Kuumin siirtouutinen on tulossa valmentajarintamalta ja epäpyhältä akselilta Turku-Tampere.
Urheilulehden tietojen mukaan TPS:n päävalmentaja Ray Backman on siirtymässä ensi kaudeksi Classicin päävalmentajaksi. Hänellä on 1+1 -vuotinen sopimus voimassa Turkuun. TPS Salibandy on kuitenkin antanut luvan Backmanille neuvotella muiden seurojen kanssa ensi kaudesta. Backmania ei ole varaa pitää Turussa johtuen pahoista talousvaikeuksista, jotka alkoivat Jussi Jokisen toiminnanjohtajakaudella muutama vuosi sitten.
Backman myöntää olevansa kiinnostunut pestistä ja neuvotelleensa Classicin kanssa, mutta hän korostaa, että hänellä on voimassa oleva työsopimus TPS:n kanssa huhtikuun loppuun. Hänen käsityksensä mukaan Classicillä on myös muita vaihtoehtoja.
Classic pelaa parhaillaan tasaista pudotuspelisarjaa Oilersia vastaan. Joukkue vahvistui rajusti täksi kaudeksi ja oli kovimpia mestarisuosikkeja ennen kauden alkua. Pelin taso on kuitenkin heitellyt kauden aikana ja finaalipaikkakin on kiven takana.
Backman olisi toiminnanjohtaja Pasi Peltolalta oiva veto. Peltola on itse myös valmentanut joukkuetta useamman vuoden ajan. Nyt valmennuspuolella vaaditaan kuitenkin uudistumista, mikäli kehityksen halutaan jatkuvan. Backman olisi oikea mies työhön sikäli, että hän pystyisi nykyaikaistamaan Classicin hyökkäyspelin, nostamaan puolustuspelin uudelle tasolle ja tekemään Classicistä urheilujoukkueen. Backman on viime vuosina noussut lyhytsyöttöpelin johtavien valmentajien joukkoon. Aiemmin hän peluutti vanhanaikaista pitkien syöttöjen hyökkäyspeliä.
Backman tunnnetaan todellisena lajifriikkinä, joka antaa kaikkensa salibandylle. Hän onkin jo noussut kolkuttelemaan maajoukkuevalmennuksen portteja.
Menestys on kuitenkin toistaiseksi karttanut Backmania miesten sarjoissa. Salibandyliigassa hän ei ole koskaan valmentanut puolivälieriä pidemmällä.
Jani Hakkarainen


.jpg)

Kommentit (43)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus