Anaheim Ducks

 

Anaheimin tappio Detroitille NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella saattoi jäädä kaikkien aikojen suomalaispelaajan viimeiseksi. Paino sanalla saattoi.

 

Anaheim ja Detroit ratkaisevat sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa kumpi lähtee pudotuspelien toiselle kierrokselle – ja kumman urakka päättyy tähän. Urheilulehden NHL-kirjeenvaihtaja Samuel Savolainen muistuttaa, että kyse voi olla myös Teemu Selänteen uran viimeisestä ottelusta.

 

Teemu Selänne on NHL:ssä käsite, jota tulee arvioita muutenkin kuin voittamisen kautta. Kuten vaikkapa silloin, kun hän kutsuu syövästä toipuneen lapsen luokseen.

 

Teemu Selänne keräsi eilen Detroit-voitossa ansaitusti otsikot, mutta Urheilulehden NHL-kirjeenvaihtaja Samuel Savolainen muistuttaa myös Saku Koivun suuresta arvosta Anaheim Ducksille.

 

Teemu Selänne iski Detroitin verkkoon playoff-kevään ensimmäisen voittomaalinsa. Urheilulehden Esko Seppänen käy ison kuvan pelottavat taustat läpi.

 

Teemu Selänne nousi jakamaan Teppo Nummisen Suomen ennätystä sunnuntai-iltana pelaamalla 1372:nnen NHL-ottelunsa. Urheilulehti julkaisee juhlan kunniaksi NHL-kirjeenvaihtaja Samuel Savolaisen artikkelin Selänteestä - ja siitä miten hän loi Anaheimin identiteetin - viime huhtikuulta.

 

Anaheim Ducksin laatimat isot sopimukset Ryan Getzlafille ja Corey Perrylle ovat herättäneet mielipiteitä puolesta ja vastaan. NHL-kirjeenvaihtaja Samuel Savolaisen mielestä Ducks teki ainoan oikean ratkaisun - kaikki muu olisi ollut hulluutta.

 

Anaheimin 2-1 –voittomaalin Minnesotaa vastaan loppuhetkillä syöttänyt Teemu Selänne kiittelee joukkueen kykyä voittaa otteluita väsyneinäkin iltoina.

 

Anaheim Ducksin organisaatio on pelaajamarkkinoilla vahvasti St. Louis Bluesin keskushyökkääjä Andy McDonaldin perässä.

 

Teemu Selänne paljastaa tuoreimmassa Urheilulehdessä NHL-kauden rajujen rasitusten varjopuolen.

 

urheilulehti plus