Valikko

Ulkomaalaiskysymyksissä paljon huuhaata – ”Liiankin moni suomalainen saa peliaikaa”

Janne Eerikäinen 6.4.2017 13:50
Ulkomaalaiskysymyksissä paljon huuhaata – ”Liiankin moni suomalainen saa peliaikaa”

© All Over Press

Keskustelu Veikkausliigan ulkomaalaispelaajien määrästä on räjähtänyt käsiin. Sama puhe jatkuu vuodesta toiseen myös Korisliigassa. Janne Eerikäinen kysyy kolumnissaan, että entä jos todellisuudessa aivan liian moni suomalainen pelaa Korisliigassa ja ulkomaalaisia pitäisi olla vielä enemmän?

Jalkapallon Veikkausliigan ulkomaalaispelaajien määrä ja se, täytyisikö pelaavien ulkomaalaisten määrää rajata herrasmiessopimuksella, kirvoittaa jälleen mieliä. Eikä keskustelu ole edes yksin jalkapallon asia. Korisliigassa on totuttu jo kauan herrasmiessopimukseen, jonka muoto tosin ei tyydytä koskaan kaikkia.

Parhaillaan käydään vääntöä siitä, pitäisikö ulkomaalaispelaajien määrää jälleen vähentää. Tällä kaudella joukkueilla on saanut olla ottelua kohti neljä ulkomaalaispelaajaa. Kulisseissa pohditaan nyt, pudotetaanko määrä ensi kaudeksi taas kolmeen, jotta suomalaispelaajilla olisi enemmän tilaa.

Urheilulehden jalkapallotoimittajat Jussi Leppälahti (lue tästä) ja Topias Kauhala (lue tästä) nostivat omissa kolumneissaan esille sen, kuinka koko ulkomaalaispelaajien ”liian suuresta määrästä” keskusteleminen vie asian sivuraiteille. Unohtuu, että Veikkausliigassa pelaa nytkin paljon keskinkertaisia suomalaisia ammattilaisstatuksella. Ja miksi seurat ottaisivat ulkomaalaisten tilalle suomalaisia, joiden taso ei riitä? Ja mikä tärkeintä: miksi seurojen, valmentajien ja seurajohtajien toimet eivät ole johtaneet siihen, että pelaajatuotanto olisi kunnossa?

Korisliigassa ollaan hakoteillä aivan samassa mielessä. Tällä kaudella kymmenessä Korisliiga-seurassa yli 50 suomalaista on pelannut vähintään noin kymmenen minuuttia ottelua kohden. Kymmenen minuutin vastuu on ammattilaissarjassa rooli. Ja valtaosa suomalaisista pelaa tietenkin paljon enemmän.

Itse asiassa voi kysyä, onko Suomessa – ulkomailla pelaavat huiput vielä pois laskien – todella yli 50 koripalloilijaa, jotka kaikilla laatukriteereillä edes kuuluvat liigatasolle? Pitäisikö päinvastoin vapauttaa ulkomaalaispelaajien määrä kokonaan, kuten takavuosina yhdellä kaudella kokeiltiin. Silloinkin kaksinumeroinen määrä hyviä suomalaisia sai kyllä peliaikaa.

Korisliiga-seuroilla on aivan saman itsetutkiskelun paikka kuin Veikkausliiga-seuroilla. Mitä ne voisivat parantaa omassa toiminnassaan, jotta pelaajia tulisi kehitettyä itsekin? Mitä se kertoo Korisliiga-seuroista, että jopa lajiliiton taholta opastetaan pelaajia ykkösdivarin Helsinki Basketball Academyyn Mäkelänrinteeseen? Tuleva NBA-pelaaja Lauri Markkanen ei välttämättä pelaa urallaan koskaan Korisliigassa, jos ei sitten veteraanina halua jäähdytellä kotimaassa. Hänen kanssaan tehtiin HBA:ssa niin hyvää työtä, ettei tämän reitin valitseminen jatkossa ainakaan vähene. Sen sijaan, että Korisliiga-seurat kitisevät pelaajien ohjaamisesta Mäkelänrinteeseen, niiden täytyisi miettiä, mitä vaihtoehtoja voi itse tarjota, jotta nuoret saataisiinkin pelaamaan liigaan – kiistatta parempaan sarjaan ja sitä kautta potentiaalisesti parempiin päivittäisiin joukkueharjoituksiin kovempien, pidempien pelaajien kanssa.

