Lisää aiheesta
Suomi kohtaa Ruotsin helmikuun 6. päivä Vantaan Energia Areenalla perinteisessä maaottelupäivässä.
Suomen joukkue on muuttunut hitusen sitten joulukuun MM-kisojen, missä Suomi saavutti MM-pronssia. Paluun maajoukkueeseen tekee konkaripelaaja Katriina Saarinen samoin kuin PSS:n Eija Pasanen. Uusina maajoukkueasun pukevat päälleen Happeen hyökkääjä Jenni Timonen, joka on kauden hyvillä esityksillään lunastanut paikkansa Suomen joukkueessa kuin myös maalivahti Liisa Kokkonen. Classicin Hanna Sipiläinen ja Endre IF:n puolustaja Anne Toivanen eivät myöskään kuuluneet MM-areenalla nähtyyn ryhmään.
Penkin taakse Karo Kuussaari saa valmennustueksi Mika Muukkosen, Kati Pasasen ja Juha Hirvosen. Tällä hetkellä kolmikon kanssa on sovittu mukana olosta vain Ruotsi-ottelussa. Mika Muukkonen luotsasi Suomen naiset ensimmäiseen MM-kultaan keväällä 1999.
Suomen joukkue Ruotsi-ottelussa:
Maalivahdit
Liisa Kokkonen, 20, Endre IF (SWE), 0, 0+0=0
Anni-Maija Seppänen, 19, NST, Lappeenranta, 12, 0+0=0
Puolustajat
Anne Toivanen, 29, Endre IF, 3, 0+0=0
Laura Kokko, 25, NST, Lappeenranta, 32, 2+7=9
Paula Jouhten, 31, PSS, Porvoo, 95, 16+17=33
Anu Peltokangas, 27, PSS, Porvoo, 32, 4+13=17
Mia Alen, 27, SB Vantaa, 18, 6+4=10
Henna Yläsuo, 28, SC Classic, Tampere, 18, 4+4=8
Hyökkääjät
Maiju Merikanto, 32, Sala Silverstaden (SWE), 40, 9+19=28
Eliisa Alanko, 20, UHC Dietlikon (SUI), 24, 14+6=20
Elina Kujala, 22, Piranha Chur (SUI), 38, 14+16=30
Elina Enlund, 28, Tikkurilan Tiikerit, Vantaa, 26, 8+7=15
Karoliina Kujala, 22, Piranha Chur (SUI), 26, 10+5=15
Minna Korhonen, 24, TPS, Turku, 20, 6+4=10
Kati Salminen, 24, Happee, Jyväskylä, 35, 9+4=13
Eija Pasanen, 24, PSS, Porvoo, 40, 13+14=27
Katriina Saarinen, 37, SC Classic, Tampere, 64, 44+27=71
Hanna Sipiläinen, 20, SC Classic, Tampere, 1, 0+0=0
Jenni Timonen, 24, Happee, Jyväskylä, 0+0=0
Tiia Ukkonen, 25, NST, Lappeenranta, 60, 22+16=38
- Verdasco nöyrtyi - Nadal jyräsi välieriinYle
- Jutshni päätti Wawrinkan hienon turnauksenYle
- EK3: Solberg aloitti räväkästi, Loeb mateleeYle
- Beckham pelaa jo lauantaina?MTV3
- USA juhli voittoa katkeran finaalin vuosipäivänäMTV3
- Toni Nieminen on Vuoden positiivisin suomalainenMTV3
- Red Bull-pomo irvaili Ferrarin rangaistuksestaSportti
- Beckham palaamassa kentilleSportti
- Ilonen: Lyöntejä tuli maksimimääräMTV3
- TOP 10: Torstain kuumimmat urheilu-uutisetMTV3
- Biojätteet roskien seassa tuleen? – ”Vakava seuraus”
- Interpolilta vakava varoitus Koraanien poltosta
- Onko tämä painostusta? – Jyrki Katainen luki ääneen sähköpostiviestinsä
- Viime talven lunta yhä jäljellä
- Romanien karkotuskielto suututtaa – ”Emme tottele”
- PAM: Uudenlaista työvuorokikkailua kaupoissa
- Vihreästä uudistuksesta nousi kohu – ”Olen äimän käkenä”
- Putkiremontti uhkaa – tässä varmat merkit
- Raiskaussyyte hylättiin - hääkellot soivat osapuolille
- ”Jeesus olisi polttanut Koraanin”









Kommentit (0)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus