

On, aivan toisella tapaa. Nadaliin pätee sama asia kuin Federeriin. Tässä on nyt jopa kisan suurin haaste pelillisesti. Tämän jälkeen voi jopa helpottaa aina loppuottelua myöten. Vaikka Nadal pehmitti ruotsalaisen Pariisissa massalla, on Söderling nyt todella vahvoilla. Hän pystyy pitämään ruoholla yllä sellaista syöttö- ja peruslyöntitempoa, missä Nadal on helisemässä. Robin Haase ja Philipp Petzschner ovat jo laittaneet Nadalin tempolla lujille. Söderling moukaroi niin paljon paremmin kuin nuo miehet, että nyt on paha paikka. Söderling osaa viljellä myös kämmentään ja rystykrossiaan sopivasti Nadalin vasurin kämmenkulmaan ja saa sillä pidettyä Nadalia hyvin aisoissa ja estää usein Nadalin kämmenkierrot ja -ennakoinnit. Kyllä tätäkin joutuu povaamaan muulle kuin suosikille. Söderling vie 7-6, 7-5, 4-6, 6-4.

Kommentit (28)

Kirjoita kommentti

Tuskin todennäköistä että sekä Federer että Nadal häviää. Itse veikkaan että Federer voittaa, Nadalkin voittaisi mutta kun ei liene polvi kunnossa niin häviää.

Rysty
# 29.6.2010 21:03   5   5 X Ilmoita asiaton viesti

Federer ja Nadal heränneet, Söd ja Berdych alkaneet jo yskiä. Eiköhän maailman kärkikaksikko selvitä periaatteessa haastavat vastukset. Berdychin syötönpalautukset ovat ainakin olleet sekä Istominia että Brandsia vastaan aika kesyjä, jos noin jatkaa niin Fed selviää jopa yllättävän helposti. Söderling taas alkoi vetämään hatustaan yhtäkkiä turhia virheitä Ferreriä vastaan, joten virtaus on muuttumassa.

Guest
# 29.6.2010 21:13   3   2 X Ilmoita asiaton viesti

Guestin kanssa vähän samoissa ajatuksissa. Tosin Fedin on parannettava ykkössyöttöprosenttiaan 60-70 välille. Jos tuhertaa kuten tähän asti ykkösiään, alkaa Berdych paukuttaa kakkosista läpi. Mutta jos Berdychillä hyvä syöttöpäivä, vie matsin. Eiköhän tässä tiebreikit ratkaise.

Söden parannettava Ferrer matsista syöttämistään, muuten Rafa syö suoraan kolmessa erässä. Rafan hirmuinen voitonnälkä ratkaisee matsin hänelle.

Lu varmaan näki jo tähtihetkensä. Murray osoitti kyllä hermoilemisen merkkejä Querreya vastaan, mutta eiköhän vie yleisön tukemana Tsongaa.

Aatos
# 29.6.2010 22:40   3   1 X Ilmoita asiaton viesti

Rysty, niinhän se aina on että Rafa voittaisi jos ei olisi loukkaantunut. Ei mies häviäisi otteluakaan vuodesta toiseen jos pysyisi kunnossa!

Vaikea matsi edessä kaikilla suosikeilla paitsi Djokolla. Kuitenkin Lu pelaa flattia ja tykkää matalasta pompusta, haaste voi olla kova.

Söden veikkaan voittaavan Rafan, Fed, Djoko, Murray jatkoon.

Jman
# 29.6.2010 23:09   4   3 X Ilmoita asiaton viesti

Djoko pelkkää paperia, kun Melko Kova Luu tykittää mestariksi.

Tapparan mies
# 30.6.2010 01:02   2   3 X Ilmoita asiaton viesti

Jmanin kanssa täysin samaa mieltä.
Ja muistakaa kun Rafa häviää syytä on turha etsiä polvista vaan pelitaidoista nurmella.
Rafa on loistava pelaaja, kuitenkin edelleen massakenttien erikoismies.

