Farahin tuuletus kelpasi Boltille – englantilaisyleisö villiintyi

Voittotuuletukset ovat osa yleisurheilua. Usain Boltilla on oma tuttu tyylinsä ja Mo Farahilla on omansa. Välillä niitä on kivaa vaihdella.

Olympiavoittaja Mo Farah tekee jo tutuksi tulleen tuuletuksensa aina kilpailun jälkeen. Se nähtiin olympialaisten kympin päätteeksi, kun Farah voitti kultaa ja se nähtiin myös vitosen päätteeksi lauantaina, kun Farah voitti jälleen kultaa. Se nähtiin myös EM-kisoissa Helsingissä.

Brittiläiset tietävät mistä tuuletus on tullut, muualla maalimassa sen synty ei ole niin tunnettu.

Kun Farah aiemmin tänä vuonna vieraili Sky1 tv-kanavan ohjelmassa A League Of Their Own, studiossa päätettiin, että Farahilla tulee olla oma tuuletus kun hän juoksee kesän kotiolympialaisissa ensimmäisenä maaliin. Studiovieraat kehittivät yhteistuumin tuuletuksen, joka esittää M-kirjainta = Mo. Hetkeä myöhemmin sitä kutsuttiin ohjelmassa jo Mobotiksi. Farah on tuulettanut juoksujaan Mobotilla läpi koko kesän. Myös olympialaissa.

Ilo Lontoon Olympiastadionilla oli vailla vertaa, kun kolme olympiakultaa kisoissa voittanut Usain Bolt teki myös mobotit palkintopallilla. Farah vastasi haasteeseen tekemällä yleisön riemuksi vielä Bolt Lightningin.

Mo Farah ja Usain Bolt tuntevat toisensa jo pitkältä ajalta. He tutustuivat aikanaan lähemmin, kun heillä oli  sama agentti.

 

urheilulehti plus