Shaherkanin on tarkoitus kilpailla +78 kiloisissa ensi perjantaina, mutta hijab-huivin pukeminen ottelussa on kuitenkin aiheuttanut muhkean riidan.
Kansainvälinen judoliitto pitää hijab-huivin pitämistä ottelussa jopa turvallisuusriskinä, eikä halua että vaatetta puetaan kilpailusuorituksen aikana. Judokan isä on kuitenkin uhannut, että 16-vuotias urheilija vetäytyy koko olympialaisista, jos lupaa hijabin pukemiselle ei tipu.
Saudi-Arabia oli ilmoittanut jo ennen kisoja, että maan naisurheilijoiden tulee pukeutua islamilaisen pukeutumiskoodin mukaan myös kisoissa. Saudi-Arabiaa edustaa Lontoossa kaksi naisurheilijaa ensimmäistä kertaa koskaan.
Olympiakomitea ja Saudi-Arabian edustajat yrittävät vielä löytää asiaan kaikkia osapuolia miellyttävän ratkaisun.