Vierailija 2
# 30.6.2010 08:24   4   5 X Ilmoita asiaton viesti

Minäkin olin ennen ns. Rafa-fani. Sitten Söderling voitti Nadalin Ranskassa. Laitoin sen tappion, kuten muutkin laittoivat, loukkaantumisen piikkiin. Sitten Del Potro veti tervehtyneen Rafan täysin pystyyn New Yorkissa. Toipilas ajattelin, kuten kaikki muutkin ajattelivat. Sitten tuli Melbourne. Murray, tuo lapaseksi nimeämäni tuuppari, lähes teurasti Manacorin härän! Nyt Nadal on minulle maailman paras massakenttäpelaaja, ei maailman paras tennispelaaja.

Peesaan täysin Jmania tämän päivän matseissa. Kyllä Federer - Murray finaalilta tuoksuu voimakkaasti.

Kantona
# 30.6.2010 09:40   4   4 X Ilmoita asiaton viesti

Kysymys Jannelle ja kaikille muille asiantuntijoille. Miten on mahdollista maailman arvostetuimmassa tenniskilpailuissa se, että pelaaja, jolla ei ole ylläkierrerystyä lyöntivalikoimassaan, pitää maailman ranking-ykköstä pitkään sillassa! Eikö tämmöinen slicemies olisi naurettavan helppo kukistaa hyökkäämäällä hänen rystypuolelleen ja nousemalla verkolle?

Kantona
# 30.6.2010 09:54   6   2 X Ilmoita asiaton viesti

Kantona: kyllä, jos on Niemisen slaissi, ei jos on Federerin slaissi.

Aatos
# 30.6.2010 10:27   3   2 X Ilmoita asiaton viesti

Kantona, Federerin yläkierrerystyhän on parhaimmillaan juuri ohitustilanteissa. Näissä tilanteissa hän saa vain pienellä ranneliikkeellä vipattua pallon hyökkääjän ohi.

Pallottelussa hänen yläkierrerysty on heikoimmillaan, erityisesti jos pallo on korkea ja hänen on itse lisättävä vauhtia.

Jman
# 30.6.2010 11:56   2   1 X Ilmoita asiaton viesti

Kantonan kysymykseen, oliko tuo Nadalia sillassa pitänyt yläkierteetön kaveri Petzschner vai Haase? Kummankaan peliä en ole nähnyt.
Tuosta tuli mieleen että Rusedskillahan ei ainakaan uran alkupuolella ollut yläkierteistä rystyä, ja juurikin tuolla taktiikalla vastustaja monesti rokotti.

Tennisti
# 30.6.2010 12:21   3   1 X Ilmoita asiaton viesti

Se oli tietenkin tämä "konsonanttihirviö" Petzschner. Ajattelin, että se on niin selvä asia, että en turhaan nimeä maininnut.
Jman, juuri noin, mutta kun tällä sakemannilla ei ole minkäänlaista yläkierrerystyä! Silti konsonanttimies meinasi selättää Rafan..

Kantona
# 30.6.2010 12:50   3   1 X Ilmoita asiaton viesti

Ihmeellistä itkemistä Rafasta. Mies muuten sanoi, ettei viime ottelussa polvi tuntunut kipeältä. Rafa on tullut tunnetuksi rehellisyydestään ja vastustajien kunnioittamisesta. Rafa itse ei selittele matsien jälkeen vaivoillaan. Nyt kun häneltä kysyttiin vaivoista, hän vastasi ihan suoraan, että vaivoja on ollut paljon viime vuoden keväästä alkaen ja ne vaivasivat paljon. Herran jestas, Federer kun pelasi omalle tasolleen nähden surkean kauden, oli miehen selässä vaivoja. Ei silloinkaan kukaan väittänyt, että Roger hakee vaivoista selittelyjä. Listasinkin tonne aiemmin Rafan saavutuksia vaivojen kanssa viimeisen vuoden ajalta. Lähes kaikissa turnauksissa semifinaaliin tai finaaliin.

Ja pidätte miestä massakenttäspesialistina :). Maailman paras pelaaja, ei niin loistokas kuin Roger tietenkään, mutta riittävän kova joka alustalla nykyään saadakseen tuon tittelin. Kannattaa käydä katsomassa Ranking points breakdown -kohta, josta voitte sitten vetää johtopäätöksiä miehen menestyksestä.En ole Rafa-fani, mutta ottaa päähän tuollainen lapsellinen yksinkertaistaminen.

