Kupila: Ahosen vauhdit huippukunnossa

Jari, mäkiviikko on hypätty. Mitä jäi käteen?
Ahosen paluun upeutta voisi hehkuttaa tässä loputtomiin, mutta todettakoon nyt että se on tietenkin suomalaisittain se tämän mäkiviikon tärkein juttu. Toinen hyvä asia on se, että Harri Olli pystyi turnauksen edetessä taistelemaan itsensä takaisin maailmancupin kymmenen sakkiin ja asemaan, josta olympialaisia kohti on hyvä jatkaa. Kaksi suomalaista maailmancupin top10:ssä, ihan hyvin tässä on loppujen lopuksi selvitty.

Entä muut?
Tilanne on todella haasteellinen. Kyse on pienistä asioista, mutta toisaalta, ei mäkihypyssä isoja asioita olekaan. On vain iso kasa pieniä asioita, jotka pitäisi saada toimimaan oikeaan suuntaan. Ne asiat eivät ihmettelemällä korjaannu, vaaditaan keskittynyttä työntekoa. Ehkä olisi nyt syytä harkita jokusen maailmancupin jättämistä väliin ja keskittyä olennaiseen. Kyky keskittyä olennaiseen, se on se tärkein opetus, mikä muun joukkueen tulisi Ahoselta ammentaa. Jos tätä ei ymmärretä, tulee olympialaisten joukkuekisasta paha paikka. Siinä ei kahdella miehellä juhlita.

Onko Ahosen paluun taustalla jotakin, josta emme ole jo puhuneet?
Yksi mielenkiintoinen asia alkoi toistua mäkiviikolla. Nimittäin se, että Ahosen vauhtimäen nopeudet olivat lähes koko ajan paremmat kuin muilla suomalaisilla, ja Bischofshofenissa suorastaan superhyvät. Sama näky myös Wolfgang Loitzlin kohdalla. Tämä on mielenkiintoista, koska Ahonen ja Loitzl kuuluvat niihin harvinaisuuksiin, jotka hyppäävät Atomicin suksilla.

Eikö Fischer olekaan enää se ehdoton ykkösmerkki?
Vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa, mutta jotakin mielenkiintoista on ilmassa. Toki ylämäen vauhteihin vaikuttaa myös laskuasento ja etenkin suksen pohjan kuviointi. Mutta jostakin syystä etenkin suomalaiset saivat Ahosen Atomicit luistamaan selkeästi paremmin kuin muiden Fischerit. Tämä korostui etenkin Ahosen ja Ollin vauhtien reiluna erona. Itävallan tiimi sai kyllä muutamat Fischerinkin parit huippuvauhteihin, mutta silti Loitzlin lukemat pistivät silmään.

Mikä merkitys vauhdilla on pituudelle?
Aivan ratkaiseva. Vauhti tuo sen energian, jolla hyppy laitetaan lentoon. Ponnistusvoimalla on vauhtiin verrattuna marginaalinen merkitys. Tätä asiaa on tutkittu paljon ja eräänlainen hatara nyrkkisääntö on että 1 km/h:n lisäys tuottaa 8-10 metriä pituutta, mikäli tekniikka pysyy samanlaisena mukana. Ahosen ja Ollin vauhdeissa ero oli paikoin jopa isompi.

Kuka on nyt maailman paras mäkihyppääjä?
Riippuu kriteereistä. Onko se tasainen suoritusvarmuus vai kyky yksittäisiin huippuvälähdyksiin? Tämän mäkiviikon tunnusmerkki oli kilpailijoiden pienet erot, mikä korosti tietenkin tasaisen varmojen hyppääjien asemia. Kilpailun kaksi parasta olivat myös kisan kaksi tasaisinta laatusuorittajaa. Tässä mielessä Andreas Kofler on nyt paras ja Janne Ahonen kakkonen, mutta…

Mutta mitä?
Voi sitä ajatella niinkin, että annetaan oikukkaassa lajissa anteeksi yksi hutihyppy. Jos kriteerinä ei ole tasainen varmuus, vaan se kuinka hyviä hyppääjät ovat silloin, kun ovat parhaimmillaan nousee Thomas Morgensternin, Simon Ammannin ja Gregor Schlierenzauerin kaltaisten huimapäiden osake. He pystyvät hetkittäisiin superlentoihin – vaikka pää ei aivan kestäkään tasaista huippusuorittamista