Urheilulehden Timo Innasen mukaan Jaro menettää Aleksei Eremenko juniorin poissaolon myötä ison kasan pallollista voimaa.
Vaihtelevasti kautensa aloittaneet Haka ja FF Jaro kohtaavat vappuaattona toisensa Tehtaan kentällä. Urheilulehden Veikkausliigatoimittaja Timo Innanen käy ottelun ennakkoasetelmat läpi.
Kahdella maalilla kautensa avannut Juho Mäkelä jakaa ajatuksensa HJK:n tulevasta kaudesta.
Hallitsevan Suomen mestarin HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo näkemyksensä kaudesta ja maanantai-illan ottelusta Hakaa vastaan.
Urheilulehden Veikkausliigatoimittaja Timo Innanen uskoo, että TamUlle on luvassa vaikeuksia alkukaudella.
MYPAn Antti Okkonen pettyi avausottelun tappion jälkeen. Hän kuitenkin uskoo, että tunnelin päästä löytyy valoa.
AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen on joukkueensa tavoin täynnä itseluottamusta vahvan talvikauden jälkeen.
Mika Lehkosuo huokuu itsevarmuutta kauden kynnyksellä. FC Hongan päävalmentaja toteaa, että tällä kaudella vain mestaruus kelpaa.
Tuomas Aho kertoo mielipiteensä siitä, miten hyvin Urheilulehti on onnistunut ennustamaan Mypan tulevan kauden sijoituksen.
JJK:n päävalmentaja Kari Martonen pitää pienehkönä yllätyksenä oman joukkueensa etenemistä aina liigacupin finaaliin asti.
Maajoukkuehyökkääjä Jonatan Johansson on siirtymässä Veikkausliigan TPS:ään.
Urheilulehden Timo Innasen mukaan Toni Kuivaston siirtyminen Hakaan on – paitsi valkeakoskelaisseuralle – myös koko Veikkausliigalle merkittävä asia.
20-vuotias kanadalainen Kennedy Owusu-Ansah on jalkapallon Veikkausliigan MYPA:n testattavana.
Jalkapallon MM-kisat huipentuvat sunnuntaina pelattavaan finaaliotteluun Hollanti ja Espanja. Urheilulehden jalkapalloanalyytikko Gert Remmel toivoo, ettei matsista tule liian varovaista esitystä.
Uruguay on Saksan haasteena MM-pronssipelissä. Urheilulehden jalkapalloanalyytikko Gert Remmel uskoo Uruguaylla olevan kuitenkin oma mahdollisuutensa mitaliin.
Keskiviikon MM-välierässä kohtaavat kaksi kovaa - Saksa ja Espanja. Urheilulehden Gert Remmel muistuttaa, että Saksa on nostanut tasoaan turnauksessa pelistä toiseen.
Jukka Rönkä ennakoi vakioveikkauksessa suolatonta viikonloppua. Lue lisää >>