Torresin onnistumispaineet kasvavat vauhdilla

Toimitus 1.7.2010 14:45

Suuret jalkapallotähdet kuten Argentiinan Lionel Messi, Brasilian Kaká ja Espanjan Fernando Torres eivät ole vielä onnistuneet maalinteossa MM-kentällä.

Espanjan ykköshyökkääjä Fernando Torres on jo saanut asiasta osakseen paljon kritiikkiä. Edellisessä ottelussa Portugalia vastaan ottelun ainoan osuman viimeisteli jälleen David Villa ja Torres otettiin vaihtoon ottelun 58. minuutilla. Tilalle tuli Fernando Llorente, joka loi sähinää Portugalin maalin eteen. Espanjan päävalmentaja Vicente del Bosque ymmärtää, että Torresin tilanne on synnyttänyt keskustelua.

"Kyllä näin ison turnauksen aikana täytyykin keskustella tällaisista asioista, mutta meidän ykköshyökkääjämme on tällä hetkellä Fernando Torres. Hän on pelannut neljä ottelua, paljon minuutteja ja pelaa vielä enemmän, sillä me luotamme häneen. Mutta tiedämme kyllä, että Fernando Llorente luo myös mahdollisuuksia", del Bosque kommentoi espanjalaisten lehdistötilaisuudessa.

Torresin maalittomuutta on jo usein laitettu keväällä tehdyn polvileikkauksen piikkiin.

"Meidän täytyy pystyä luottamaan molempiin pelaajiin ja tietää että molemmista on paljon hyötyä. Tärkeintä on se, että kumpi kentällä onkaan, hän antaa silloin kaikkensa", valmentaja lisää.

Jalkapallon MM-kisat: Paraguay-Espanja lauantaina 3.7. kello 21.30. YLE TV2 näyttää ottelun.

Kommentit (8)

Kirjoita kommentti

Menestyspaineista puhuttaessa Messin voi hyvin jättää ulos tästä uutisesta. Argentiinan kymmenestä tehdystä maalista Messi on järjestänyt ainakin kuusi.

Vierailija
# 1.7.2010 14:50   19   2 X Ilmoita asiaton viesti

Torresin pelityyli ja ominaisuudet ei myöskään sovi kovin hyvin Espanjan maajoukkueen kohtaamaan pelitapaan, jossa puolustuslinjat valuu alas pallonhallinnan seurauksena. Torres ei ole erityisen hyvä pelaamaan pienessä tilassa selkä maaliin päin puolustusmuurin edessä. Torres ei myöskään ole mikään super hyvä ohittamaan vastustajia 1vs1:ssä ja harhautusskaala on aika pieni.
Poolissa Torresilla on huomattavasti enemmän tilaa juosta linjojen taakse ja iskeä maaleja suht nopeiden hyökkäysten päätteeksi. Espanjaa vastaan joukkueet vetäytyy alas ja tilaa ei ole. Sama näkyi jo viime EM-kisoissa ja on selvä että Villa sopeutuu siihen paremmin.

Mölli
# 1.7.2010 14:59   17   1 X Ilmoita asiaton viesti

Vai että ykköshyökkääjä? Kyllä Villa on selvä ykkönen jo pitkään ollut Espanjassa.

Vierailija
# 1.7.2010 15:26   11   8 X Ilmoita asiaton viesti

Villa ja Torres ovat yhdessä pelottava kaksikko, varsinkin silloin kun Torres on huippukunnossa. Villa on ollu viime aikoina parempi ja on todellinen maalintekijä, mutta kun vastustajan pakkien täytyy vahtia kahta näin kovaa hyökkääjä se antaa molemmille tekopaikkoja ja tekee Espanjasta todella vaarallisen
Toivottavasti Torreskin osuisi jo seuraavassa matsissa, mutta ei ole Espanjan loppu, vaikka ei osuisikaan, koska Villa osuu ainakin kerran:))

Messi asiaan, vaikka kaveri on antanut hyviä syöttöjä ja luonut paikkoja, on hänellä ollut monia paikkoja avata myös oma maalitili, mutta ei osu.

Vierailija
# 1.7.2010 16:32   6   1 X Ilmoita asiaton viesti

No pääasiahan on, että Suomi hävis jääkiekossa Tanskalle. Joka oli suurin pelillinen menestys aikoihin. Oho eiku nyt puhuttiin Kuningaslajista, ei keppijumpan mm-kisoista. Muutenkin tämä UL journalismi on nyt saanut Sihvosen toimesta paskaa. Tuli huomautus siitä lapas-casesta ja jopa tuomio, josta tosin valitettiin, Harkimo casessa, kumpikin Sihvosen ansiota.. Näin se seiska tyyppinen journalismi etenee. Oi niitä aikoja, kun UL oli ihan oikeasti urheilulehti. Rönkä uudisti hienosti ulkoasun, se entinen jota itsekin tilasin ja olin niitä muutamia tuhansia, jotka yleensä pitivät pystyssä lehteä, kiitin tuost a modernista ulkoasusta. Mutta toisaalta sisältö taas muuttui liian lööppihakuiseksi, asia jää usein pelkän myyntilukujen tavoittelun varjoon. Onhan täällä asiaakin, mutta miksi nämä 7-päivää tyyppiset otsikot. Ei toiseksi vanhin urheilulehti maailmassa kaipaa väkinäistä julkisuutta. Eihän?

Vierailija
# 1.7.2010 17:23   7   8 X Ilmoita asiaton viesti

Se on Espanjalle ihan sama onnistuuko Torres vai ei, koska kaikesta huomaa FIFA:n päättäneen leipoa hipaniooleista tämänvuoden maailmanmestarin. Paitsiomaali Portugalia vastaan, portugalilaisen ulosajo epsanjalaisen sotkeuduttua jalkoihinsa...Mitä tiukemmalle menee, sitä enemmän näitä "vahinkopuhalluksia" tulee- Espanjan eduksi...

Vierailija
# 1.7.2010 17:41   5   7 X Ilmoita asiaton viesti

Tuo ulosajo oli kyllä taas niin kuvottavan filmauksen seurausta, että ihan oksetti, mutta tosta paitsiomaalista on ihan turha ruveta inisemään, koska sitä ei yksikään tuomari maailmassa olisi nähnyt saatika viheltänyt.

Vierailija
# 1.7.2010 18:26   7   1 X Ilmoita asiaton viesti

Espanja oli matsissa parempi ja voitti ansaitusti, nyt vain sitten Paraguayn kaatoon

Viva Espana
# 2.7.2010 10:06   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita vastaus

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.