Tulihan se suomalaismitali sieltä. Se ei ollut yllätys, että se tuli purjehduksesta, mutta se oli, että se tuli nimenomaan purjelautailusta. Tapasin Tuuli Petäjän Weymouthissa kesäkuun alussa ja sain hänestä paitsi erittäin fiksun ihmisen myös todellisen huippu-urheilijan kuvan. Pakko myöntää, että silti veikkasin hänen sijoittuvan kenties 6–8:n joukkoon.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Petäjä ei pääse puolustamaan olympiahopeaansa neljän vuoden kuluttua Rioon, koska Kanainvälinen purjehdusliitto on päättänyt poistaa lajin olympiaohjelmasta ja ottaa tilalle näyttävän leijalautailun. Päätös tosin saatetaan vielä perua syksyllä.
Joka tapauksessa, lämpimät onnittelut Tuulille!
Pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen kisat ovat sujuneet Lontoossa kutakuinkin moitteita. Mediabussien kuljettajat ovat oppineet reitit eivätkä ajele enää harhaan. Olympiapuisto tyhjenee myöhäisillan ohjelmien jälkeen yllättävänkin nopeasti, kiitos supernopean ja erittäin tiiviillä vuorovälillä ajavan Javelin eli Keihäs-junan. Junat on ristitty kuuluisien brittiurheilijoiden, kuten Steve Backleyn, Daley Thompsonin, Steve Redgraven ja Sebastian Coen mukaan.
Vapaaehtoisia on ympäri kaupunkia töissä 70 000. Ja vaikka siihen porukkaan mahtuu monenlaista ukkoa ja akkaa, teini-ikäistä ja keski-ikäistä, kaikista mahdollisista roduista, niin yksi asia heitä yhdistää. He ovat tavattoman ystävällisiä ja kohteliaita, ja mikä parasta, se ei ole teennäistä kohteliaisuutta. He sanovat jokaiselle huomenta, päivää tai hyvää yötä ja suovat ystävällisen hymyn. Ja herra paratkoon heitä on paljon. Ennen kuin bussipysäkiltä pääsee lehdistökeskukseen, saa sanoa valehtelematta 30 kertaa huomenta. Mutta sen tekee mielellään.
Muuan kenraali kehui taannoin brittisotilaita maailman parhaiksi. Siihen en pysty sanomaan mitään, mutta vuorenvarmasti he ovat maailman ystävällisimpiä sotilaita.
Kaikella kunnioituksella vapaaehtoisia kohtaan tuntuu kuitenkin siltä, että heitä on rekrytoitu ja vähän turhankin paljon. Paikoitellen vaikuttaa siltä, että ainakin kolmannes istuu tai seisoo työpisteessään tyhjän panttina peukaloitaan pyöritellen.
Nyt asian näyttävät huomanneen jo kisapomotkin ja he ovat myöntäneet hankkineensa ”Kisojen tekijöitä”, joiksi vapaaehtoisia nimitetään, liian paljon. Osaa onkin pyydetty siirtymään katsomoihin täyttämään tyhjiä istumapaikkoja.
Kenties kaikkein vaativampaan työhön vapaaehtoisista ovat päässeet ne, jotka toimivat VIP-henkilöiden autonkuljettajina. Heidän käytökseensä, tapoihinsa ja reittien tuntemiseensa on kiinnitetty kaikkein eniten huomiota.
Sain eilen hyvin mieluisan tekstarin kännykkääni. Atlantan olympialaisten 1996 keihäänheiton voittaja Heli Rantanen viestitti tulevansa Lontooseen torstaina ja haluavansa tavata minut. Kukapa ei haluaisi Heliä tavata?
Ystävyytemme alkoi Atlantassa 16 vuotta sitten, kun tein hänestä haastattelua hänen olympiavoittonsa jälkeen. Heli asui tuolloin vielä synnyinpitäjässään Lammilla, joka sattuu olemaan minullekin poikkeuksellinen rakas paikka, koska perheemme kesähuvila rakennettiin sinne 1961 ja olen viettänyt siellä kesiä – milloin enemmän milloin vähemmän – yli 50 vuoden ajan.
Yhtä kysymystä lukuun ottamatta en enää muista mitä kaikkea Heliltä silloin kysyin, mutta se yksi kysymys kuului: koska Lammin keskiaikainen harmaakivikirkko on valmistunut? Vaikka vuosiluku on helppo muistaa, Heli hämmästyi kysymyksestä niin paljon, ettei saanut sitä mieleensä. No, se oli vuonna 1444.
Kävin saman vuoden marraskuussa haastattelemassa Heliä Urheilijan Joulu -lehteen. Kiertelimme ympäri Lammin kirkonkylän keskustaa ja Untulan urheilukentällä ottamassa kuvia, ja Heli oli valmistanut lounaan, jonka nautimme hänen kotonaan.
Urheilulehti oli 1990-luvulla tehnyt tätä ennen jo kolme lukijamatkaa Havaijille triathlonin legendaariseen Ironman-kisaan. Olin ollut mukana jokaisessa Urheilulehden edustajana ja matkanjohtajana oli kokenut Amerikan-matkaaja, Urheilulehteä tuolloin kustantaneen Lehtisepät Oy:n toimitusjohtaja Pekka Seppä. Ennen vuoden 1997 matkaa sain idean pyytää Heli mukaan matkalle houkuttelemaan entistä enemmän kiinnostuneita upeaan reissuumme. Tällä tavoin Urheilulehti ryhtyi Heli Rantasen viralliseksi sponsoriksi. Matka oli menestys, kuten kaikki aikaisemmatkin.
Helin lopetettua uransa Sydneyn kisojen jälkeen ja muutettua Lammilta Keski-Suomeen jyväskyläläisen betonifirman markkinointipäälliköksi olemme tavanneet harvemmin, mutta kuitenkin aina silloin tällöin. Jo useita vuosia sitten Heli vaihtoi keihään golfmailaan ja olemme kerran pelanneet yhdessä Helin kotikentällä Muuramessa. Huippu-urheilija on huippu-urheilija, oli sitten kysymys melkein mistä lajista tahansa. Helin tasoitus golfissa on nimittäin hieno 11,8.
On hienoa nähdä ”Lammin likka” ensimmäistä kertaa täällä minun toisessa ”kotikaupungissani”.