Markus
# 30.6.2010 12:59   4   2 X Ilmoita asiaton viesti

Hyvä kysymys Kantonalta! Periaatteessahan Rafaan ei yleensä slisukka pure, vaan osaa laittaa vauhtia minkälaiseen palloon tahansa. Siksi kai Federerkin käyttää slicea niin vähän sitä vastaan. Petzscnerilla on kyllä todella hyvä alakierre, yksi purevimmista mitä nykypelaajilla edes on. Katsoin tuon ottelun, mutten maailman analyyttisimmalla mielentilalla. Ei ole yhtäkkiä sanoa mitään tiettyä syytä, miksi just Petzschnerin alakierre puri Nadalia vastaan. Yksi tekijä oli se, että Petzschner oli kauttaaltaan todella aggressiivinen. Käytti syöttöä, kämmentä ja verkollenousuja hyvin. Sai tavallaan minimoitua rystyn käytön määrän tuossa ottelussa. Pakko on ihailla pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan lähes ilman yläkierrerystyä. Samaa on tullut kokeiltua omalla tasollani viimeisen kuukauden aikana joissain treenierissä, kun on ollut vasen ranne tulehtuneena. Todella helposti käy niin, että jää liiaksi alakynteen, kun sekaan tulee tavallaan 1-2 alakierrettä liikaa. Vaikka itsekin vedän tasollani alajengaa hyvin, niin tosiasia on, että pelkästään sitä käyttämällä toinen saa liian helposti otteen aina jostain yksittäisestä tilanteesta ja tottuu alajengaan ja sen sekoitteluefekti häviää kokonaan. Oma kokemukseni on se, että olisi sitten pystyttävä pelaamaan rystyn käyttö mininoiden, mikä sitten taas vaatii tietysti normaalia enemmän jalkatyötä, kun koko ajan on kierrettävä kämmenelle - ja keskivertotennistä enemmän myös hyökkäävyyttä. Sanoisin, että se hyökkäävyys oli just Petzschnerin tapa peittää rystynsä Rafaa vastaan.

Yleensähän slicemiehiä vastaan tarjotaan lääkkeeksi just tuota, mitä Kantonakin sanoi, eli verkolle nousuja. Periaatteessa se on hyvä idea, mutta kaikki eivät sitä osaa toteuttaa näitäkään vastaan. Ja useinhan on niin, että jos jonkun rysty on heikko, niin pelaaja osaa kuitenkin käyttää sitä riittävällä tavalla juuri nopeissa tilanteissa, kuten ohituksissa. Heikkouttahan kannattaa joskus pommittaakin alhaisella tempolla, koska silloin sen lyönnin heikkous tulee paremmin esille ja toisella on tavallaan liikaa aikaa miettiä sitä lyöntiä.

Janne Eerikäinen
# 30.6.2010 13:29   7   2 X Ilmoita asiaton viesti

Loistava pointti Jannelta toi että heikkoutta voi pommittaa matalalla tempolla. Niinhän se on ainakin omalla kohdallani: Kovat lyönnit saan blokattua yhden käden rystylläni erinomaisesti eri suuntiin mutta kun tulee semmoinen suht korkealle pomppaava, matalan temmon pallo, tulee helposti ladattua rysty ulos tai sitten ojentaa otteen vastustajalle hiljaisesta lyönnistä.

Kantonalle sama pointti kuin Janne sanoi, että Petzschnerillä on ehkä kiertueen paras slice. Nurmella se puree. Myös Rafa ei ole erityisen hyvä verkkopelaaja (hyvä lopettamaan pisteitä verkolta mutta ei lyömään vaikeita lyöntejä ja lyömään useamman lentolyönnin), joten hän ei viitsinyt varmaan riskeerata. Kuitenkin kun saa pallon Petzin rystylle, voi hän dominoida pistettä täysin pommittamalla rystyä jrykillä kierteillä.

Markus elää kyllä väärässä ulottuvuudessa mikäli sanoo ettei Rafa selittele vaivoillaan otteluiden tappioita. Usein kyllä selittää. Moni muukin pelaaja tekee niin, ja se on mielestäni halpamaista. Yrittää viedä kunnian vastustajan voitosta.

