Honka Karhun kimppuun Kauhajoelle

Toimitus 4.1.2010 15:28

Espoon Honka käynnistää vuoden 2010 ja Korisliigan runkosarjan toisen puoliskon keskiviikkona Karhun vieraana Kauhajoella.

Honka on kaatanut Karhun kuluvalla kaudella kaikissa kolmessa keskinäisessä kohtaamisessa cup mukaan luettuna. Niillä peleillä ei ole tosin paljoakaan painoarvoa loppiaisena, jolloin Kauhajoen yhteiskoulun parkettia kynsii taatusti aiempaa pelottavampi pohjalainen petolauma.

"Lähdemme voittamaan jokaista kotipeliämme ja tekeminen on sen mukaista. Kieltämättä, pidämme Honkaa tässä mielessä pahimpana vastustajamme", toteaa
Karhua yhdeksän ottelun verran luotsannut Timo Hakamaa.

Karhu lymyää edelleen liigan jumbona, mutta ei pitkään, jos tahti jatkuu vastaavana kuin ennen vuodenvaihdetta. Kauhajokisilla on plakkarissaan neljä voittoa viidestä viimeisestä ottelustaan. Niissä se on lyöty muun muassa ToPo vieraissa ja Joensuun Kataja kotona.

"Ensimmäinen ajatus on se, että hoidamme itsemme pois karsinnoista. Jäljellä on yhä 22 runkosarjan ottelua", muistuttaa Hakamaa sen suuremmin
vielä tässä vaiheessa sarjataulukkoa tuijottamatta.

Liigakärki Pyrinnön Tampereella vuoden 2009 päätteeksi peitonnut Honka on ollut sekin hienossa vireessä viime aikoina. Honka on kääntänyt seitsemästä viimeisestä liigaottelusta kuusi edukseen. Lisäksi Gordon Herbertin nimekkäällä nipulla on allaan neljän voiton putki matkapeleistä.

"Olemme pelanneet jostain syystä viime aikoina paremmin vieraissa kuin kotona. Erityisesti Jukka (Matinen) on ollut kovempi ja todella hyvä
Vieraspeleissä", Herbert kertoo.

"Olemme päässeet harjoittelemaan hyvin ja muutamia pieniä vammoja lukuun ottamatta kaikki pelaajat ovat kunnossa kohtaamaan Karhun."

Kommentit (0)

Kirjoita kommentti

Kirjoita vastaus

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.