Toistetaan: yli 50 suomalaista on kunnon roolissa Korisliigassa ilman, että kaikki kovimmat Suomessa pelaavat lahjakkuudet pelaavat liigassa! Onko silloin enemmän viilattavaa omassa toiminnassa vai ulkomaalaispelaajia koskevassa herrasmiessopimuksessa?

Totta kai juuri koripallo on sen tyylinen laji, jossa ulkomaalaispelaajien määrää ehkä hieman kannattaa rajoittaa. Laji on maailmanlaajuisesti niin amerikkalaisten dominoima, että heitä riittäisi täyttämään vaikka jokainen joukkue Euroopassa, jos tilaisuus annettaisiin. Ehkä on ihan hyvä pitää jollain tavalla kontrollia määrissä, mutta ei liikaa. Mieluummin Suomessakin voisi pelata vaikka enemmän amerikkalaispelaajia kuin nykyisin. Turhat suomalaispelaajat karsiutuisivat sarjasta ja oikeasti potentiaaliset saisivat kovempia pelejä.

Koripallon, kenties jossain määrin jalkapallonkin, suurin seuratason ongelma on se, että kaikki katsovat liiaksi vain omaa toimintaansa. Yksittäinen koripalloseura saattaa puoltaa ulkomaalaispelaajalle jollain perusteella suomalaisstatuksen myöntämistä, kun pelaaja pelaa omassa seurassa, mutta vastustaa samoja kriteereitä, kun sama pelaaja siirtyy toiseen seuraan. Vahvat kasvattajaseurat ja ostojoukkueet ajautuvat pelaajistokysymyksissä eri näkökantoihin. On niitä, jotka tähtäävät kansainvälisiin peleihin, ja niitä, joille riittää hien vuodattaminen kotoisten puolapuiden tykönä. Maakuntien seurat voivat sanoa, että helppohan se on Helsinkiin hankkia suomalaispelaajia. Ja helsinkiläiset voivat ajatella, että helppohan se on maakuntien kaupungeissa pyörittää Korisliiga-toimintaa, kun kaupunki antaa harjoitussalin oman ylpeytensä käyttöön ilmaiseksi, eikä ulkomaalaispelaajan vuokrayksiö maksa juuri mitään.

Kuitenkin todelliset urheilukysymykset väistetään niin kauan kun keskustelu pyörii näissä ulkoisissa tekijöissä. Missään suomalaisissa olosuhteissa ei ole mahdotonta tehdä laadukasta urheilutoimintaa. Jokaisella on mahdollisuus kehittää oma pelaajapolkunsa joko junioreista alkaen tai niin, että edustusjoukkueeseen hankitaan nuoria suomalaisia, joita viedään eteenpäin. Käytännössä kaikissa Korisliiga-seuroissa on erittäin pätevät valmentajat. Nyt heidän roolinaan on enemmän pelin kautta tekeminen kuin pelaajakehitys, mutta kyllä osaavat valmentajat saataisiin sitoutettua myös pelaajakehitystyöhön, jos sille oikeasti luotaisiin edellytykset.

Viime kaudelta on tuore esimerkki, kuinka Kouvolan Kouvot voitti Suomen mestaruuden kuuden vuoden prosessilla, jossa luotettiin vahvan päävalmentajan Jyri Lehtosen näkemykseen ja vietiin suomalaisia nuoria eteenpäin. Ratkaisijarooleissa oli myös pitkäaikaisia amerikkalaispelaajia. Eli koripalloa parhaimmillaan; sitoutuneita huippuvahvistuksia ja omia pelaajia yhdistettynä vahvaan joukkuepelaamiseen ja osaavaan valmennukseen. Tällä osastolla Korisliiga on mennytkin eteenpäin siinä, että enää joka ainoa amerikkalainen ei vaihdu vuosittain, vaikka monet vaihtuvatkin verotussyistä. Ja kyllä sitä kannattaisi miettiä kaikkialla, että Kouvot pelasi sarjan hienointa ja kansainvälisintä peliä samaan aikaan, kun se vei pelaajia eteenpäin. Nämä asiat eivät edes ole ristiriidassa.

Korisliigan suurin jarru on seurojen näköalattomuus. Ei tiedetä, miksi liigassa ollaan ja mitä siellä tavoitellaan, ja millaisilla menetelmillä. Kimpoillaan vuosittaisilla tavoitteilla, jos sellaisia edes on, johonkin suuntaan – ja seuraavana vuonna taas toiseen. Ellei sitten vain oikeasti aina poljeta paikoillaan. Jos toiminnasta puuttuu selvä visio, on se ja sama, kuinka monta suomalaista tai amerikkalaista edustusjoukkueessa pelaa.