Nadalilla taitaa olla joku 9000 atp pistettä vai? Näistä 5000 massalla, jolla pelataan pieni osa vuoden kisoista... Eli kyllä hän massakenttien erikoismies on. Osaa toki pelata muillakin alustoilla, ei siinä.

Jman
# 30.6.2010 14:37   6   2 X Ilmoita asiaton viesti

Jman: Kun laskeskelin Rafan 2008-vuoden pisteitä, oli muillakin alustoilla kiistaton ykkönen. Ei muuten ole selittelyä pistää vaivojen piikkiin huonompaa virettä. Niitä on kaikilla. Mutta, tärkeä pointti tässä on se, ettei sitten ruveta vertaamaan pelaajan esityksiä vaivaisolon ajalta parhaisiin, terveenä olon aikaisiin kausiin/jaksoihin. Rogeriakin laskettiin rajusti valtaistuimelta yli kaksi vuotta sitten, mutta myöhemmin mies toi esille noita virusjuttuja ja selkäkipuja.

Rafa Petzschner-matsin jälkeen johonkin kysymykseen: "
I don't like to say nothing in that moment because when you lose, always looks like an excuse. But I can say now I had the problem after I played in Monte‑Carlo with a little bit of pain on the knee, on the left knee, because that's what happened there."

Minua ihmetyttää se, että Rafasta puhutaan massakenttäspesialistina. Spesialisti pelaa loistavasti vain yhdellä alustalla, Rafa on muillakin alustoilla vuodesta 2008 alkaen kiistatta maailman kahden parhaan pelaajan joukossa. Siis ihan kiistatta, kun katsoo turnausmenestystä (eli rankingpisteitä). Tätä matemaattista tosiasiaa, joka pohjautuu menestykseen kentällä, ei kukaan vio kiistää.

Markus
# 30.6.2010 15:56   6   1 X Ilmoita asiaton viesti

Jokaisella pelaajilla on jotain ongelmia. Se, että niitä tuo esiin erityisesti tappioiden tai vaikeiden matsien yhteydessä on tekosyiden etsimistä ja nimenomaan selittelyä.

Samalla logiikalla voin väittää että Federer voittaisi kaikki ottelunsa kunnossa ollessaan.

Nurmella Rafa oli paras vuonna 2008. 2009 ei pelannut, joten ei ollut top 2.

2008 kovilla kentillä Nadal pääsi Australian ja USA:n avoimien semeihin. Djokovic voitti Australian ja oli semeissä USA:ssa, voitti päätösturnauksen (taisi voittaa Indian Wellsin myös). Federer voitti USA:n ja oli semeissä ausseissa. Murray pelasi myös hyvin. Fiilispohjalta toteaisin, että Nadal ei ollut edes toiseksi paras tuona vuonna kovilla vaikka olympialaiset voittikin. Tarkemmat laskut tekemällä voi osoittaa minut toki väärässä olevaksi :).

2009 kovilla Nadal vei Australian sekä oli semeissä USA:ssa. Masters-tasolla ei tainnut tulla kovilla voittoa? Federer oli finaalissa kummassakin ja voitti Cincinnatin muistaakseni. Djokovicilta puolivälierä sekä semi. Del Potrolta voitto USA:ssa ja QF Australiassa sekä Masters-finaali ja vuoden loppukisan finaali. Sanoisin että 2009 Nadal oli varmaankin top 2 kovilla kentillä, mutta tiukaksi menee. Jos tässä matsien välissä jaksan niin voin laskeakin.

Jman
# 30.6.2010 16:22   3   2 X Ilmoita asiaton viesti

Federer pienessä pinteessä ja Luun eväät näyttää olevan syödyt.

Pohtinut hieman Tsongan nurmikenttäpeliä. Ei vielä kummempaa menestystä, vaikka tuntuisi että kaikki mahdollisuudet tänään hoidella Murray. Nykypelaajista ehkä paras potentiaali pelata syöttö-lentolyöntipeliä. Erinomainen syöttö ja paras lentolyöntipeli puolivälierämiehistä, vakuuttava volleystoppari. Myös hyvin menestynyt sisäkentillä. Ehkä nurmella liikkuminen on heikompaa kuin parhailla. Liikkuu selvästi paremmin verkolle, kuin sivuttaissuunnassa, kannattaisi siksikin pelata agressiivisesti. Viime vuonnahan putosi Ivolle. Veikkaan Tsongalle 3-1 erin.

