HJK:n sankariksi nousi jälleen kerran Dawda Bah, joka iski HJK:n tasoituksen 61 minuutin pelin jälkeen. Bah sai pallon maalin edessä ja tuikkasi sen etukulmasta sisälle. Maali oli Bah’n kahdeksas maali tällä kaudella. Lisäksi 25-vuotias gambialaishyökkääjä antoi liigakauden aikana seitsemän maaliin johtanutta syöttöä.
HJK:n ja Jaron välinen ottelu alkoi dramaattisesti, kun Jaro siirtyi Tillman Groven ohjauksella 1-0-johtoon kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Jarolla oli myös HJK:n tasoituksen jälkeen erinomainen tilaisuus ratkaista ottelu, kun Papa Niang laukoi ylähirteen.
Myös HJK:lla oli paikkoja tehdä useampia osumia. Juho Mäkelä pääsi ensimmäisen jakson lopulla yksin läpi, mutta laukoi pallon vasemmallaan Vitali Telesin jalkoihin. Myös Bah oli lähellä lisäosumaa 70 minuutin pelin jälkeen, mutta pallo osui onnekkaasti Telesiin.
HJK:lla olisi ollut jopa varata hävitäkin viimeinen ottelunsa, kun helsinkiläisten ainoat uhkaajat, TPS ja Honka, pelasivat Turussa maalittoman tasapelin. Tasapeli varmisti Hongan sijoittumisen hopealle ja TPS:n pronssille.
HJK:n lisäksi lauantain suuria voittajia oli JJK, joka välitti suoran putoamisen Ykköseen pelaamalla kotonaan Tampere Unitedin 2-2. TamU meni ottelussa johtoon Jonne Hjelmin maalilla 30 minuutin pelin jälkeen. Ik Kyung Nam ja Tommi Kari käänsivät kuitenkin ottelun JJK:lle toisella jaksolla, kunnes Aleksei Kangaskolkka iski vieraiden tasoituksen kaksi minuuttia ennen loppua. RoPS voitti Echiabhi Okodugha maalilla kotonaan KuPS, mutta voitto ei pelastanut rovaniemeläisiä putoamselta.
JJK kohtaa liigakarsinnassa KPV:n, joka voitti viimeisellä kierroksella TP-47:n:n kotonaan 3-2. Tornio johti ottelua jo 2-1,. kunnes Tommi Halonen ja kapteeni Tarmo Koivuranta käänsivät ottelun isännille. Koivuranta iski voittomaalin rangaistuspotkusta vain kuusi minuuttia ennen loppua.
Nousunsa jo aiemmin varmistanut AC Oulu pelasi päätöskierroksella 1-1-tasapelin TPV:n kanssa. TPV:n tasapeli ja TP-47 tappio merkitsivät TPV:n säilymistä Ykkösessä ja TP-47 putoamista Kakkoseen Atlantiksen ja Kiiston kanssa. Kakkosesta nousevat ensi kaudeksi Ykköseen MP, FC Espoo ja OPS.
- Lex Hollo: Voi Jesus!MTV3
- Porttila: Urheilijoita vai kisaturisteja?MTV3
- Barcelona pimeni kuin Helsinki vuonna 2005 - katso kuvat!MTV3
- Kangas: Kova harjoitusjakso teki hyvää PitkämäelleYle
- Europa League: MYPA:lle kunniakas tappio, Interille karmea selkäsaunaMTV3
- Honkaa nöyryyttäneellä Bangorilla maalirikas Madeiran-reissuMTV3
- Fulham vahvisti Mark Hughesin uudeksi päävalmentajakseenSportti
- Perjantain etapin avaa "maailman hienoin paikka"MTV3
- Näin kärkikuskit kommentoivat "mustan hevosen" nousua ykköseksiMTV3
- Hyvinkään Tahko parempi Kiteen PalloaSportti
- Ennätyshelteen uhri: ”Nyt lyödään kovaa”
- Raju ukkonen tulee
- Poliisilla sakkorysä Neste Rallissa: 20 kilpailijaa narahti
- Helle-ennätys paukkui Venäjälläkin
- 37 astetta meni rikki!
- Kaksi vauvaa kuoli oudosti nukkuvien vanhempiensa väliin
- Helle-ennätystä seuraa ukkonen
- Suomalaissotilas tyri teltassa - kuusinumeroinen lasku
- Venäjältä hirveä haju: ”Suomen annettava heti nootti”
- Mies löytyi kuolleena pellettisiilosta - ei rikosta










Kommentit (0)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus