Urheilulehden MM-kisasivut

Urheilulehden MM-kisasivut

U-studion videot

NYT
Syväanalyysikovistelu jatkuu
TULOSSA
TO 17.5. Puolivälierän ennakko klo 17.00

Hakkarainen: Vänttinen heräilee koomasta

Hakkarainen: Vänttinen heräilee koomasta

Lisää aiheesta

Urheilulehden Jani Hakkarainen näkee, että Tampereen Classicin Lassi Vänttinen on hiljaalleen syttymässä peleihin.

Jani, mikä jäi päällimmäisenä mieleen mestarisuosikki Classicin ja yllättäjä Happeen kohtaamisesta?
Mestariampuja Lassi Vänttisen peli. Hän on vaeltanut apaattisena alkukauden pelin ulkopuolella. Kokenut kettu ei ole syttynyt syksyn peleihin ja vaikuttaa myös vahvasti siltä, että kesällä harjoittelu ei ole hirveästi maistunut. Nyt kuitenkin Vänttinen on pääsemässä hiljalleen kuntoon ja syväjää alkaa rakoilla. Nyt tuloksena oli huimat tehot 1+5.

Eikö silloin voida puhua jo varsin vahvasti vireestä?
Pisteiden puolesta näin tietysti on, mutta ne eivät kerro koko totuutta. Vänttinen on planeetan vaarallisimpia hyökkäysaseita. Hän on myös osoittanut maajoukkueessa, että tarvittaessa asennetta puolustuspeliinkin löytyy. Nyt oltiin vielä kaukana huipputasosta. Pisteitä selittää myös Happeen yllättävä vaisuus.

Mikä Happeen pelissä sitten tökki?
Joukkue oli selvästi väsynyt. Kyseessä oli kolmas ottelu viiden päivän sisällä. Joukkue on nuori eikä ollut vielä valmis tähän. Normaali terävyys vastahyökkäyksistä ja puolustamisesta puuttui. Toki täytyy sanoa, että Classic tuli nöyränä kentälle ja esti Happeen vaaralliset vastahyökkäykset.

Onko Happee sitten vastahyökkäysten varassa?
Jyväskyläläisillä on selkeä pelijärjestelmä, jonka malli löytyy Seinäjoen SPV:ltä. Aktiivinen 1-2-2-puolustus ja nopeat pelin käännöt pitkillä syötöillä tai kuljettamalla. Sen sijaan pitkissä hyökkäyksissä valmentaja Pasi Kotilaisella on vielä kehittämistä – kuten SPV:n Tommy Koposella. Katsomoon ei kyennyt näkemään mitään kunnollisia aseita Classicin 2-1-2-karvauksen murtamiseen. Tämä on hämmästyttävää. 2-1-2 on kaikkein perinteisen puolustusjärjestelmä ja jokaiselta joukkueelta tulisi löytyä keinot sen rikkomiseen. Samaan ansaa meni jo Koovee muutama viikko sitten. Lisäksi Happeen hyvin toiminut ylivoima oli heikkoa.

Tarkoittaako tämä, että Happeen ilta oli sysimusta?

Ei nyt aivan, ilahduttavaa oli kokeneen Lasse Riitesuon vahva ja nöyrä esitys. Joukkue on ollut sitä paitsi alkukierrosten piristysruiske. Nuoret, jopa juniori-ikäiset pelaajat ovat ottaneet hienosti vastuuta. Tämän tappion valmennus voi ottaa rauhallisesti. Levon jälkeen tilanne näyttää taas aivan erilaiselta.

Miltä Classicin jatko näyttää?
Tamperelaisten pelin taso on vaihdellut rajusti. Välillä on nähty hyvinkin kurinalaista pelaamista, toisena iltana ovet ovat olleet sepposen selällään. Pasi Peltolan valmennusprosessi on selvästi vielä kesken, koska joukkue muuttui paljon. Onkin mielenkiintoista nähdä, mikä ilta Classicillä on lauantaina Euroopan mestari SSV:tä vastaan. Uskoisin Mika Ahoselta löytyvän aseet 2-1-2:n murtamiseen.

 

Kommentit (24)

Kirjoita kommentti

Tarkoittaako 'Aktiivinen 1-2-2-puolustus' päätyplankista karvaamista ? Jos näin, niin ei ihme että jaloissa painaa.

pohdiskelija
# 23.10.2009 15:34     X Ilmoita asiaton viesti

Ei taida happee päädystä asti karvata. Aktiivinen 1-2-2 tarkoittaa lienee sitä, että pakka ei lepää omassa päässä, vaan pyrkii aktiivisesti ohjaamaan vastustajaa...

Vierailija
# 23.10.2009 19:40     X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita vastaus

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.

urheilulehti plus

 
 

Uusimmat uutiset