Massakenttien erikoismiehiä ei oikeen enää vanhassa mielessä ole, Bruguera, Muster, Mantilla ym., jotka jättivät Wimbledonin usein vallan pelaamatta. Rafaa edeltävätkin massakenttähuiput Kuerten, Coria menestyivät jo hyvin kovillakin kentillä.

Vaasan_Noah
# 30.6.2010 17:11   5   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kiitos Janne! Berdych 3-1 kiinni kertoimella 14!

Vierailija
# 30.6.2010 18:00   6   2 X Ilmoita asiaton viesti

Federer is done! Eikä nouse enää köysistä! Yksittäisen slamin voi ottaa jossain, mutta miehen itseluottamus on viety. Sen korjaamiseen menee aikaa ja tarvitaan voittoja.

Guga
# 30.6.2010 18:13   4   4 X Ilmoita asiaton viesti

Minun silmin Berdych-Fed ratkesi syöttö/syötönpalautuspeliin. Berdych sekä syötöissä että varsinkin palautuksissa paljon parempi. Fedin ykkösyötön tehot ovat kadonneet jonnekin ja kakkonen oli usein suupala Berdychille. Nyt voidaan Federerin valtakausi todeta päättyneeksi. Toivottavasti saadaan uusi Wimby finalisti toiseltakin puolen kaaviota.

Aatos
# 30.6.2010 18:15   1   3 X Ilmoita asiaton viesti

Jman: Tarkat laskut, jotka tombemaisesti suoritin silloin, osoittivat Rafan olleen paras massan ulkopuolellakin rankingpisteiden perusteella. 2007-2010 on vähintään top-2:ssa. Rafahan voitti, olisiko ollut jo 2006 vai 2007 alkaen, Murray'a ja Djokoa joka alustalla tosi hyvällä prosentilla. Keskinäiset olivat kovillakin alustoilla Rafalle, jos katso joukkoa Roger, Murray, Djoko ja Rafa ja heidän keskinäisiä kovien kenttien matsejaan. Rafalla on ollut muuten, jos katsot ranking points breakdownia, tulosten valossa massan ulkopuolella tosi paljon sf- ja jopa f-saavutuksia, vaikka olikin kuiva jakso tittelien suhteen.

No, ei Rafa kaikesta huolimatta mainosta vaivojaan pahemmin. Mitä olen itse lukenut paljon haastatteluja vuosikaudet, niin esim. Djoko on kovempi puhumaan niistä. Rafa ja Roddick mielestäni, pari mainitakseni, eivät kauheasti vaivoja jaksa tuoda esille erikseen.

On Rafa sikäli vallankumouksellinen pelaaja, että pärjää rajulla yläkierrepelillä joka alustalla, etenkin ruoholla. Tämä nyt ei ole mikään uniikki analyysi, mutta silti kertaamisen arvoinen.

Markus
# 30.6.2010 19:08   2   4 X Ilmoita asiaton viesti

Onko niin, että Rogerin(kin) pitää olla vaivainen, jotta voi hävitä Wimbledonin ruoholla? En kyseenalaista miehen puheita, halusin vain tuoda edelliseen vääntöömme liittyen tämän esille. Itse en ainakaan ole iloissani, jos Roger syöstään vallasta vaivojen takia. 2005 AUS Openin välierän jälkeen minua hieman harmitti, että Safinin mahtiesityksen jälkeen Roger otti esille jalan hiertymät. Kyllä Roger(kin) siis, vaikka on hieno tyyppi monin tavoin, myös ottaa esille vammat heti matsien jälkeen.

Wimbledonin sivuilta:

Q. You beat him almost every time you played him. Was he any different?

ROGER FEDERER: Like I said, I think he was a bit more consistent than in the past. I lost to him in Miami this year, where it was a really tight match as well.

But from my end, obviously, you know, I'm unhappy with the way I'm playing. I couldn't play the way I wanted to play. You know, I am struggling with a little bit of a back and a leg issue. That just doesn't quite allow me to play the way I would like to play.

