Kupila: Salpausselän tärkein kisapaikka on yökerho

Toimitus 5.3.2010 14:42
Kupila: Salpausselän tärkein kisapaikka on yökerho

Urheilulehden Jari Kupila sanoo, että Salpausselän kisojen kuumin taistelu käydään MM2015-hankkeen lobbauskokouksissa.

Jari, Salppuri edessä. Vieläkö on virtaa olympialaisten jälkeen?
Kellä on, kellä ei. Mutta nyt voi odottaa ihan hyvää viikonloppua. Olosuhteet on kohdallaan ja kelit on kerrankin kuten pitää. Urheilullisesti etenkin mäkikisa on mielenkiintoinen ja tarjoaa suomalaisille pienen edun.

Onko mäkikisa viikonlopun parasta antia?
Luultavasti, ainakin urheilullisesti, mutta suomalaisen lumiurheilun kannalta olennaisinta on se, miten kisakulisseissa pystytään edistämään vuoden 2015 MM-hakua. Hieman jos kärjistää, niin kisojen tärkein tapahtuma nähdäänkin tällä kertaa yökerhossa, tai missä nyt hankkeen taustavoimat ja FIS:n hallituksen jäsenet kohtaavatkaan vapaamuotoisissa merkeissä.

Saako Lahti kisat?
Iso kysymys on se, mitä FIS:n päättäjät kisoilta haluavat. Jos halutaan urheiluolosuhteiltaan, järjestelyiltään, mediapalveluiltaan ja kisapaikkakunnan palveluinfraltaan takuuvarmat kisat, tapahtuu valinta Lahden ja Oberstdorfin välillä. Kun Oberissa oli kisat 2005, on Lahti edellä. Falun on tässä samassa kastissa myös, mutta mäkihyppyolosuhteet ovat liian iso miinus. Mutta voi olla toinenkin logiikka.

Siis mikä?
Jos FIS haluaa tukea kehittyvää ja kasvupotentiaaliltaan parasta ehdokasta, menevät kisat Zakopaneen. Puolassa on hurja pohjoismaisten lajien buumi ja kansantaloudessa on nousuvire. Kisapaikat ja järjestelykoneisto ovat heikohkot, mutta jos FIS haluaa nähdä MM-kisat markkinapotentiaalin räjäyttäjänä, valinta on Zakopane.

Miten käy?
Paljon ratkeaa yksittäisten FIS-päättäjien mielipiteeseen. Lahdelle on elintärkeää, että viikonvaihteessa kaikki menee nappiin. Että maine parhaana maailmancupin järjestäjänä säilyy ja että suorituspaikat on saatu pidettyä nykyajan vaatimustasolla. Yleisöryntäys ja kaunis talvisää olisi hyvä saada myös.

Riittääkö se onnistumiseen?
Ei välttämättä. Kisapäätös on aina poliittista peliä, jossa moni päättäjä kytkee pohjoismaisten lajien MM-kisat osaksi alppikisojen, erilaisten henkilövalintojen ja muiden FIS:n antamien etujen kokonaisuutta. Jos omalla äänellä voi ostaa hyötyä johonkin itselle tärkeämpään asiaan, se myydään armotta.

Pärjääkö Suomi kabineteissa?

Suomella on korkean tason kabinettijyriä, mutta enpä tiedä mitä muuta meillä on tarjota kuin loistavat kisat. Se ei välttämättä riitä. Etenkin kun päättäjinä istuu Espanjan, Argentiinan ja Korean kaltaisten hiihtomaiden edustajia.

Miten vuoden 2001 dopingskandaali vaikuttaa tähän?

Voihan se asia esiin nousta, ainakin mediassa, mutta epäilenpä että itse kokouspaikalla ei nouse. Päätös tehdään FIS:n sisäpiirissä, jossa kaikki ymmärtävät että skandaali osuminen juuri Lahteen, oli sivuseikka. Lisäksi Lahden jälkeen on tapahtunut niin paljon muutakin, että tapaus on asettunut mittasuhteisiin, ainakin maailmalla.  Jos joku kilpailija lyö Lahtea dopingpopulismilla, se luultavasti osuu oman hankkeen nilkkaan.

Lisää aiheesta

Kommentit (2)

Kirjoita kommentti

Minä jo arvelin, että siellä yökerhossa kisaava Kupila, Jari Porttila ja Harri Olli shottienjuontikisan merkeissä.

v-visitor
# 5.3.2010 21:41     X Ilmoita asiaton viesti

Ei täältä Salppurilta mihinkään kaupungin yökerhoon tarvitse lähteä. Tuossahan noita oluttelttoja on piha täynnä Fis:n herroille. Näytti olevan Urheilulehdenkin koju tuossa makkarapytingin vieressä. Tähyilin kyllä, josko Kupilan naamaa olisi näkynyt, mutten nähnyt. Liekö auringonpaiste sokeuttanut silmäni...

Vierailija
# 5.3.2010 15:34     X Ilmoita asiaton viesti