Timo, oliko Kari Martosen nimitys JJK:n uudeksi päävalmentajaksi yllätys?
Oli, positiivinen yllätys. Vaikka Martonen ei ollutkaan alunperin JJK:n ykkösvaihtoehto uudeksi päävalmentajaksi, on hän ehdottomasti hyvä rekrytointi tehtävään. Sekä Pikkuhuuhkajissa että Hongassa apuvalmentajana pitkään toiminut Martonen saa näin vihdoin 46-vuotiaana mielenkiintoisen haasteen vastuuvalmentajan roolissa. Nyt hänellä on elämänsä mahdollisuus osoittaa, että hän kykenee kantamaan suuren vastuun. Etenkin taktisella puolella ja yksilöiden kehittäjänä Martonen on täysin eri puusta veistetty kuin viime kaudella puikoissa häärinyt Ville Priha. Vaikka jyväskyläläiset eivät lopulta saaneetkaan selkeää ykkösvaihtoehtoaan Keith Armstrongia uudeksi luotsikseen, voivat Joni Vesalainen ja kumppanit onnitella itseään onnistuneesta kaappauksesta.
Miten Martosen ja Prihan valmennustyylit sitten eroavat toisistaan?
Kuin yö ja päivä. Martonen on johtamistyyliltään keskusteleva ja analyyttinen, joka kertoo pelaajille aina perusteellisesti mitä heiltä odotetaan. Entinen liigapuolustaja tutkii peliä suurella intohimolla, ja hänen rauhallinen ja vuorovaikutukseen perustuva valmennustyylinsä miellyttää pelaajia. Prihan tyyli oli enemmän autoritäärinen, jossa pelaajat eivät saaneet juurikaan ääntään kuuluville. Vanhan liiton kurinalainen meininki aiheutti jatkuvasti nurinaa joukkueen sisällä, eikä ollutkaan mikään suuri yllätys, että Prihan jatkohalukkuudesta huolimatta – uudeksi luotsiksi haluttiin erilaisen koulukunnan kasvatti. Onkin odotettavissa, että ensi kaudella JJK:n harjoituksissa nähdään aiempaa vapautuneempaa meininkiä, jossa peli-ilon merkitys on suuressa roolissa. Martosen avulla lahjakkaiden nuorten pelaajien houkutteleminen Keski-Suomeen onnistuu entistä mutkattomammin, koska hän ei epäröi antaa vastuuta nuorille ja lahjakkaille pelimiehille. Priha oli ajanut itsensä JJK:ssa sellaiseen umpikujaan, ettei seurajohdolla ollut muuta vaihtoehtoa kuin ohjata hänet ovesta ulos. Prihan yö vaihtui Martosen aamuun - ja hyvä niin.
Millaiset uhkatekijät voivat vaarantaa Martosen ja JJK:n kolmen vuoden projektin?
Heti alkuun Martosen on osoitettava selkeästi pelaajille, että hän on sellainen päävalmentaja, joka haluaa olla etulinjassa eikä taustalla pakoilemassa vastuuta, jos ongelmia ilmenee. Jos hän ei kykene olemaan tarpeeksi jämäkkä vastuuvalmentajan roolissa ja kausi alkaa heikosti, voi juna livetä salakavalasti sivuraiteille. Pitkäjänteisyyden nimeen vannovan miehen on saatava myös selkeä työrauha Vesalaiselta, koska ensi kaudellakin jyväskyläläisseuran on onnistuttava täydellisesti, jotta se voisi tosissaan kurkottaa taistelemaan ylemmän keskikastin sijoituksista. Kärsivällisyys on avainsana tässä projektissa – puolin ja toisin.
- Söderling vakuuttava, Cilic putosi yllättäjälleYle
- Price jatkaa Montrealin maalillaSportti
- Jokerit kutsui Tommi Kovasen ItävaltaanYle
- Federer jatkoon, Davydenko putosiSportti
- USA kohtaa Angolan, Serbia ja Kroatia vastakkainSportti
- Uusi euroliiga suunnitteluvaiheessaJatkoaika
- MM-koripallo: USA porskutti lohkovoittoonYle
- Kovanen auttaa JokereitaSportti
- Davidenkosta korkeimmalle sijoitettu putoajaMTV3
- Federer eteni jatkoon, Davidenko laulukuoroonYle
- Poliisi: Spekulointi seis – Enon rekka mahdoton pysäyttää 12 metrissä
- Ei kai taas - Meksikonlahdella jysähti
- Oho, kokoomukselta katosi 200 000-600 000€
- Katkaistulla haulikolla varustettu asemies poliisin haaviin
- Poliisi nappasi etsityt Audi-miehet
- Poliisi löysi etsimänsä asemiehen
- Nyt puhuu hylätty toimittaja: ”Olen rikoksen uhri”
- 2-vuotias lopetti tupakanpolton
- Varo tätä tilinumeromokaa
- Shokkiluku Suomen rikoksista – Yksi ryhmä hyppää silmille










Kommentit (14)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus