Viime kauden korisfinalisteilla vaihteleva avausottelu
| 4 | 3 | Kommentoi |
Lisää aiheesta
Kataja johti ottelua toisesta neljänneksestä alkaen pitkin matkaa, parhaimmillaan 14 pisteellä, kunnes Namikan vahva pelaaminen alkoi tuottaa lopullisesti tulosta viimeisellä neljänneksellä. Etenkin lahtelaisten jenkkikolmikko Tyrone Riley, Corey Rouse ja Peter Mulligan paransi pelaamistaan ottelun vanhetessa. Kantaviin voimiin kuului läpi ottelun takamieskaksikko Roope Suonio-Ville Vesala.
Ottelu sai melko kuuman lopun, kun Kataja johti 12 sekuntia ennen päätössummeria 85-84. Lahden Ville Vesala rikkoi Petri Virtasta. Tuomarikolmikosta Harri Joutsi vihelsi jälkitilanteesta Virtaselle epäurheilijamaisen virheen. Katajan pallonhallinnan sijaan Lahti sai vaparit ja pallonhallinnan päälle.
Tapahtuma kuumensi Kataja-leiriä. Päävalmentaja Pekka Salminen kävi kierroksilla vielä lehdistötilaisuuteen tullessaankin. Salmisen tunteet ymmärtää, koska katsomoon Virtasen käsien liike ei näyttänyt lyömiseltä tai läimäytykseltä, vaan käsien uhmakkaalta tilanteesta irti vetämiseltä. Olipa tuomio sitten oikea tai ei, niin kova paikka se oli.
"En ole ikinä nähnyt tuollaista vihellystä. Suomessa on vaan vuodesta toiseen samat tuomarit", kaksi viime kautta Ruotsissa valmentanut ja maajoukkueen kakkosvalmentajana toimiva Salminen sadatteli.
Lahden Ville Vesala piti ottelua viihdyttävänä ekana pelinä.
"Kahta kaveriamme en ollut tavannutkaan, mutta hyvin he tulivat peliin. He pelasivat hyvin. Peli alkoi meiltä hyvin. Toisen jakson alkuun tuli notkahdus. Pelasimme liiaksi yksilöinä ja Joensuu juoksi nopeita. Lopussa käänsimme pelin. Hyvä startti tämä oli, kun nyt on ollut vaikeampaa valmistautumisessa."
Lahden päävalmentajalla Sami Toiviaisella oli ottelun jälkeen samat fiilikset kuin Vesalalla. Toiviainen haki pelipäivänä Suomeen saapuneet Rousen ja Mulliganin kämpältä kentälle.
"Hain uudet jenkit puoli viideltä otteluun. Soitin ovisummeriin, että lähdetään pelaamaan. Toinen pelaaja taisi lähes pompata kattoon herätessään, kun soitin summeria. Meillä oli ekaan peliin ikävin vastustaja Katajassa, koska heillä on pyrkimys pelata aggressiivista puolustusta. Peter (Mulligan) ehti aamulla heitellä ja piirsin hänelle kaksi hyökkäyspeliä."
"Palloscreenihyökkäyksistä saimme yllättävän paljon vapaita koreja ja korintekopaikkoja. Pelasimme yksinkertaista peliä. Olen ylpeä jätkistä, kun valmistautumatta pelasivat kohtalaisen pelin. Menetyksiä tuli hurjasti. Toisella jaksolla peliin tuli järkeä, kun emme juosseet kuvioita. Hyvä tästä tulee", Toiviainen mietti.
Katajasta kovaa ja aggressiivisesti puolustavaa nippua rakentava Salminen lupasi pelaajilleen keskusteluhetken.
"Ottelu oli meidän. Pelasimme ajoittain hyvin, sillä tavalla kuten pitääkin. En kuitenkaan ota Lahdelta mitään pois heidän pelaamisestaan. Amerikkalaisemme hölmöilivät urakalla ja unohtivat puolustamisemme periaatteet. Päästimme Lahden mukaan peliin. Meillä on hyviä pelaajia, ja ottelu piti tappaa. Tiukan keskustelun tulemme käymään. Minun joukkueeni ei puolusta tuolla tavalla. Tämä oli aivan uskomaton suoritus, kun vastustajalla oli kaksi uutta jenkkiä. Siinä tilanteessa meitä vastaan ei voi tehdä yhtään koria", Salminen vannoi.
- Lex Hollo: Voi Jesus!MTV3
- Porttila: Urheilijoita vai kisaturisteja?MTV3
- Barcelona pimeni kuin Helsinki vuonna 2005 - katso kuvat!MTV3
- Kangas: Kova harjoitusjakso teki hyvää PitkämäelleYle
- Europa League: MYPA:lle kunniakas tappio, Interille karmea selkäsaunaMTV3
- Honkaa nöyryyttäneellä Bangorilla maalirikas Madeiran-reissuMTV3
- Fulham vahvisti Mark Hughesin uudeksi päävalmentajakseenSportti
- Perjantain etapin avaa "maailman hienoin paikka"MTV3
- Näin kärkikuskit kommentoivat "mustan hevosen" nousua ykköseksiMTV3
- Hyvinkään Tahko parempi Kiteen PalloaSportti
- Ennätyshelteen uhri: ”Nyt lyödään kovaa”
- Raju ukkonen tulee
- Poliisilla sakkorysä Neste Rallissa: 20 kilpailijaa narahti
- Helle-ennätys paukkui Venäjälläkin
- 37 astetta meni rikki!
- Kaksi vauvaa kuoli oudosti nukkuvien vanhempiensa väliin
- Helle-ennätystä seuraa ukkonen
- Suomalaissotilas tyri teltassa - kuusinumeroinen lasku
- Venäjältä hirveä haju: ”Suomen annettava heti nootti”
- Mies löytyi kuolleena pellettisiilosta - ei rikosta









Kommentit (0)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus