Poutala sijoittui neljänneksi, kun vuorossa oli maailmancupin Heerenveenin osakilpailun toinen 500 metrin kisa. Poutala luisteli ajan 35,15 ja jäi vain kaksi sadasosaa viimeisestä palkintosijasta. Kilpailun voitti japanilainen sprinttitykki Joji Kato ajallaan 34,98. Hän oli ainoa, joka alitti 35 sekunnin rajan. Kakkonen oli hollantilainen Jan Smeekens (35,02) ja kolmas korealainen Kang-Seok Lee (35,13). Toinen Suomen A-ryhmäläinen Pekka Koskela luisteli ajan 35,80 ja 19:s.
"Hyvä luistelu kokonaisuudessaan. Kunhan saan starttia vähän parannettua, niin paketti alkaa olla kasassa. Nyt ei ole mitään hätää. Luisteluni ovat olleet tasaisempia kuin kellään muulla. Tärkeää on, että itsellä on hyvä fiilis luistelun jälkeen. Se auttaa aina seuraavissa suorituksissa", Poutala totesi.
"Mikalla on homma hallinnassa. Tällä hetkellä Mikan osalta ei ole huolen häivää ja tästä on hyvä jatkaa kohti helmikuuta. Jatkossa teemme vähän töitä ensimmäisen satasen osalta, kierros on jo hyvässä kunnossa", sanoi päävalmentaja Janne Hänninen.
Mika Poutala on pikaluistelun maailmancupin 500 metrin pisteissä neljäntenä, kun 12 osakilpailusta on nyt luistelut neljä. Poutalan lisäksi suomalaisista on pisteillä toistaiseksi vain Pekka Koskela. Hän on 14:s. Maailmancupin 500 metrin maailmancupia johtaa korealainen Kang-Seok Lee. Sprintteriluistelijat taistelevat 500 metrin pisteistä seuraavan kerran Calgaryssa joulukuussa.
Tuloksia
Pikaluistelun maailmancup
Heerenveen, Hollanti 13. - 15.11.2009
2. päivä
500 m, miehet A-ryhmä
1. Joji Kato (Japani) 34,98
2. Jan Smeekens (Hollanti) 35,02
3. Kang-Seok Lee (Korea) 35,13
4 Mika Poutala (Suomi) 35,15
5 Tucker Fredricks (USA) 35,24
6. Ronald Mulder (Hollanti) 35,25
===
19. Pekka Koskela (Suomi) 35,80
Pikaluistelun maailmancup
500 m miehet, tilanne 4 /12 osakilpailun jälkeen
1 Kang-Seok Lee (Korea) 310 pistettä
2 Keiichiro Nagashima (Japani) 251
3 Tucker Fredricks (USA) 246
4 Mika Poutala (Suomi) 215
5 Jan Smeekens (Hollanti) 194
6 Joji Kato (Japani) 173
===
14 Pekka Koskela (Suomi) 80
- Söderling vakuuttava, Cilic putosi yllättäjälleYle
- Price jatkaa Montrealin maalillaSportti
- Jokerit kutsui Tommi Kovasen ItävaltaanYle
- Federer jatkoon, Davydenko putosiSportti
- USA kohtaa Angolan, Serbia ja Kroatia vastakkainSportti
- Uusi euroliiga suunnitteluvaiheessaJatkoaika
- MM-koripallo: USA porskutti lohkovoittoonYle
- Kovanen auttaa JokereitaSportti
- Davidenkosta korkeimmalle sijoitettu putoajaMTV3
- Federer eteni jatkoon, Davidenko laulukuoroonYle
- Poliisi: Spekulointi seis – Enon rekka mahdoton pysäyttää 12 metrissä
- Ei kai taas - Meksikonlahdella jysähti
- Oho, kokoomukselta katosi 200 000-600 000€
- Katkaistulla haulikolla varustettu asemies poliisin haaviin
- Poliisi nappasi etsityt Audi-miehet
- Poliisi löysi etsimänsä asemiehen
- Nyt puhuu hylätty toimittaja: ”Olen rikoksen uhri”
- 2-vuotias lopetti tupakanpolton
- Varo tätä tilinumeromokaa
- Shokkiluku Suomen rikoksista – Yksi ryhmä hyppää silmille









Kommentit (0)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus