Välierissä koettiin dramatiikkaa. Niitä ehdittiin ajaa kaksi lähtöä, kun tuuli heikkeni radikaalisti. Suomalaiset olivat silloin Australiaa vastaan tilanteessa 1-1.
”Saimme tietää noin vartin ennen starttia, että kolmas lähtö jää välierien viimeiseksi ja ratkaisee pelin. Onneksi pääsimme kilpailemaan, sillä oli kivempi ratkaista välierä purjehtien kuin edellisen vaiheen tuloksiin palaamalla”, Silja Kanerva sanoo.
Vaikka Suomen vene oli maalissa ratkaisupurjehduksessa ennen Australian venettä, ehti Australian spinaakkeri eli pallopurje ylittää maalilinjan ennen Suomea. Pettymys tulokseen oli hurja, mutta vielä lauantaina on edessä pronssikamppailu. Siinä vastaan purjehtii Venäjä.
”Otimme Venäjästä niukan voiton vuosi sitten esiolympialaisissa. Tulee tiukka kisa”, luottavainen kippari Lehtinen uskoo.
Mitalikamppailut piti ratkaista paras viidestä -systeemillä. Finaaliin etenivät perjantain purjehdusten perusteella Australia ja Espanja. Purjehdus alkaa noin klo 14 Suomen aikaa.


