RoPS

 

Timo Innanen pitää John Allenin nimittämistä rovaniemeläisseuran peräsimeen järkevänä valintana, mutta myöntää, että riskitekijöitäkin on olemassa.

TPS:n reservijoukkue ÅIFK:n päävalmentajana kaudella 2009 toiminut John Allen jättää TPS:n organisaation

TPS:n kakkosvalmentajana pitkään toiminut John Allen on Urheilulehden tietojen mukaan nousemassa RoPS:in uudeksi päävalmentajaksi.

Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä nostaa Aki Riihilahden hankinnan yhdeksi HJK:n mestaruuskauden kulminaatioratkaisuista. "Riihilahti tuli elintärkeään saumaan, sillä HJK:n kausi oli sillä hetkellä hajoamassa", Rönkä sanoo.

HJK voitti odotetusti historiansa 22. Suomen mestaruutensa Veikkausliigan viimeisellä kierroksella lauantaina. HJK päätti mestaruuskautensa pelaamalla kotonaan 1-1-tasapelin Jaron kanssa.

Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä sanoo, että RoPSilla on mahdollisuus pelastaa tämä kausi valmentajanvaihdoksellaan, mutta ei tulevaisuuttaan.

Honka otti historiansa suurimman Veikkausliiga-voiton, kun se murjoi RoPS:in sunnuntaina kotonaan 9-0. Voitto jäi uupumaan vain kolme maalia kaikkien aikojen suurimmasta voitosta SM-sarjan historiassa.

Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä pitää urheilun oikeusturvalautakunnan päätöstä palauttaa KuPS-RoPS-ottelun lopputulos takaisin KuPSin voitoksi urheilun kannalta suurena voittona.