Omalta

So it's frustrating, to say the least. Looking forward to some rest anyway. Q. You beat him almost every time you played him. Was he any different?

ROGER FEDERER: Like I said, I think he was a bit more consistent than in the past. I lost to him in Miami this year, where it was a really tight match as well.

But from my end, obviously, you know, I'm unhappy with the way I'm playing. I couldn't play the way I wanted to play. You know, I am struggling with a little bit of a back and a leg issue. That just doesn't quite allow me to play the way I would like to play.

So it's frustrating, to say the least. Looking forward to some rest anyway.

-----

Markus
# 30.6.2010 19:46   2   2 X Ilmoita asiaton viesti

Sori huolimattomasta ulkoasusta edellisessä viestissä. En aio jatkaa vuoropuhelua itseni kanssa ;), mutta viime kädessä paras pelaaja voittaa aina jos pelaa parasta peliään, näin kärjistetysti. Kuitenkin niin moni tekijä vaikuttaa tapahtumiin, että urheilussa on lopulta kyse voittamisesta. Voittaminen ei ole absoluuttista parhautta, mikä ruokkaa veitsen kääntämistä kaikesta mahdollisesta parhauteen liittyvästä. Lopulta pitäisi vain ottaa tapahtumat sellaisinaan, analysoida pelit sen perusteella, ja sen pohjalta päätellä uskoako esimerkiksi pelaajien matsien jälkeisiin "selittelyihin". Federerkin on esittänyt niin hienoa tennistä viime kaudellakin, etten pistä tätä heikkoa Wimbledonia iän ja isyyden tms. piikkiin. Mutta, ymmärrän JMania, kun sanot loukkaantumisten esilletuomisen vaikuttavan selittelyltä. Saako niistä toisaalta koskaan mainita, ainakaan tappion hetkellä, vaikka syytä olisikin paljon, viemättä kaverin voitolta glooriaa?

Markus
# 30.6.2010 19:58   2   2 X Ilmoita asiaton viesti

Markus, toki massan ulkopuolella, kovilla kentillä en olisi niin varma. Tänä vuonna Federer, Murray ja Roddick ovat edellä kovilla kentillä, Nadalin ja Ljubicicin ollen lähes tasoissa.

Onhan Rafa hieno pelaaja, ei kukaan sitä kiistä. Nytkin pelaa hienosti Söderlingiä vastaan. Mutta on myös totta että hommaa ison osan pisteistään massalta, jolla dominoi.

Aika happamia kommentteja Federeriltä!

Jman
# 30.6.2010 20:00   3   8 X Ilmoita asiaton viesti

Ennen matsiahan Federer kommentoi, että on päässyt yli tuosta leg issuestaan, mutta nyt sitten haittasi taas, kun hävisi. Kettu ja pihlajanmarjat...

Vierailija
# 30.6.2010 20:08   3   8 X Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän Rafa on massakenttien erikoismies, siinä mielessä että hän on kiistattomasti maailman paras sillä alustalla. Muilla alustoilla ei ole kiistaton ykkönen. Olihan aikoinaan Sampraskin maailman ykkönen vaikkei Ranskan avoimia voittanut. Hän oli maailman paras noina hallitseminaan vuosina. Nyt tällä hetkellä Rafa on maailman paras kun katsotaan viimeistä vuotta. Onhan hän osoittanut voitavansa turnauksia alustalla kuin alustalla. Ei aina, mutta paremmalla prosentilla kuin kukaan muu. Vuoden päästä tilanne voi olla taas toinen.

Hyvin Eerikäinen veikkasi että juuri Berdych tiputtaa Federerin. Ois saattanut Nadalkin olla tiukoilla jos Söderling ois ollut täydessä kunnossa. Joskus näin päin näillä kahdella... =)

Rysty
# 30.6.2010 22:28   2   2 X Ilmoita asiaton viesti

Ei noita otteluja edeltäviä terveyskommentteja pidä uskoa. Kaikki puhuvat soopaa ja pimittävät vaivoja, jos niitä on. Ja näyttäähän niitä useammallakin olevan. Ei ollut Söderlingkään ihan freesissä iskussa.

Vierailija X
# 30.6.2010 22:29   7   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita vastaus

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.