Kansikuva

Möttölä: Ei mitään draamaa

Elokuun EM-karsintoihin valmistautuva Suomen miesten koripallomaajoukkue sai riveihinsä kovan luokan vahvistuksen, kun kaikkien aikojen nimekkäin suomalaiskoripalloilija, Hanno Möttölä, ilmoitti palaavansa parketeille.

Yhdeksän kuukautta sitten lopettamispäätöksen tehnyt Möttölä korosti torstaiaamun lehdistötilaisuudessa, että halu pelata kävi vastustamattomaksi talven kääntyessä kevääksi.

"Päätökseen ei liity sen kummempaa draamaa. Yhdeksän kuukautta sitten minulla oli täydellisen loppuun ajettu fiilis, eikä minulla ollut enää sitä iloa ja motivaatiota, mitä kroppani vaati täysipainoiseen treenaamiseen", Möttölä kertoo.

"Sain kuitenkin tarvitsemani henkisen ja fyysisen paussin, ja talven mittaan paloni ja motivaationi palasivat. Kun huomasin, että tunne ei hellittänyt viikon tai kuukauden jälkeen, oli turha pyristellä enää vastaan.

ämän hetken kuntoaan Möttölä luonnehtii paremmaksi kuin aikoihin. Täysipainoisen harjoittelun Möttölä aloitti maaliskuussa.

"Minulle kyse ei ole niinkään paluusta, vaan uran jatkamisesta. Maajoukkueen monivuotinen fyysinen valmentaja Jussi Hirvonen auttoi minua pääsemään takaisin kiinni treenaamisen makuun. Koripallokunto on tietenkin ihan eri asia kuin radalla juokseminen ja puntinnosto, mutta fyysiset edellytykseni ovat paremmat kuin esimerkiksi viime kesänä tai sitä edeltäneen kauden aikana."

Suomella on mahdollisuus lunastaa paikkansa Puolan EM-kisoissa kukistamalla Euroliiga- ja NBA-tähtien kannattelemat Italian ja Ranskan jatkokarsinnoissa. Ennen varsinaisten EM-karsintojen alkua maajoukkue pelaa kuitenkin tukuittain kovia maaotteluita, joissa vastaan asettuu huippumaita ympäri maailmaa, kuten Brasilia, Angola ja Uusi-Seelanti. Möttölälle kova karsintavastus oli paluun suhteen yksi motivaatiotekijä, mutta ei missään nimessä pääsyy.

"Totta kai on iso asia päästä mittaamaan omaa ja joukkueen iskukykyä Italian ja Ranskan tasoisia joukkueita vastaan, mutta oli sitten maaotteluita tai ei, uskon, että olisin palannut kentille joka tapauksessa", Möttölä arvioi.

"Silti on miellyttävämpää palata ymmärtäen, että alusta lähtien on tosi kyseessä."

Ennakkoarvioissa Suomen mahdollisuuksia edetä jatkokarsinnoista EM-kisoihin asti pidetään äärimmäisen pieninä. Möttölä kuitenkin näkee, että Suomella on puolellaan yllätysmomentti.

"Lähdetäänhän me matseihin hienoisina altavastaajina, se on realiteetti. Totta on kuitenkin myös se, että olemme suhteellisen valmis joukkue. Meillä on ollut sama runko koossa jo vuosikaudet.""Kun maajoukkueleiri alkaa, jokainen tietää jo alusta asti, mitä olemme tekemässä. Lopulta meidän pitää olla joukkueena kovempi kuin viisi yksilöä vastustajalla, sooloiluun ei voida sortua."