Janne, millaisista asemista Suomi lähtee nyt EM-karsintaan? Vuosi sitten oltiin EM-kisoissa sijalla 9. Nyt pelataan karsintalohkossa, jossa muut maat ovat Puola, Belgia, Sveitsi ja Albania. Kaksi parasta ja kuudesta lohkosta neljän lohkokolmonen selviytyvät kisoihin.
Kilpailu Euroopassa on kovaa, kun puhutaan koripallon ja jalkapallon kaltaisista lajeista. Silti tosiasia on, että 24 joukkueen EM-kisat näissä kummassakin lajissa tarkoittavat sitä, että keskihyvätkin maat putoavat kisoista lähinnä epäonnistuessaan. Koko karsintarupeaman kaikissa lohkoissa on tarjolla vain muutama floppaajan paikka, jos näitä näin voi kutsua. Suomeltakin vaaditaan hirvittävä epäonnistuminen, että ei olisi vähintäänkin Puolan ja Belgian jälkeen kolmonen. Ja ottamalla sopivan määrän pisteitä menee kolmosenakin kisoihin. Lähtökohtahan on se, että Suomen pitäisi olla lohkon kahden joukossa normaalisuorituksella.
Eikö Suomen kisapaikan toisaalta pidäkin olla aika itsestäänselvyys, kun viimeksi oltiin sijalla 9 lopputurnauksessa?
Tavallaan pitää, mutta ei se näin kuitenkaan ole. Marginaalit ovat monessa suhteessa pienet. En tee nyt tätä arviota "suomalaisena negatiivisuutena", millaiseksi esimerkiksi päävalmentajamme Henrik Dettmann tämän takuulla laskisi. Mutta huomioidaan tosiasiat: Suomi selviytyi EM-kisoissa sijalle 9 voittamalla erittäin voitettavissa olleen Bosnia-Hertsegovinan, jatkomahdollisuutensa jo menettäneen Montenegron ja kahden avainpelaajan loukkaantumisen takia vajavaisen Georgian. Kisojen saldo oli kolme voittoa ja viisi tappiota, eli häviävä ottelusuhde. Lisäksi alkulohkosta mentiin jatkoon tappiollisella ottelusuhteella, kun lohkon neljän viimeisen ottelun lotossa aivan kaikki osui kohdalleen. Suomi pääsi myös otollisempaan kahdesta vaihtoehtoisesta alkulohkosta, ja helpompaan jatkolohkoista.
Sanon tämän ainoastaan siksi, että ajatuksiin saadaan hieman realismia. Yhdeksäs sija ottelusuhteella 3-5, voitot hyvin otollisista vastustajista, ja muiden avustuksellakin ylipäänsä tullut jatkolohkopaikka eli pääsy 12:n joukkoon. Oli tavallaan yhdestä heitosta sinne tänne kiinni, etteikö Suomen sijaluku olisi ollut noin 16.
Ja kun nyt sitten oltiin noilla tuloksilla aivan maksimissa eli sijalla 9, saatiin myös karsintavetoapua paremmalla arvontakorilla. Hieman sekin hommaa helpotti - tämä siitä huolimatta, että viime kisojen parhaimmisto eteni suoraan seuraaviin EM-kisoihin, eikä ole uhkana karsintavaiheessa.
Entä miten oleellinen asia maajoukkueen jatkumolle ja Suomi-korikselle olisi se, että EM-paikka saavutettaisiin uudestaan?
Suorastaan aivan välttämätön. Ensinnäkin jos kisapaikka jää saavuttamatta, lopettanee moni vanhemman polven pelaaja maajoukkueuransa tähän syksyyn. Ja toisaalta ilmapallosta lähtisi muutenkin heliumit. Samoin ilmiö kärsisi. Nyt maajoukkue kiinnostaa ja on yleisön ja median huulilla silloin, kun pärjätään. Tuskin koskaan maajoukkueen harjoituksissa on ollut yhtä paljon mediaa kuin tämän viikon maanantaina.
Sen verran yleisö ja media kuitenkin ovat päiväperhoja aina, että jos nyt ei päästäisi toisen kerran peräkkäin kisoihin, olisi se suoranainen katastrofi. Myös ilmiön rakentaminen pitäisi aloittaa uudestaan, ei vain joukkueen ytimen rakentaminen. Kaikkinensahan, jos asia hieman karrikoiden sanotaan, on niin, että miesten maajoukkue on Koripalloliitolle välttämätön vetonaula ja naisten maajoukkue välttämätön paha. Miesten julkisuuskuvalla voidaan ratsastaa, hyvin tänä kesänä pelanneiden naisten selviytyminen EM-kisoihin taas olisi ollut lähinnä kuluerä.
Eli kyllä tässä isoista asioista pelataan, kun tavoitellaan paikkaa ensi vuoden Slovenian EM-kisoihin. Pitää muistaa sekin, että jatkuvalla kisoihin selviytymisellä myös seuraavan sukupolven pelaajien kasvattaminen on helpompaa, kun on tarjota heille niinkin kovia kokemuksia kuin EM-lopputurnaus.
