Espanjassa viimeiset 11 vuotta asunut Suvi Mikkonen, 24, totesi jo etukäteen, ettei hän kuulu mitalisuosikkien joukkoon, mutta sanoi silti olevansa elämänsä parhaassa kunnossa. Ja se näkyi myös matolla. Hän voitti ensimmäisen ottelunsa ja hävisi toisen, mutta kun vastustaja eteni loppuotteluun, Mikkonen pääsi yrittämään pronssiotteluun. Ja mikä riemu pienen suomalaiskatsomon joukossa syntyikään, kun suomalainen voitti USA:n Diana Lopezin pistein 9–4 ja eteni pronssiotteluun.
Kolme varttia myöhemmin Mikkonen oli selvästikin jo käyttänyt jo parhaat paukkunsa ja oli vailla mahdollisuuksia Taiwanin Li-Cheng Tsengiä vastaan. Suomalainen oli nopeasti 0–4-tappiolla eikä siitä enää pystynyt nousemaan. Lopulta tuomari keskeytti ottelun taiwanilaisen ylivoimaiseen pistevoittoon 14–2.
”Olin vielä hirmu väsynyt siitä edellisestä ottelusta, joka oli aika kova. Tseng oli yksinkertaisesti niin taitava ja vahva, etten pystynyt tekemään enempää tällä kertaa. Yritin montaa asiaa, mutta en ihan osunut, kun taas Tseng osui melkein kaikessa mitä yritti. Siinä se sitten meni koko ottelu”, Mikkonen totesi.
Hän ei kuitenkaan ollut pettynyt, vaikka mitali jäikin tällä kertaa tulematta.
”En ole, sillä ne kaksi, jotka voittivat minut täällä, ovat ykkönen ja kakkonen maailmassa eli en hävinnyt ihan kenelle tahansa, ja voitin Diana Lopezin, joka on maailmanmestari ja Pekingin pronssimitalisti. Täytyy olla tyytyväinen, kun kyseessä olivat vasta ensimmäiset olympialaiseni.”
Mikkosen oma sijoitus maailmanlistalla on 27:s.
”Katsomossa oli niin paljon ihmisiä kannustamassa, että olisin todella halunnut pronssimitalin, mutta toivottavasti se tulee sitten ensi kerralla.”
Sitten Mikkonen pudotti pienen yllätyspommin:
”Olympiakomitea tietää jo, että minulla on loukkaantuminen polvessa ja minun on pakko käydä polvileikkauksessa. Se tuli jo viime vuoden elokuussa, kun pelasin poikien kanssa jalkapalloa Espanjassa. Vasemmasta polvesta meni eturistiside rikki. Sillä hetkellä luulin, että siinä menivät nämä olympialaiset. Siitä hetkestä oli vain alle viisi kuukautta olympiakarsintoihin. Onneksi minulla on Espanjassa tosi hyvä lääkäri ja fysioterapeutti ja he sanoivat, että ei tehdä vielä leikkausta, vaan katsotaan kuinka polvi kestää sinne asti.”
Pienen kesäloman jälkeen Mikkosen polvi magneettikuvataan, jonka jälkeen päätetään mitä tehdään.
”Tosi hyvin se on kuitenkin kestänyt, mutta kyllä se varmastikin täytyy leikata. Koska eturistiside on kokonaan rikki, se alkaa vaikuttaa polven muihin ristisiteisiin, joten parempi se on hoitaa mahdollisimman pian, ettei polvi mene kokonaan hajalle.”
Mikkosen rankka päivä alkoi puolenpäivän aikaan, jolloin hän kohtasi ensimmäisen vastustajansa, Senegalin seitsemän vuoden takaisen MM-kolmosen Binet Diedhioun. Mikkonen oli parempi pistein 9–6.
"Jo lämmittelyssä tuntui tosi hyvältä, ja kun menin ensimmäiseen otteluuni tappelemaan, tuntui myös todella hyvältä. Yöllä en tosin nukkunut yhtään, en sekuntiakaan. Näin on käynyt ennenkin; ehkä minulla menee paremmin, kun en nuku. Kun yritin viime yönä ryhtyä nukkumaan, sydän ryhtyi hakkaamaan ihan mielettömästi. Ajattelin, että jos nyt nukahdan, niin varmasti treenaan koko yön. Yritin sitten vain lepäillä sängyssä ihan rauhallisena”, Mikkonen kertoi avausottelunsa jälkeen.
Toisen kierroksen vastustajaksi Mikkonen sai Kiinan Yuzhuo Houn, joka on taekwondon kaksinkertainen maailmanmestari, vuosilta 2009 ja 2011. Lisäksi hän ollut kahdesti toinen Aasian mestaruuskisoissa.
Kiinatar meni heti ensimmäisessä erässä 3–0-johtoon ja kun tilanne toisen erän jälkeen oli jo 6–0, oli Mikkonen tiukan paikan edessä. Loppukiri alkoi liian myöhään ja espanjalaistunut suomalainen hävisi lopulta 2–7.
Mikkonen, joka olympialaisissa joutuu ottelemaan tavallaan hänelle liian suuressa luokassa, oli toistakymmentä senttiä lyhyempi kuin kiinalainen vastustajansa. Suurin osa 57 kilon sarjan ottelijoista on 175–180-senttisiä, joten ulottuvuutta on ihan toisella tavalla kuin 163-senttisellä Mikkosella.
”Joo, hyvin osuivat Kiinan tytön potkut päähän. Sitten kun hän pääsi kuusi pistettä edelle, minua rupesi jännittämään ja kunto meni nopeasti. Silloin kun ottelu ei mene niin kuin itse haluaa, käy näin. Hou puolusti todella hyvin, sillä en meinannut millään saada pisteitä. Kovasti yritin, mutta en vain saanut. Olisin voinut saada enemmän aikaan, jos olisi vain ollut rauhallisempi ja etsinyt maltilla paikkoja”, Mikkonen sanoi.


