Jari, mitä muriset?
En löydä sanaa kuvaamaan sitä kertakaikkista kyllästymistä mitä koen suomalaisen seiväshypyn äärellä. Siksi murisen. Mrrrrrr…
Et ilmeisesti ajattele mitään kaunista Jere Bergiuksen suorituksista?
No en. Jeren suoritukset EM- ja olympiakisoissa alkavat olla eräänlainen Ö-luokan klassikko suomalaisessa urheilussa. Mutta Jere on Jere, tietää varmasti itsekin miten syvältä takapuolesta tämä touhu on. Enempi murisen oikeastaan siksi, että tämän lajin hieno suomalaisperinne on saatu munittua niin totaalisesti, että emme saa kisakoneeseen tämän kummempia jätkiä. Ei ole Jeren vika jos hän on Suomen paras…
Missä vika?
Tätä pitää käsitellä laajemmin lehden puolella, mutta kyllähän tässä on nyt ollut vuosikausia turhan paljon sellaisen sisäpiiripuuhailun ja keskinäisen mukamuka-kerhoilun makua. Steve Ripponin palkkaus oli ihan hyvä askel, mutta ei se riitä muuttamaan tätä lajikulttuuriin kokonaisuuksiin syöpynyttä puuhasteluasennetta. Ollaan maailman lahjakkaimpia ja lupaavampia, mutta eihän näillä toimintatavoilla opita kuin selittelemään. Hemmetti soikoon. Kyllähän nyt esimerkiksi Eemeli Salomäen pitäisi olla Lontoossa tappelemassa mitaleista, Renaud Lavillenien fyysisillä eväillä varustettu kaveri! Mutta kun ei saada aikaiseksi.
Mitä pitäisi tehdä?
Täysremontin paikka koko yleisurheilun rakenteissa on ensimmäinen asia. Lajiin pitää saada perustasoilleen uutta imua, vipinää ja toimeliaisuutta – ja kasvattaa sitä kautta kokonaan uudella tavalla asennoituva ja toimiva urheilijasukupolvi. Tämä on vuosikymmenen urakka. Jos sitä ennen halutaan jotakin, pitää varmaan laittaa Erkki Mustakarin diili Urheilulehden kanssa uusiksi ja puhua Eki tekemään comeback. Olisi nykykunnossaankin varmempi suorittaja kuin tämä nykyinen sakki.