Suomelta saattaa puuttua läpi tämän syksyn karsintojen ykköspelintekijä Teemu Rannikko, joka kävi kauden jälkeen polvileikkauksessa. Nuorista takamiehistä Antto Nikkarinen ja Roope Ahonen on nostettu maajoukkueryhmään. Vastaavasti kokenut Ville Kaunisto ja nuori Matti Nuutinen tuovat viime vuoteen verrattuna uutta väriä pitkään päähän. Millä tavalla joukkue muuttuu tätä kautta?
Päävalmentaja Dettmann puhui maanantaina harjoitusten jälkeen medialle hienosti siitä, kuinka ryhmän harmoniaa joudutaan aina hakemaan uudelleen tällaisessa tilanteessa. Kokeneena ja menestyneenä valmentajana Dettmann tietää, ettei viimevuotisen menestyksen palkkio tule automaattisesti tämän vuoden pankkitilille. Dettmann osaa takuulla valmistaa joukkuetta juuri tässä mielessä uusia elementtejä huomioiden.
Se vaikuttaa todella konkreettisesti, ettei Rannikko ole kokoonpanossa. Kuitenkin tiukassa paikassa EM-kisoissa Rannikko johti Suomen peliä, eikä Petteri Koponen. Nyt joukkue joudutaan rakentamaan Koposen ympärille, ja Sasu Salinin ja Nikkarisen on kyettävä antamaan Koposelle pallollista tukea. Suomi tarvitsee edelleen kentälle yhtä aikaa kaksi pallollista takamiestä, koska hyökkäyspeli perustuu paljon palloscreeneihin, pick-and-rolleihin ja hand-off-peleihin ja vastaaviin. Jos Suomella on vain yksi pelintekijä kentällä, on hänet hieman helpompaa liimata. Samalla vaikeutuu nopea pallon pyörittäminen, mikä kuitenkin on Suomen hyökkäyksen avainjuttu.
Nikkarinen on pelannut harjoitusotteluissa todella hyvin ja ollut jopa erittäin valmis maajoukkueeseen. Ei hänestä kannata heti odotella uutta Rannikkoa, mutta hän voi tarjota Koposelle pelintekemisen tukea hyvällä perustakamiespelillä. Nähtäväksi jää, onko Salin kehittynyt vuodessa palloscreenipelaajana. Slovenialaisessa seurajoukkueessaan hänelle ei juuri annettu vastuuta tämän tapaisessa pelaamisessa - ainakaan Euroliigan peleissä. Mutta erittäin suotavaa olisi, että hänkin pystyisi käsittelemään palloa paremmin näissä tilanteissa. Tietenkin Koposenkin kohdalla on mielenkiintoista seurata, onko hän nyt parempi pelinjohtaja kuin vuosi sitten. Vielä viime syksynä hän oli pelintekijänä enemmän ihmiskuula kuin rytmittäjä.
Tulevaisuutta ajatellen on tietysti jopa hyvä, että esimerkiksi Nikkarinen joutuu nyt tuleen ja saa jonkinlaista vastuuta jopa. Eihän Rannikon ura loputtomiin jatku, ja Suomen on pakko oppia pelaamaan myös ilman häntä.
Ja mitä tulee noihin pitkän pään pelaajiin, niin Kaunisto tuo hyvän erilaisen vaihtoehdon. Hän on vasuri, hän pelaa älyn ja liikkeen kautta, on taitavakätinen hyökkäyslevypallojen poimija ja vähintäänkin mid-range-heittäjä. Nuutinen otti viime kauden Korisliigassa isoa roolia ja oli ratkaisemassa Loimaan mestaruutta. Hän on liikkuva ja heittovoimainen pitkä mies. Vähän kuin maajoukkueesta nyt jo vetäytynyt Sami Lehtoranta. Jos Nuutinen yhtään vielä kehittyy, hän on erittäin käyttökelpoinen ja monipuolinen eurooppalaisen tason pelaaja. Ja aina se on joukkueelle hyvästä, jos löytyy kaksimetrinen vaihtoehto kolmospaikalle. Pitkien miesten osastossa Hanno Möttölän pelinjohtajan ominaisuudet ovat nyt erittäin tärkeitä, kun Rannikkoa ei ole parketilla. Ja Tuukka Kotin on pystyttävä jatkamaan samaa loistavaa peruspelaamista kuin EM-kisoissa.
Selviytyykö Suomi kisoihin, ja millainen on perjantain avausottelu Albaniaa vastaan?
Kyllä Suomen pitäisi kisoihin mennä, vaikka Rannikko puuttuukin. Mutta kahden joukkoon pääsystä taistelu Puolan ja Belgian kanssa tulee olemaan kovaa. Toisin kuin suomalaiset ajattelevat, niin Puola tämän lohkon suosikki on. Ja Belgia kävi heti voittamassa suosikin vieraissa. Eli kovaa menoa tullaan näkemään. Albania on täydellinen vastaantulija. Kaikki muu kuin 20-50 pisteen voitto olisi pettymys Suomelle. Albania yrittänee hätyytellä Suomea yltiöpäisellä heittopelillä ja nopealla hyökkäyspelillä. Eivät he peruspelaamisessa pärjää. Ja Suomi saattaa pystyä rikkomaan Albanian kaukoheittopaikkojen rakentelunkin menemällä aktiivisesti syöttölinjoille.
