Megatähti Boltilla erikoinen etu – ”Tämähän on aivan uskomatonta”

Urheilulehden Jari Kupila näkee, että massiivinen huomiohässäkkä olympiasatasen ympärillä auttaa Usain Boltia matkalla kultaan.

Jari, mikä Usain Boltin kunto nyt oikein on?

Boltin tilasta ei kyllä ole harmainta aavistusta. Alkuerätkään eivät kertoneet juuri mitään. Tilanne on hänen kannaltaan joka tapauksessa haasteellinen, koska hänellä on juoksu toiminut oikeastaan viimeksi Berliinissä 2009. Silloin hän teki sen liki täydellisen juoksun.Tuon jälkeen on koko ajan ollut balanssiongelmaa tekniikan kanssa ja vähän kaikkea muutakin siinä sivussa. En itse asiassa usko, että hän pystyy koskaan enää yhtä loistavaan suoritukseen.

Bolt on satasella silti jo pelkästään maineensa vuoksi selkeä ennakkosuosikki. Uskotko hänen voittavan?

Hän on niin lahjakas, ettei hänen edes tarvitse olla aivan terävimmässä huippukunnossaan pärjätäkseen hyvin. Mutta viimeisten tulosten perusteella Yohan Blaken pitäisi olla suosikki satasella, ja jopa kakkosellakin.  Uskomatontahan se silti on, että hänenkin on juostava elämänsä juoksu, jotta pystyisi voittamaan tämän vain noin 80 prosenttisessa kunnossa olevan Boltin. Ihan joka tapauksessa Blaken pitää juosta kovempaa kuin koskaan voittaakseen. Vaikuttaa nimittäin siltä, että pronssiaikakin tulee olemaan parempi kuin mitä ikinä. Jos olosuhteet ovat kehittyneet Berliinin vastaavista, niin ME:kin on mahdollinen.

Lajin parissa kohistaan massiivisesti koko ajan. Vaikuttaako se urheilijoiden suoritukseen?

Erityisesti Jamaikan kolmannella raketilla, Asafa Powelilla, on ollut ongelmia juuri tämän asian kanssa. Hän onnistuu alkuerissä, mutta sitten häly ottaa mielestä vallan. Bolt puolestaan selkeästi nauttii kaikesta huomiosta. On selvää, että kova mediapaine on iso etu Boltille. Ja vaikka Yohan Blake on tällä hetkellä paremmassa kunnossa, niin nämä asiat jopa avittavat Boltia. Kyllä Blaken on oltava aika kylmä jätkä, että pystyy tällaisissa oloissa Boltin suvereenisti voittamaan.

 

 

urheilulehti plus