Juoksivatko maratonilla väärät jätkät? – ”Iso huuto tästä tulee”

Urheilulehden Jari Kupila seurasi Lontoon maratonia alusta loppuun. Hänen mielestään Ugandan poika juoksi elämänsä juoksun.

Uganda otti samalla olympialaisten ensimmäisen mitalinsa. Stephen Kiprotich juoksi miesten maratonin voittoon ajalla 2.08.01. Kenialaisia on palkintopallilla lopulta kaksi, kun hopeaa juoksi Abel Kirui ajalla 2.08.27 ja pronssia Wilson Kipsang Kiprotich, jonka aika oli 2.09.37.

Jari, oliko huikea maraton?

No, eipä oikeastaan, mutta Ugandan poika juoksi elämänsä juoksun, iski oikeassa kohdassa ja kenialaisilta loppui samalla paukut. Tässä herää Keniassa iso kysymys siitä, oliko maan karsintasysteemissä järjen häivää. Olen todennut saman ääneen ennenkin.

Mikä meni siis vikaan?

Kovat kisat huhtikuussa johtivat siihen että paukkuja meni vääriin asioihin. Luultavasti Kenian leirissä alkaa iso sisäinen huuto siitä, olivatko kisassa väärät jätkät. Lontoon maratonreitti oli raskas, kuten se arvokisoissa aina on. Siksi ennätysradoilla loistavat juoksijat eivät yleensä arvokisassa juhli. Se nähtiin taas sunnuntai-iltapäivänä. Hienoa silti, että Afrikasta alkaa tulla huippuja Kenian ja Etiopian ulkopuoleltakin.

Suomen edustaja Jussi Utriainen juoksi matkan aikaan 2.26,25 ja oli sillä kilpailun 69:s.

 

urheilulehti plus

 
 

Uusimmat uutiset