Kansikuva

Tässä on NHL-superyllättäjän pahin ongelma – ”Täysin järkyttävää kuraa”

NHL:n Stanley Cupin finaalit ovat täydessä vauhdissa. Urheilulehden uutispäällikkö Esko Seppänen nostaa tapetille tärkeimmän pelillisen seikan ensimmäisen ottelun perusteella.

Stanley Cupin ensimmäinen ottelu oli tulostaulun osalta tasainen vääntö. Kings voitti taiston vasta ensimmäisessä jatkoerässä Anze Kopitarin läpiajomaalilla.

Mutta pelillisesti se oli täysin yhden joukkueen näytös. Los Angeles Kingsin pelitapa vei odotetusti Peter DeBoerin miehistöä kuin köyhän talon pässiä narussa.

Koko ottelusarja peilaantuu kahteen pelilliseen skenaarioon. Aloitetaan siitä, kun Devils-pakki saa kiekon omalla alueellaan ja Kings-hyökkääjät tuottavat (myös vieraskaukalossa) aktiivipainetta.

***

Paholaisten porukassa pelaa tasan yksi mitat täyttävä kiekollinen pakki. Hän on HIFK:sta tuttu Marek Zidlicky. Anton Voltshenkov on luotettava kiekon kanssa, mutta hänkin on enemmän ”älä tule lähemmäksi tai lämään sua polveen” -uhka kuin innovatiivinen pelintekijä.

Kaikki muut edustavat tasoa, joka kalpenee Nelonen Pron NHL-selostuskopin pakkiparille. Eikä tämä ollut vitsi tai huumoria.

Newarkin pojat ovat puukäsiä, jotka eivät saa pelitavasta minkäänlaista selkänojaa suojakseen. Pelaamisen jatkuva rytmi on mallia: 1. kiekon dumppaus pelinpuoleiseen ränniin 2. taklauksen vastaanotto 3. vaihtoon.

Tästä syystä Devilsin pelaaminen sahaa pelkästään yhden laidan puolta, ja joukkueen pelillinen haavekartta perustuu enemmän toivomiseen kuin luomiseen. Nimiä on turha lähteä edes mainitsemaan, sillä pelaaminen on kokonaisuudessaan järkyttävää pakkopullaa ja paikoin jopa kuraa.

Katsokaapa tilanteita, joissa Devils-pakki ehtii päätykiekkoon ensimmäisenä. Pakkipari tulee tekemään screenin kärkikarvaajaan kuin Lämäri-elokuvassa konsanaan! Enää puuttuu, että joku kiskaisee katonrajasta niskaansa Ken Daneykon pelipaidan, sillä Prudential Centerin jäällä vedellään tällä hetkellä jäätävää 90-luvun talonpoikaislätkää.

Ei, en sano, että Devilsin pelaamista on karmea katsella. Ensimmäinen finaali oli itse asiassa huikeaa viihdettä ensimmäisen erän ”kierretään hetki kehää ja lyödään vasta toisessa erässä, eikö vain?” -esileikin jälkeen.

Devilsin pelitapa ei tarjoa eväitä Kingsin voittamiseen. Se olkoon tämän ensimmäisen osion bottom line.

***

Käännetäänpä asetelma päinvastoin. Devils-hyökkääjä iskee kiekon päätyyn, Kings-pakki lähtee hakemaan irtolättyä haltuunsa ja punapaidat tarjoavat aktiivipaineen. Mitä tapahtuu?

Ensinnäkään Kings-pakit eivät tee mitään naurettavia screenejä kärkikarvaajaan. Pakkipari levittää kentän poikittaissuunnassa täyteen mittaansa, ja tarjoaa painottomalle puolelle syöttöpaikan. Tilannejärjestys: 1. kiekko haltuun 2. taklaus vastaan 3. laadukas syöttö pakkiparille lapaan. (Eli Kingsin tilannejärjestys perustuu tilanteen pelaamiseen, kun taas Devils-pakit etsivät lähtökohtaisesti tietään vaihtopenkille. Jokainen ymmärtää, mikä ero näillä aspekteilla on.)

Ja yhtäkkiä Kingsin pelaajilla on kaikki aika käytettävissään. Devilsin repaleinen aktiiviprässi on täysin ensimmäisen kiekonriiston varassa, ja sen jälkeen alkaa päätön juokseminen ympäri kaukaloa. Kings ottaa tästä tyhmyydestä kaiken ilon irti ja pelaa paikoin peräti 3-2-höynää omalla puolustusalueellaan. Sentterin ja pakkiparin muodostama kolmio on laaja, ja kätisyydet täsmäävät yllättävän napakasti kohdilleen. Se tuo syöttöihin luontaista laatua, mikä taas tuottaa pelinopeutta.

Kingsin pakit eivät ole eri maailmasta, kun vertaa heitä Devilsin kollegoihin. Mutta pelitapa tarjoaa aivan erilaiset puitteet menestykselle. Tottahan siellä on joku huomis- ja nykypäivän megatähtipakki Drew Doughty, mutta muilta osin pakisto on NHL:n laadukasta keskitasoa.

Doughtyn liikettä taivastellaan Suomessakin saakka, mutta ei tämä homma ”liikkeestä” kiinni ole. Tämä on älystä kiinni. Tämä on syöttösuunnista kiinni. Kings-tähtipakin liikkeessä ei ole mitään erikoista vaikkapa Sami Vataseen verrattuna. ”Liike” ilmenee kentällä vasta sen jälkeen, kun sille ylipäätään tarjotaan mahdollisuus.

Kings-puolustajien kiekollinen horisontti on täynnä mahdollisuuksia, kun taas Devils-pakit näkevät edessään kiireen ja uhkien maailman.

***

Tulihan totinen pre game -kolumni, mutta tähän nämä finaalit ratkeavat. Vain satumainen onni, huipputehokas ylivoimapelaaminen ja Martin Brodeurin magiikka voivat pelastaa Devilsin. Ongelma on vain se, että onni alkaa olla tämän kevään osalta käytetty.

Devils oli likellä ensimmäisen ottelun ryöstöä, mikä perustui yhä laadukkaampaan keskialueen kiekollisuuteen kahden taaperruserän jälkeen. Mutta isossa kehyksessä Kings on useamman askeleen edellä. Pelaajat eivät ole merkittävällä tavalla laadukkaampia kuin paholaisilla.

Onkin hieman erikoista, että Devils lähtee toiseen otteluun hakemaan – jälleen kerran – pelkästään ”kotiryöstöä”. Kings ottaa jälleen aloitteet haltuunsa, Brodeur seisoo päällään, ja sitten arvotaan lopputulos.

Yhtä kaikki, finaalisarja tarjoaa aitoa lätkää, jossa pelataan eikä mietitä. Kumpikin joukkue jättää sydämensä kentälle, ja sitä on joka kerta hieno katsoa.

Harmi vain, että toinen joukkueista jättää aivonsa pukukoppiin.

Esko Seppänen (@EskoSeppanen)

Stanley Cupin toinen finaali pelataan New Jerseyn kotiluolassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 03.10. Nelonen Pro näyttää ottelun suorana lähetyksenä.