Jotakin tolkkua hehkutukseen – Bolt on varjo Berliinin kunnostaan

Urheilulehden Jari Kupila ihastelee Usain Boltin juoksua miesten satasella, mutta sanoo samalla että uran parhaaseen kuntoon on vielä pitkä matka.

Jari, Usain Bolt voitti satasen ylivoimaisesti. Olet epäillyt miehen kuntoa koko kesän, mites nyt suu pannaan?

En olisi vielä kuukausi sitten, en edes viikko sitten, uskonut että Bolt saa aikaiseksi tämmöisen juoksukunnon. Kunto kuitenkin löytyi. Kun sen tueksi oli tarjolla täydellinen myötätuuli ja kaikkien aikojen paras alusta, niin lujaa mentiin. Hän on ilman muuta kaikkien aikojen pikajuoksija, mutta silti, hieman meinaa tämä Boltin ympärillä vellova mediahumu jo ärsyttää. Ihmiset eivät näytä oikein ymmärtävän, että Bolt on paljon kauempana uransa parhaasta kunnostaan kuin ne 0,05 sekuntia, jotka Lontoon 2012 ja Berliinin 2009 erottavat.

Mitä oikein tarkoitat?

Bolt veti Berliinissä kaikkien aikojen satasensa. Se oli uskomaton juoksu, mykistävin urheilusoritus mitä itse olen koskaan nähnyt. Lontoossa Bolt juoksi nopeammalla alustalla ja täydellisessä myötätuulessa. Lisäksi rinnalla oli haastajia huomattavasti lähempänä kirittämässä. Silti hän jäi omasta ennätyksestään. Kyllä tosiasia on se, että vuoden 2009 Bolt olisi vetänyt eilisen kisan olosuhteissa ja Lontoon alustalla alle 9,50:n.

Olosuhteet siis pelastivat kisan?

Juuri Boltin osalta on kyllä niin, että yllättävän hyvän juoksuvireen hän on saanut aikaiseksi. Mutta silti, koko satasen tuloslistan hämmästelyssä tahtoo nyt unohtua se, että maailmassa ei ole koskaan juostu tämän tasoista kisaa tämäntasoisissa olosuhteissa. Siinä mielessä olisi oikeastaan voinut odottaa ainakin Yohan Blakelta kovempaakin aikaa. Koko finalistiporukasta vain Bolt ja Justin Gatlin saivat itsestään irti selkeästi paremman juoksun kuin aiemmin kaudella, muiden osalta kovat ajat selittyvät lähinnä olosuhteilla. Etenkin Blaken olisi pitänyt kauden aiempien juoksujensa perusteella pystyä hyödyntämään Lontoon olosuhde paremmin, mutta taisi vähän housussa täristä.

Mitä tämä tarkoittaa 200 metrille? Ei päästä Berliinin aikoihin?

Voi kuulostaa ristiriitaiselta, mutta vaikka Bolt ei ole aivan vuoden 2009 kunnossa, juuri 200 metrillä hän saattaa olla tuloksellisesti lähellä omaa ME-aikaansa. Berliinin 100 metriä oli liki täydellinen suoritus, jota Bolt tuskin tavoittaa enää muuten kuin olosuhdekehityksen kautta. 200 metrin käsittämättömän ME-tuloksen käsittämättömin ulottuvuus on kuitenkin se, että se ei ollut Boltilta täysosumajuoksu. Kaiken lisäksi se juostiin vastatuuleen. Bolt oli 2009 alle 19 sekunnin kunnossa, mutta sitä juoksua ei koskaan nähty. Lontoon nopealla radalla ja satasen kisan kaltaisessa myötäisessä on siksi realistisempaa saada vuoden 2009 haamu kiinni juuri 200 metrillä kuin satasella. Ei tarvitse ihan vuoden 2009 kunnossa ollakaan, ja silti voidaan päätyä samoille luvuille.

 

urheilulehti plus