Maalitykki varmisteli jo EM-kisoissa – ”Nyt on rahastuksen aika”

Valioliigan Arsenalin maalitykki Robin van Persie ilmoitti, ettei hän tee jatkosopimusta seuran kanssa. Urheilulehden päätoimittaja Jukka Röngän mukaan tilanne on hyvin kaksijakoinen.

Jukka, Robin van Persie oli viime kaudella Arsenalin tärkein pelaaja. Mitä hänen lähtönsä merkitsee seuralle?

Valioliigan parhaan pelaajan lähtö merkitsisi mille hyvänsä seuralle äärimmäisen paljon, niin myös Arsenalille. Hollantilaispelaaja on ollut joukkueen menestystekijä. Koska hän ei halua jatkaa, täytyy Arsenalin nyt miettiä myydäkö hänet nyt, vai päästää hänet menemään kun sopimus ensi kauden jälkeen päättyy.

Kuka pystyy korvaamaan van Persien?

Iso aukko jää paikattavaksi. Arsenal on jo hankkinut Lucas Podolskin ja Olivier Giroud’n, mutta selvää on, ettei palaajien taitotasot ole samaa luokkaa. Arsenalin ongelma on nykyään sellainen, että ennen myytiin vanhoja jo parhaat päivänsä nähneitä pelaajia, nyt seurasta lähtee nuoria pelaajia kuten viime vuonna Samir Nasri ja Cesc Fabregas.

Annat van Persielle kuitenkin myös ymmärrystä?

Niin. Toisaalta van Persien tilanteen ymmärtää, sillä kahdeksasta Arsenal-kaudestaan hän on pystynyt pelaamaan täysipainoisesti vain yhden ja se oli juuri viime kausi. 28-vuotias pelaaja on erittäin loukkaantumisherkkä ja hänen täytyy ajatella tulevaisuuttaan. Jos hän haluaa urallaan vielä rahastaa itselleen muhkeat eläkepäivät, sen paikka on juuri nyt, kun näytöt ovat kohdallaan. EM-kisoissa van Persien kohdalla näkyi selvästi se, että hän oli jo lähtöpäätöksensä tehnyt. Hän ei pelannut EM-kisoissa sellaisella tasolla kuin huippukauden jälkeen olisi voinut olettaa vaan hän oli varovainen – hän ei halunnut loukkaantua tällaisella hetkellä.

 

urheilulehti plus