Suomen maajoukkue teki keskiviikkona valmennusosastolleen uudistuksia. Risto Dufva ja Timo Lehkonen kulkivat ovesta ulos ja Teppo Numminen, Petri Matikainen ja Pasi Nurminen sisään.
SM-liigassa päättyneellä kaudella hopealle yltänyt HPK on vahvistunut viidellä uudella nimellä.
HIFK:n päävalmentaja Kari Jalonen sanoo etsivänsä vielä "muutamaa tärkeää" palasta helsinkiläisseuran ensi kauden miehistöön.
Maalivahti Juuso Riksman palaa vanhaan seuraansa Helsingin IFK:hon. Riksman siirtyy punapaitoihin kahden vuoden mittaisella sopimuksella toisesta helsinkiläisjoukkueesta Jokereista. Petolauman kasvatti odottaa innolla pelejä HIFK:ssa.
Ville Peltonen palaa vanhaan ja rakkaaseen HIFK:hon hyvillä mielin. Peltonen siirtyy helsinkiläisryhmään kahden vuoden sopimuksella Dynamo Minskistä.
HIFK on vahvistunut Ville Peltosella, Juuso Riksmanilla ja Mikko Kousalla.
Matti Virmanen astuu sivuun Jokereista. Joukkue tiedotti asiasta torstaina. Urheilulehden Esko Seppänen kehuu Jokereiden ratkaisua.
HPK:n tähtilaitahyökkääjä Joonas Vihko siirtyy pelaamaan Elitserieniin. Hänen uusi joukkueensa on Luulaja. Asiasta uutisoi ruotsalainen Norrbottens Kuriren -sanomalehti.
SM-liigakausi on kirjoissa. TPS:n hienon mestaruuden ohella suurin puheenaihe löytyy tuomaritoiminnasta. Urheilulehden Esko Seppänen kritisoi tuomaritoimintaa kovin sanoin.
TPS on Suomen mestari vuosimallia 2010. HPK kaatui finaalisarjassa otteluvoitoin 4–1. Urheilulehden Esko Seppänen ylistää turkulaisia.
Jääkiekon SM-liigakausi päättyi turkulaisjuhliin, kun TPS moukaroi HPK:n viidennessä finaaliottelussa Rinkelinmäellä keskiviikkona maalein 6-2 (3-2, 1-0, 2-0).
SM-liigafinaalit jatkuvat keskiviikkoiltana. Urheilulehden Esko Seppänen listaa ottelun kannalta oleellisimmat asiat tärkeysjärjestykseen.
HPK voitti TPS:n vieraissa liigafinaalien neljännessä ottelussa lukemin 1–2. Urheilulehden Esko Seppänen toteaa, että voitto oli Teemu Lassilan henkilökohtainen voitto.
HPK siirsi jääkiekon Suomen mestaruustaistelun ratkaisua ottamalla finaalisarjan avausvoittonsa tiistaina Turussa. Kerhon voittonumerot olivat 2-1 (1-0, 0--1, 1-0).
TPS ja HPK kohtaavat neljännessä finaalissa Turussa. Urheilulehden Esko Seppänen toteaa, että TPS on yksinkertaisesti eri tasolla kuin HPK.
TPS:n sankarimaalivahti Atte Engren ei sure, vaikkei pääsisikään antamaan tiistaina viimeistä voitelua HPK:lle TPS:n ja HPK:n välisen finaalisarjan neljännessä ottelussa.
Rauman Lukko on solminut sopimuksen HPK:ssa SM-kultaa keväällä 2006 torjuneen Miika Wiikmanin kanssa.
Urheilulehden jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen ei usko HPK:n enää nousevan kolmen tappion sillasta TPS:ää vastaan jääkiekon SM-finaaleiden kiimaisessa huipennuksessa.
TPS marssi kohti mestaruutta sai jatkoa Rinkelinmäellä, kun Ilari Filppula osui jatkoajalla upeiden harhautusten päätteeksi. Mestaruus on jo katkolla Turussa tiistaina
Urheilulehden jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen pitää TPS:n ja HPK:n toisen finaalin ratkaisuna Jukka Rautakorven tekemää raskasta taktista virhettä. Se avasi TPS:lle Sihvosen mukaan tien leikittelevään voittoon.


