Keskiviikkona Helsingissä pitämässään tiedotustilaisuudessa Möttölä kertoi, että päätös Suomeen palaamisesta syntyi hänen vaimonsa Ulla Leinikan kanssa jo ennen viime kautta, jolloin Möttölä pelasi Kreikassa Aris Thessalonikissa. "Ei päätös tullut viimeisen ottelun aikana pukuhuoneessa. Olen aina ollut projekti-ihminen. Vaimon ja perheen kanssa oli hahmoteltu jo pitkään tulevaisuutta ja ennen viime kautta jo päätetty, että palaamme Suomeen.""Jos EM-kisapaikka olisi tullut, olisin jatkanut pelaamista. Mutta Suomeen paluu päätettiin jo kauan sitten", Möttölä kertoo. Samaan hengenvetoon Suomen historian ainoa NBA-peluri lisäsi, että kaikella kunnioituksella kotimaan liigaa kohtaan hänen on aina ollut vaikea nähdä itsensä pelaamassa SM-sarjaa, kun ura on kuitenkin luotu ulkomailla. "Eikä Namika ole liigassa, niin ei ollut hyvää syytäkään pelata", HNMKY:n kasvatti Möttölä naurahtaa. Myös erilaiset vammat, kuten vaikeudet nilkkojen ja olkapään kanssa pistivät miettimään jatkon järkevyyttä. Möttölän mukaan polte pelaamiseen ei koskaan hiipunut täysin, mutta elämän prioriteetit muuttuivat vuosien varrella lasten syntymän myötä. Kohta 5-vuotiaan Ennin ja 2,5-vuotiaan Onnin isä sanoo, että on oltava raju motivaatio siihen, että vie perheen kauden takia kymmeneksi kuukaudeksi ulkomaille. Ainakin reilun vuoden ajan Möttölä aikoo olla lastensa kanssa koti-isänä ja pyörittää perheen arkea samalla, kun vaimo saa mahdollisuuden suorittaa opintonsa loppuun Helsingin yliopistossa. Möttölä sanoo, että jossain vaiheessa on myös lajille takaisinmaksun aika. "Polte lajiin on olemassa. Elämä on ollut paljolti koripallon ympärillä, ystävätkin on sen parista. On Henkan (päävalmentaja Henrik Dettmann) kanssa puhuttukin siitä, että haluan antaa myös lajille takaisin. Mutta en ole vielä ihan tällä kaudella lähdössä mitään junnujoukkuetta vetämään, kun juuri olen päässyt reissaamisestakin eroon. Haluan tehdä jotain, mutta en tiedä vielä, missä muodossa ja milloin."Möttölällä on valtava määrä menestystä ja hienoja muistoja yliopistokoripallosta, NBA:n Atlanta Hawksista ja Euroopan huipulta sekä Suomen maajoukkueesta. Yksi aikakausi nousee selvästi ylitse muiden, ja toinen huippuhetki voi Möttölän mukaan tuntua monen mielestä yllättävältä. Yliopistoaika Utahissa oli tavallaan hänen uransa hienointa aikaa. Yliopistourheilu on aitoa urheilua yliopiston puolesta vailla rahaa. Ja samalla tavalla hienoja tuntemuksia ja aitoa urheilun tuottamaa riemua ja iloa toi C-junioreiden SM-kullan voittaminen. Janne Eerikäinen
Jaa artikkeli kaverille:
Uusimmat uutiset
- Unohtakaa Rask hetkeksi – "Pelottavaa"
- Hajoaako Valioliigan kärkiseura päreiksi? - "Ennuste ei paras mahdollinen"
- Sensaatiomainen Rask itsevarmana: "Ihan sama kuka tulisi vastaan"
- Chicago valmis hautaamaan Raskin Stanley Cup -unelman – "Nyt mennään!"
- Minkä vuoksi Boston Bruinsin identiteetti henkilöityy tähän yllätyssankariin?
- Turussa vuoden keihäsmunaus – ”Pitkämäki olisi heittänyt yli 90 metriä…”
- Tuukka Rask lupaa – ”Huomisesta tulee hullua”
- Pitkämäeltä järkiratkaisu – ”Mutta Suomen keihäskesässä katastrofin ainekset”
- NHL maksaa erikoisella tavalla faneille velkojaan – "Poikkeuksellista"
- Onko tässä Valioliigan ensi kauden mestari? - "Toinen suursuosikki"
- Mitä entinen F1-kuski rähjää? -"En ole samaa mieltä"
- Ja Räikköstäkin viedään taas - "Rosberg mukana mielenkiintoisella listalla"
- Usain Bolt ei vakuuta – ”Kaikkea muuta kuin back”
- Dopingnäytelmä maaliin – ”Moniko pedofiili, murhaaja tai raiskaaja on joutunut vastaavaan piinaan”
- Stanley Cupin finaalien avausottelulla täysin yllättävä vaikutus – ”Jay Lenokin tyrmättiin”
- Onko Paavo Arhinmäki seonnut? – ”Puhuu käsittämätöntä soopaa stadionin remontista”
- Herääkö yli-ihminen henkiin? - Boltilla tärkeä testi edessä
- Pitkämäellä poikkeuksellinen mahdollisuus - "Tätä ei voi jättää katsomatta"
- Tässä yksinkertainen syy katkeraan loppuun - "Helppo osoittaa sormella"
- Suomalaisten europelaaminen jatkuu - "Ilman tätä olisi taannuttu"
Uutisia muista palveluista
- Espanjan U21-mestaruusluotsi: Uskoimme omaan tyylimmeSportti
- Niko Kapanen vailla seuraaSportti
- Lukon maalivahtivalmentaja KHL:äänSportti
- Ruotsissa pelannut kanadalaispelaaja AnaheimiinSportti
- Selänne MTV3:lle: Kaikki kortit pidetään aukiSportti
- Veronica Campbell-Brown toistaiseksi kilpailukieltoonSportti
- Mark Webber: Lajin nykytilanne kyllästyttää kuljettajiaSportti
- Sotkamo historiallisen ylivoimainenSportti
- Pirelli-pomo: Emme luovu F1-sarjastaSportti
- Barca-kapeeni leikkaukseenSportti
Uusi Suomi
- Nokian kurssi räjähti nousuun
- FT: Huawei pudotti pommin: ”Harkitsemme Nokian ostamista”
- Absurdi tilanne: kuin kylmä sota olisi palannut
- MP5-konepistoolilla ampunut poliisi toimi oikein
- Valtava edistysaskel Afganistanissa
- NSA kertoi PRISM-urkinnan hyödyt
- Grillaatko parvekkeella? Ota tämä huomioon
- Vääntö suuresta uudistuksesta: ”Tämä ei pääty kovin hyvin”
- Maailmankaikkeudesta löytyi ehkä uudenkaltaista ainetta
- Yle: Kyrö doping-käräjillä: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa

