Kansikuva

Varkaat juhlivat Münchenissä - "Voitto urheilulle, tappio jalkapallolle"

Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä pitää Chelsean yllätysvoittoa Mestarien liigan finaalissa voittona urheilulle, mutta tappiona jalkapallolle.

Jukka, Eurooppa on tällä hetkellä sininen. Voittiko Mestarien liigan finaalin oikea joukkue?

Urheilussa ei ole oikeaa tai väärää voittajaa. On vain voittaja ja se oli nyt Chelsea. Onnittelut Lontooseen.

Kysytään sitten näin päin: Ansaitsiko Chelsea voittonsa?

Sekin on toissijainen näkökulma, kuka ansaitsee voiton ja kuka ei. Chelsea teki uskomattoman teon selvittämällä vaikean kauden keskellä tiensä Mestarien liigan voittajaksi. Se pudotti matkalla itsensä Barcelonan ja voitti finaalin Bayern Münchenin kotikentällä. Ne ovat saavutuksina sensaatiomaisia. Se, voittiko Mestarien liigan paras joukkue tai onko Chelsea nyt Euroopan paras joukkue, on toinen kysymys - ja siihen kysymykseen vastaus on, että ei ole. Chelsea on toki edelleen loistava joukkue ja sen kokenut kaarti osoitti Didier Drogban johdolla, että vaikka parasta ennen päivä onkin jo mennyt, Chelsean suuret pelaajat ovat edelleen suuria pelaajia. Mutta silti Chelsea tarvitsi kaikkien jalkapallojumalien tuen ja onnen puolelleen. Lionel Messin rankkari ylähirteen ja Arjen Robbenin jatkoajalla tyrimä rankkari olivat tuon onnen suurimpia symboleita. Samoin Chelsea oli onnekas toisessa päässä kenttää. Barcelonaa vastaa suunnilleen jokainen maalitilanne johti maaliin ja lauantaina se iski tasoituksen ensimmäisestä kulmapotkustaan koko ottelusta aivan viime hetkillä. Pusku oli toki maaginen, mutta millä prosentilla jalkapallossa tehdään maaleja kulmapotkuista? Yksi kymmenestä kulmasta maaliin on jo kova lukema - ja lauantaina Chelsea veti kymmenestä kortista oikean juuri oikealla hetkellä. Jos joskus voidaan puhua Mestarien liigan voiton varastamisesta, niin nyt voidaan.

Oliko Chelsean voitto voitto Roberto Di Matteolle?

Chelsean voitto oli ennen muuta voitto urheilulle. Urheilun hienous perustuu siihen, että voitto ei ole koskaan mikään matemaattinen yhtälö, jossa kaikki osatekijät lasketaan yhteen ja suurimman summan saanut julistetaan voittajaksi. Jos niin olisi tehty lauantaina, Bayern München olisi voittanut finaalin selvästi. Se oli kentällä ehdottomasti parempi joukkue, se loi enemmän maalipaikkoja ja sillä oli kaikki voitonavaimet ratkaista ottelu kotiin, mutta ei. Chelsea tuli ja kirjoitti palan ainutlaatuista urheilun historiaa, joka jää elämään ikuisesti. Mutta Chelsean voitto oli samalla tappio jalkapallolle - ainkain lyhyellä tähtäimellä. Jalkapallon historia on osoittanut, että suurten joukkue tuho tulee lopulta sitä kautta, että niistä vastaan opitaan pelaamaan. Chelsea on osoittanut nyt seurajalkapallon suurimmalla näyttämöllä, kuinka Barcelona on voitettavissa, Se on voitettavissa, jos sitä vastaan puolustetaan samalla tavalla kuin Chelsea teki etenkin Camp Noulla. Bayern Müncheniä vastaan Chelsea yritti pelata hieman enemmän, mutta kyllähän sen voiton kivijalkana oli lauantainakin se surullisen kuuluisa bussi, joka oli ajettu rankkarialueen rajalle.On selvää, että jatkossa Barcelonaa ja muita selvästi taitavimpia ja hyökkäysvoimaisimpia joukkueita vastaan  tullaan puolustamaan entistäkin raskaammalla jalalla. Tässä mielessä Chelsean voitto oli tappio jalkapallolle, mutta toisaalta jalkapallon evoluutioon kuuluu se, että kehitys on omalla tavallaan vuorovetoista. Barcelona on vienyt jalkapallon viime vuosina uudelle tasolle. Aluksi kaikki muut olivat sen tason edessä aseettomia, mutta nyt aseet on löydetty ja Barcelonan ylivalta on murrettu niin Euroopassa kuin Espanjassakin. Nyt valta on hetkellisesti taas puolustamiselle, kunnes Barcelona tai joku muu joukkue nostaa pelaamisensa jälleen seuraavalle tasolle ja muiden on vastattava sen jälkeen jälleen uuteen haasteeseen.

Entä Roberto Di Matteo?

Totta kai myös Di Matteo ansaitsee Chelsean menestyksestä suuren kunnian. Hän oli kuitenkin viime kädessä se, joka laati taktiikan ja vastasi Chelsean peluuttamisesta Mestarien liigassa. Joku toinen manageri olisi valinnut hyökkäysvoittoisemman pelitavan ja Chelsea olisi todennäköisesti katsellut lauantaista Mestarien liigan finaalia kotonaan Lontoossa. Taktisten kysymysten lisäksi Di Matteo ansaitsee tunnustuksen siitä, että hän sai Chelsean suuret pelaajat jälleen vetämään rekeä samaan suuntaan. Vaikka Chelsea ei ollutkaan Di Matteon ohjissa mikään superjoukkue, loistavat taktiset ratkaisut ja suurten pelaajien, etenkin Drogban ja Petr Cechin, venyminen oikeissa paikoissa toivat sille - onnen myötävaikutuksella - palkinnon, josta kukaan ei muutama kuukausi sitten osannut edes kuvitella. Monet sanovat, että Di Matteo olisi ansainnut paikan jatkaa Chelsean managerina, mutta Chelsean kannattajien olisi syytä toivoa, että Chelsea löytäisi managerikseen Di Matteota pätevämmän managerin. Enkä puhu nyt mistään Harry Redknappista, vaan managerista, joka voisi rakentaa Chelsealle uuden kivijalan, joka sataa sille tulevina vuosina menestystä. Di Matteo on juhlansa ansainnut, mutta kyllähän Chelsean tämän kauden menestyksen pohjana oli edelleen se työ, mitä José Mourinho teki jo lähes vuosikymmen sitten Chelseassa.