Valikko

Veikkausliigan tähtiryhmälle iso takaisku pelaajamarkkinoilla - "Kusessa ovat"

Jussi Leppälahti, Jukka Rönkä 16.2.2017 20:52
Veikkausliigan tähtiryhmälle iso takaisku pelaajamarkkinoilla - "Kusessa ovat"

© Juha Tamminen

SJK:n maajoukkuepuolustaja Juhani Ojalan siirto ruotsalaiseen BK Häckeniin on varmistunut. Jussi Leppälahti pitää Ojalan lähtöä kovana takaiskuna SJK:lle.

Jussi, Juhani Ojala siirtyy BK Häckeniin. Miten kommentoit siirtoa?

Suomessa on tapahtunut viimeisen vuoden aikana lukuisia siirtoja, joissa juniorikäisiä pelaajia on siirtynyt ulkomaalaisiin huippuakatemioihin. Ojalan siirto on hyvä muistutus, että myös kokeneemmilla suomalaispelaajilla on vielä kysyntää. Se, kuinka iso askel tämä on 27-vuotiaan Ojalan kannalta, on hyvä kysymys. Veikkausliigassa on kaksi seuraa, HJK ja SJK, joiden valmennuksellinen ja toiminnallinen laadukkuus ja koko kehittymisympäristö on sillä tasolla, että sitä saa pohjoismaisistakin seuroja hakea. BK Häcken ei välttämättä ole sellainen seura, joka olisi tässä suhteessa edes HJK:n tai SJK:n tasolla, joten siinä mielessä ei tämä mikään jättisiirto ole Ojalan kannalta. Ehkä suurin hyöty on siinä, että Allsvenskan on sarjana tasokkaampi kuin Veikkausliiga ja Ojala voi sitä kautta ottaa vielä kehitysaskeleita. Varsinkin Allsvenskanin tempotaso on kovempi kuin Veikkausliigassa - ja Ojalan on pystyttävä pelaamaan siinä tempossa. Toinen plussa Ojalan kannalta on se, että hän pysyy tämän siirron myötä statukseltaan siinä ryhmässä, josta valitaan A-maajoukkueen topparit. Ei hän välttämättä ole jatkossakaan avauksen mies, mutta haastajaryhmässä hän pysyy.

Kuinka uskot Ojalan menestyvän Häckenissä?

Kyllä hänellä on kaikki edellytykset menestyä, mitä tukee myös suomalaispuolustajien aikaisempi menestys Ruotsissa ja Norjassa. Ojala sopii tähän kategoriaan hyvin. Hän pelaajana hyvin tyylipuhdas pohjoismainen katkova toppari. Hänen mentaaliset ominaisuudet ovat riittävät ja hän tekee varmasti sen, mitä valmentaja häneltä pyytää. Hän on aavistuksen verkkainen ja kyllähän totuus on se, että vaikka hän onkin Veikkausliigassa korkeinta A-luokkaa, hän ei ole kuitenkaan kansainvälisen A-tason toppari. Hänen tekemisensä on hyvää perustasoa, ei sen enempää mutta ei myöskään vähempää.

Mitä Ojalan lähtö reilu kuukausi ennen Veikkausliigan alkua tarkoittaa SJK:n kannalta?

Ojalan lähtö on iso takaisku SJK:lle - siitä ei ole kahta sanaa. Kuten sanoin, hän on kuitenkin Veikkausliigassa korkeinta A-luokkaa ja hänen paikkaamisensa tässä vaiheessa vuotta on erittäin haastavaa. On vaikea nähdä, että SJK löytäisi hänelle korvaajan Suomesta - ainakaan sellaisen korvaajan, joka olisi yksi-yhteen Ojalan kaltainen toppari. Siksi SJK joutunee etsimää Ojalan korvaajan ulkomailta ja silloin ollaan aina suurten haasteiden edessä. Scouttaaminen ei ole helppoa, vaan seurat joutuvat ottamaan suuria riskejä, jotka joko onnistuvat tai epäonnistuvat. Eli tiivistettynä: kusessa ovat, siitä ei pääse mihinkään.